This is Mika

05.12.2016 15:02 4min luku 6

Pyrkiäkö eroon vanhoista kaavoista vai sitkeästi painaa kovempaa?

Moi!

Mietin tuossa omaa matkaa, jota olen kulkenut nämä vuodet. Vaikea uskoa, että 26. vuosi lähtee ensi kuussa käyntiin lajin parissa. Pitkä matka, joka ei edes tunnu niin pitkältä. Motivaatio on yhä tässä tekemisessä, vaikka näillä kilometreillä voisi kuvitella toisinpäin. Paljon ollaan tehty asioita väärin matkan varrella ja mahtuu sinne niitä oikein tehtyjä juttuja myös.

Itselläni moni kehonrakennukseen liittyvä uskomus on ollut hyvin sitkeästi mukana touhuissa, vaikkei sellaisista olisikaan ollut hyötyä. Ehkä hankalinta on ollut yrittää päästä vanhoista kaavoista eroon, joka sitten on lähes aina synnyttänyt jotain hyvää ja uutta. Olen aiemmin maininnut, että loukkaantumisten myötä on asioita ikään kuin pakon sanelemana tullut tehtyä toisin ja näin tätä kautta on syntynyt näitä valaistumisia.

Tärkeintä on omassa tekemisessäni ollut se, että loukkaantumisten seurauksena on tullut paljon perspektiiviä tekemiseen, ja uskoa siihen, että on muitakin tapoja toimia, kuin yksi.

Jos yksi tapa ei toimi, onko järkevää yrittää vain sitkeästi kovempaa, vai tulisiko toimimaton tapa vaihtaa johonkin muuhun?

Treenioppaani filosofia on ajaa treenejä pikku hiljaa kovempiin tasoihin ja kasvattaa intensiteettiä. Ei yhdessä yössä vaan pidemmällä aikavälillä. Esimerkit ovat täysin minun treenimaailmastani. Sarjat ja toistot asetetaan uusille tasoille minun puolesta, treenaajan oma vastuu on progressiivisesti itse lisätä ajan kanssa vastusta ja näin totuttaa niin fyysinen kuin psyykkinen puoli itsestään täysin uuteen tekemiseen.

giant_killer_kirja_ja_treeniopas_pix700

Ehkä haasteellisinta tulee olemaan erilaisten, kaavoista poikkeavien asioiden hyväksyminen. Vanhassa ja toimimattomassa ei kannata väkisin olla. Kuten jo totesin, onko se järkevää sitkeästi vain vääntää, väkisin jopa? Vai antaa asian olla, jolla et ilmiselvästi saa kehitystä aikaiseksi ja pyrkiä näkemään ongelmalle joku muu ratkaisu?

Yrityksen ja erehdyksen kautta

Mikä kullekin sopii/toimii vaatii paljon testaamista ja toteamista. Asioille on annettava myös aikaa. Joskus todellinen potentiaali jollekin metodille syntyy viivellä. Pitää siis ajan kanssa testata ja nähdä oma kroppa työstettävänä asiana erilaisilla työvälineillä. Mitkä välineet toimivat parhaiten vaatii aikaa, vaivaa, yrittämistä ja itsensä havainnoimista. Epäonnistumisia saa ja pitää tulla, koska näistä opimme myös. Kehitystä syntyy takuulla, kunhan asioille annetaan mahdollisuus ja kärsivällisyys.

15310781_10209327952330242_1711524347_o-1

Kaavoihin kangistuminen on niin helppoa. Kun vielä uskoo siihen, että riittää, kun tekee vain sitkeästi kovempaa ja näin homma lähtisi toimimaan, on vaikea enää siinä vaiheessa hylätä sitä. Ollaan ikään kuin laitettu asiaan niin paljon aikaa ja vaivaa, että sehän olisi hukkaan heitetty koko homma, jos tässä vaiheessa luovutettaisiin. Näin itsekin uskoin ja treenasin tavalla, joka ei sopinut minulle lainkaan. Väkisin painoin enkä saanut kehitystä enää aikaseksi. Vasta loukkaantumiset ja niiden kautta valaistuminen antoi minulle uskoa, että asioita voi nähdä eri tavalla ja entiset voidaan surutta hylätä. Se vain vaatii munaa lähteä heittämään kaiken sen nykyisen roskiin ja lähteä rakentamaan kokonaisuutta aivan toisesta perspektiivistä.

Think outside of the box

Miten tämä klishé toimii käytännössä? Itselläni se tapahtui pakon sanelemana. Loukkaantumisen myötä minulta otettiin pois täysin tapa treenata tietyllä tavalla. Jouduin siis hylkäämään kaiken sen hetken metodiikan, koska ei ollut enää mahdollista treenata sillä tavalla. Olin toki huomannut, että olin hakannut päätäni pitkään seinään, eikä tulosta ollut syntynyt suuntaan tai toiseen. Kun sitten kirjoitin paperille niitä liikkeitä mitä pystyin enää tekemään, jäljelle jäi vain kourallinen. Kun sinulla on 1000 tapaa tehdä asioita, saatat eksyä siihen määrään paljouteen ja unohdat sen perimmäisen ajatuksen treenaamisessa. Kun sinulla on vain 5 tapaa tehdä, herää innovaatio ja mielikuvitus, sillä rajallinen määrä vaihtoehtoja pakottaa ihmisen ajattelemaan.

Minun tapauksessani huomasin, että esimerkiksi jalkatreeneissä liikkeiden kirjo ei ollut tie kehitykseen, vaan se olikin jossain aivan muualla. Loppuun asti viety treeni olikin huomattavasti merkityksellisempi, kuin se miten monesta eri suunnasta onnistuit treenin aikana reisiäsi aktivoimaan. Nyt kun liikkeiden määrä oli pieni, päärooliin nousi lihasväsymys ja miten maksimoida se muutaman liikkeen avulla. Sarjamäärät ja toistomäärät kasvoivat sekä progressiivisesti myös vastus. Erikoistekniikoita hyödyntäen, kuten rest-pause, sain toistojen määrät uusille tasoille. Hyvin vähäisellä liikemäärällä pystyi kuitenkin tekemään todella monipuolisia ja erilaisia treenejä. Mielikuvitus otti vallan ja monipuolisuutta oli treeneissä aivan riittävästi.

Tehokkaita erikoistekniikoita:

  • Rest-pause
  • Supersarjat
  • Pudotussarjat
  • Etukäteen päätetyt toistomäärät/sarjat
  • Pakkotoistot

***

Kulinaristi kun olen, tuli tilattua muutama hyvä mauste tukulta. Siellä on pirun hyvä Flavor God-merkkinen valikoima laadukkaita mausteseoksia! Klikkaa kuvaa alla ja pääset tutustumaan tuotteisiin!

1600x500_flavorgod

Nämä maustesetit tilasin itselleni:

Pitää noita muitakin tilata ja testata. Riisiä ja kanaa kun popsii sen verran usein, se vaatii mausteiden kanssa pelaamista, muuten sitä kyllästyy aika nopeasti samaan safkaan.

Ja hyviä aminohappodiilejä näyttäis olevan myös tukulla! Klick kuvaa alla!

1600_amino_okt16_ftuk1

Kommentit (6)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.