Syövätkö urheilijat oikein?

Moi

Väännetään nyt vielä tosta karppauksesta, kun se on kaikkien huulilla. Sinänsä ihan *itun jees, että tällainen ilmiö on nyt rantautunut Suomeen. Muoti-ilmiöksihän tätä vois kutsua, kun pari julkkista on ruvennut karppaamaan ja laihtunut niin maan *erkeleesti ja sitten kansa seuraa perässä. Mutta sinänsä tällä on hyviäkin vaikutuksia, koska karppaamalla todellakin saadaan ihmiset syömään terveellisemmin (lukuunottamatta sitä, että osa karppaajista vannoo kovan rasvan nimeen).

Lihaville ja epäterveellisesti syöville karppaus on aivan loistava vaihtoehto. Hiilareita tulisi välttää varsinkin, jos ruokavalio on rasvaista. Runsashiilarinen ja rasvainen ruoka ei nyt vaan sovi yhteen. Kun kyseessä on vielä ihminen, joka liikkuu hyvin vähän eikä harrasta tai urheile lainkaan, voidaan olettaa kulutuksen olevan hyvin alhainen. Tällaisessa tapauksessa ravinnon laatuun ja määrään tulisi kiinnittää huomiota.

Yhä kuitenkin painotan, että urheilijalle ei karppaus ole se optimaalisin vaihtoehto. Jos urheillaan ja liikutaan todella paljon ja tavoitteena on kehittyä lajissaan, en usko pelkän proteiini ja rasvan voimaan. Hiilihydraatin tehtävänä on antaa energiaa urheilusuoritukseen ja treenin jälkeen hiilarilla on oma tehtävänsä, jotta proteiinisynteesi pidetään käynnissä.

Tuossa edellisen karppausjutun tiimoilta minua lähestyi kilpa(?)pyöräilijä, joka kommentoi, että kyllä se Sievinen varmasti tietää mitä tekee, vaikka syökin vain 4 ateriaa päivässä ilman mainittavia hiilareita. Tämä kommentoija vielä lisäsi itse olevansa karppaaja ja kellottaneensa kovat ajat pelkästään karppaamalla pyöräkilpailuissa.

Näin voikin olla! En minä sitä epäile, etteikö jo kovalla tasolla ollessa voida pysyäkin siellä vaikka siirrytään karppaukseen. Kestävyysurheilussa sillä voi olla jopa etujakin. Miten on asian laita, kun aloitetaan vaikka jokin kestävyysurheilulaji nuorella iällä? Kehitytäänkö karppauksella ja saadaanko tuloksia optimaalisesti verrattuna monipuoliseen ruokavalioon, joka sisältää niin hiilareita kuin protskuja että hyviä rasvoja?

Ja mitä tulee urheilijoiden ravintotietämykseen? Kaverihan totesi, että kyllähän se Sievinen nyt tietää mitä tekee, kun on vielä kilpaillut ikänsä testilajissa olympiatasolla. Niin – siis enpä nyt lähtisi vannomaan. Kerronpa esimerkin. Eräskin kaverini aikoinaan kilpaili eräässä kestävyysurheilulajissa ihan EM ja MM tasolla. Ravinnosta kaveri ei kuitenkaan tiennyt hölkäsen pöläystä. Kotona syötiin ranskalaisia ja nakkeja. Toisinaan makkaraa ja perunamuusia. Rasvaista ja hiilaripitoista ruokaa. Silti kaveri menestyi ja myös Sievisen tavoin kilpaili olympiatasolla testilajissa! Se että kilpailet olympialajissa ei takaa sitä, että tietäisit ravinnosta mitään.

On uskomatonta ylipäätään ajatella kuinka vähän urheilussa panostetaan ravintoon. Voisin väittää, että kehonrakentajilla on ehkä ylivoimaisesti paras tietämys mitä ravinnon suhteen tulee! Nyt varmasti jokainen juoksija ja pyöräiljä vetää herneenpalot nenäänsä, mutta näin se on. En usko, että yleisurheilija syö läheskään yhtä säntillisesti kuin offilla lihaksiaan kasvattava kehonrakentaja, saatikka  dieetillä oleva bodari, joka laskee kaiken ravinnon gramman tarkkuudella.

Muissa lajeissa harrastavat voisivat ottaa oppia kehonrakennuksesta ja kuinka siinä panostetaan ravintoon. Voisivat suomalaiset ehkä menestyä paremminkin lajeissa, kun ravintopuoli olisi kunnossa?