Bodarin ajatuksia

Sen alkaa itsekin huomata, kun nipistää vatsasta eikä enää ihon alla tunnu niitä pieniä ”kuulia”. Siellä ei ole mitään, ei läskiä, ei kuulia. Rasvaa ei ole varmaankaan koko kehossa 5 prosenttia enempää. Juuri muusta ei huomaakaan jos kunto menee eteenpäin. Itse alkaa sokeutua omalle peilikuvalle. Itsekriittisyys kasvaa.

Sen huomaa öisin, että ollaan dieetillä ja että dieetti käy elimistölle. Vaikka väsyttää iltaisin, uni ei tule. ”Levottomat jalat” -tunne juuri nukkumaanmenon aikoihin on ärsyttävä ja se tunne tulee ihan joka ilta. Heräilen öisin usein seitsemänkin kertaa. Vessassa juoksen melkein tunnin välein. Elimistö käy ylikierroksilla. Aineenvaihdunta hyrrää täysillä. Aamulla on kyllä kuiva kroppa, sillä unihan on paras diureetti. Väsymys vaan ei tahdo poistua, kun nukkuu koiran unta.

Treenit ovat verkkaisia. Huomaa, että tahti hiipuu kun hiilareita karsittiin. 60 grammaa päivässä ei riitä mihinkään. Tai se riittää juuri ja juuri, että sitä jaksaa tahdon voimalla puristaa jumpat ja aerobiset. Muuhun aktiviteettiin ei energiat enää riitäkään.

Kaupassa on huvittavaa huomata nojaavansa kuin lonkkavikainen mummo ostoskärryihin. Tyttöystävä kysyy oliko meillä kahvia kotona? Johon vastaan noin minuutin viiveellä, että ei ole, ostetaan lisää. Jos häneltä kysyttäisiin, niin kaupassakäynti on kuin zombien ulkoiluttamista.

Hajuaisti paranee dieetillä. Metkaa huomata tällaisia outoja asioita itsessään. Dieetti on kuin matka omaan sisimpään. Tuntemukset ovat aivan toisenlaiset kuin offilla, kun kaikki on sallittua, keho on ravittu täydellisesti ja energiaa löytyy vaikka muille jakaa.

Kehonrakennus on kieltämättä kova laji. Yhteen kisaan saatetaan valmistautua jopa 2-3 vuotta etukäteen. Tietysti kaikki lajit ovat kovia. Yhtä lailla kaikkiin urheilulajeihin valmistaudutaan täysillä ja mitään tinkimättä. Yhtä lailla kaikkiin lajeihin tehdään uhrauksia. Nämä ovat valintoja ja ne määrittelevät mikä sinä olet ja tulet jatkossakin olemaan. Kehonrakennus kieltämättä kategorioi, mutta kaikkeni teen ettei se kategorioi minua mihinkään kastiin. Olen toki ”bodari”, mutta en halua olla se tyypillinen bodari.

Bodareita on kaikissa yhteiskuntaluokissa. On lääkäreitä, sairaanhoitajia, juristeja, ovimiehiä, vartijoita, järjestyksenvalvojia, kauppiaita, yksityisyrittäjiä jne. Kaikkia kuitenkin yhdistää rakkaus urheiluun, treenaamiseen, kehonhallintaan, kipuun, kehitykseen, lihaksiin… Rautaa on helppo rakastaa, se on se mielialalääke ja terapiamuoto. Kun joskus ahdistaa, raudan nostaminen useimmiten tuo helpotuksen. Itsensä rankaiseminen tuo jälkioireina euforian ja hyvän olon. Endorfiinit jyllää aivoissa kovan treenin päätteeksi. Se on kuin huumetta ja kun siihen jää koukkuun ei siitä pääse koskaan eroon. Salille on palattava ja jos tauot salilta venyy alkaa keho jo oireilemaan mielestä puhumattakaan.

 jatketaan…