This is Mika

12.07.2009 21:16 2min luku 0

Barbe-Q-Barbiesin keikalla Lahdessa

Kävimme viikonloppuna Barbe-Q-Barbiesin keikalla Lahdessa. Siellä oli sattumalta myös jotkut ”Lahden yöt”, tai jotain sinne päin. Väkeä ei nyt ollut niillä parilla kadulla sen enempää kuin varmaankaan normaalisti, mutta torilla oli megaiso telttakompleksi ja lava, jonka näimme suoraan hotellin ikkunasta. Ainakin Dingo ja Vicky Rosti hoilasivat siellä vanhoja hittejään. Kaduilla ajoivat toinen toistaan hienommat autot, tosin ympyrää, mutta olihan siellä sentään ihan hieno fiilis!

Kävimme paikallisessa Rossossa ja saimme aitoa lahtelaista palvelua, myös ruoka oli hyvää. Tutustuimme lisäksi S-markettiin ja R-kioskiin. Palasimme hyvissä ajoin takaisin hotellille ja ryhdyimme valmistautumaan illan keikkaa varten. Tähän valmistumiseen kuului muunmuassa leuanvetoa vaatekaappia vasten. O__o Alkoholilla saattoi olla vaikutusta asiaan…?

kaappi.jpg

Tässä minä tutustumassa hotellin vessaan

wessa.jpg

Keikka pidettiin samaisen hotellin yökerhossa, joten ei muuta kuin alakertaan hieman ennen keikan alkua. Kätevää. Barbe-Q-Barbies vetäisi erinomaisen ja energisen keikan. Tytöt rokkasi kybällä ja tunnelma oli erittäin lämmin. Väkeä oli paikalla oikein mainiosti ja jengi tuntui diggaavan bändiä ja jorasi villisti lavan edessä. Todella rento keikka ja helvetin hyvä livebändi!

Barbe-Q-Barbies:

barbe-q-barbies.jpg

barbe-q-barbiesii.jpg

Kommentit (0)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.