This is Mika

27.10.2015 21:35 3min luku 28

Voittajiksi ei synnytä

Terve!

Vanha sanonta ”kova työ palkintaan” pitää lähes aina paikkansa. Tosin kuinka kauan se vie, jotta tuon palkinnon saa, on hyvin yksilöllistä. Itse aloitin urheilemisen nuorena. Jalkapalloa pelasin HJK:ssa pikku poikana, sitten tuli myöhemmin itsepuolustuslajit ja lopulta eksyin punttisalille. Koko ikäni olen jollain tavalla tehnyt jotain liikunnallista ja tekemisen kautta saaanut nautintoa itselleni.

Punttisali vei 15 vuotiaana mennessään ja se toi erilaista ja kiehtovaa sisältöä elämään, vahvisti itsetuntoa ja mikä parasta tekemisen tulos näkyi hyvin nopeasti kropassa. Pienenä ja kiusattuna koululaisena oli palkitsevaa nähdä, kuinka pikku hiljaa voima alkoi tarttua lihaksiin ja henkinen varmuus seistä ja puolustaa itseään vahvistui siinä samalla.

Niin moni teini-ikäinen nuori velloo samojen ongelmien ympärillä mitä itsekin koin. En ollut se luokan suosittu ja ihailtu kundi, vaan se pienin ja heikoin, joka oli niin helppo ottaa kohteeksi. Koulussa käyminen ylipäätään oli vastenmielistä pitkälti ympäristötekijöiden vuoksi. Onneksi löysin pakoreitin ja paikan, jossa sain reilua kohtelua, kannustusta ja kavereita. Punttisali oli se paikka, jonne koulun jälkeen lähes juostiin. Siellä unohtui muu maailma ja sinne pääsi vapauttamaan kaiken ylimääräisen energian.

Vuosia kului, koulut vaihtuivat ja ympäristöt muuttuivat, mutta treenaaminen pysyi muutoksista huolimatta elämässä mukana. Tulosta syntyi, kroppa vahvistui hitaasti mutta varmasti ja itse treenaamisen maailmaan kasvoi ikään kuin kiinni.

Ollessani 27 -vuotias, olin jo 12 vuotta lannistumattomasti treenannut kehoani ja kasvattanut lihaksiani enemmän ja enemmän omaa mieltymystäni vastaavaksi. Vasta silloin syntyi ajatus kilpailemisesta. Työtä oltiin tehty jo sitkeästi vuosia ilman, että juurikaan sen suurempaa tarvetta tai halua nousta kilpailijaksi oli edes syntynyt. Toki haaveiden ja mielikuvitusten villeissä fantasioissa saatoin ehkä unelmoida olevani kilpakehonrakentaja, mutta nämä olivat kaukaisia ajatuksia.

Kuin kohtalon johdatuksesta elämäni vei kuitenkin minua kohti sitä tietä, jolla yhä olen. 12 vuotta sitten eteeni esiteltiin tuo mystinen laji, josta en tiennyt käytännössä juuri mitään. Minut tutustutettiin kilpakehonrakennukseen, opetettiin salat, neuvottiin ne kikat ja niksit, paljastettiin asioita, joita vain harvat tiesivät. Näin sain tehokkaat työkalut ja aseet lähteä kilpailemaan lajissa, jota olin lähinnä vain ihaillut hiljaa mielessäni.

Valmentajani Aki uskoi ihanteeseen, että se tieto ja taito, jonka hän itse oli vuosien varrella kerännyt, oli tarkoitettu jaettavaksi, jotta kaikilla olisi samat lähtökohdat lähdettäessä kilpailemaan. Valitettavasti vaan niin moni urheilulaji, kuten myös kehonrakennus, luo omia pieniä sisäpiirejään, eikä sellaista konsensusta koskaan syntynyt valmentajien keskuudessa, että tieto ja taito voisi olla vapaasti jaettavissa kaikkien kesken. Minä kuitenkin sain imeä tuota osaamista ja kokemusta itseeni ja opin pikku hiljaa asioita. Minulle ei annettu valmiiksi rakennettuja ravinto-ohjelmia, tai treenikaavioita, vaan jouduin kaiken itse tekemään ja sen jälkeen hyväksyttämään ne Akilla. Tosin tämä opetti ja antoi paljon enemmän, kuin valmennus joka valmiiksi purraan ja pilkotaan valmennettavalle. Taustalla oli, että joku päivä itse olen se, jolla tämä osaaminen on ja taito jakaa opittua tietoa ja kokemusta eteenpäin.

Hyvin tutuksi tuli asetelma, että kun kysyin Akilta jotain, en saanut häneltä suoraan vastausta, vaan kysymyksen: ”mitä itse luulet?” Tämä pakotti ajattelemaan. Vaikka se ärsyttikin, se myös pisti miettimään asioita loogisesti. Vasta jälkeenpäin tajusin syyn tähän, sillä Aki halusi opettaa, ei vain valmentaa.

Kilpaileminen kehonrakennuksessa vaatii äärimmäisyyksiä. Voittajaksi ei vain synnytä, voittajat rakennetaan kovalla työllä, omistautumisella ja ajan kanssa. Kivulta ja kärsimykseltä ei voi välttyä. Tämä on fakta.

champions3

Tämä vuosi 2015 on se vuosi, joka on eräänlainen kulminaatio tätä kaikkea työtä ja vuosien omistautumista, jota laji vaatii. Vuonna 1992 alkanut harrastus on vasta nyt tuottanut sen tuloksen, jonka edessä olen itsekin poikkeuksellisen ylpeä. Monesti aiemmin olen saanut maistaa voiton makeaa nektaria, mutta koskaan aiemmin en ole joutunut taistelemaan niin kovaa mitä nyt taistelin tällä dieetillä saavuttaakseni sen kirkkaimman mitalin. Nyt tuo voitto (voitot) oli jotain sellaista, mitä en uskaltanut edes toivoa. Se ei ollut pelkästään makeaa nektaria, se oli jotain paljon makeampaa, ehkä jopa epätodellista. Kun se työ ja kärsimys tuottaa epätodellisen tuntuista palkintoa, se hämmentää, sitä on vaikea ymmärtää. Yhä en täysin ymmärrä mitä saavutin.

Kaiken tämän kokeneena täytyy olla nöyrä ja kiittää. Kiittää kaikkia ja kaikkea. Se että on saanut sen tahdonvoiman tehdä tätä ja jaksanut yli 23 vuotta kulkea kohti näitä hetkiä on itselleni iso asia. Tätä tehdään sydämestä ja omistautuminen on osa minua. Kehoa rakennetaan niin kauan kuin henki pihisee ja sydän lyö verta lihaksiin.

Toivon, että voin olla esimerkkinä sille, että kova työ ja omistautuminen tuo jossain vaiheessa tulosta ja siitä saa itselleen jotain mitä ei voisi muuten saada. Jokainen meistä on voittaja, kun pystyy ylittämään omat rajansa, jotka on itselleen asettanut. Usko itseesi ja voita itsesi. Se lähtee pienistä asioista ja ajan kanssa ne kasvavat isompiin asioihin. Mikään tässä maailmassa ei tule ilmaiseksi, se vaatii sen tahdon ja halun, jotta voit jotain saavuttaa. Älä luovuta äläkä anna periksi.

t. mika

Kommentit (28)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.