This is Mika

03.01.2015 15:55 2min luku 32

Vuosi 2015 on kisavuosi

Helou!
Tänään mennäänkin vähän eri salille treenailemaan. Minne salille ja kenen kanssa paljastuu myöhemmin ihan videon muodossa. Meikä pääsee eniweis olkapäitä paukuttelemaan kovan luokan kisaajan kanssa. Katotaan mihin rahkeet riittää.
IMG_5978
Paino heiluu 92 kilossa ja treenit kulkee oikein mainiosti. On hienoa olla vuodessa 2015 koska tää vuosi on kisavuosi ja se tarkoittaa tavoitteita. Fokus on ihan erilainen kun tietää, että kaikki tää tekeminen tullaan mittaamaan siellä lavalla isojen ja polttavien spottivalojen loisteessa. Nyt jo päässä pyörii kaikki tärkeät asiat, kuten kisavärit, hotellit, vapaat, lomat, dieetin vikat viikot, vaparimusat, koreografiat, pakolliset poset, jne.
Voi olla jälleen ihan erilainen dieetti tiedossa. Sitä kun ei koskaan etukäteen tiedä miten homma etenee. Voipi olla helppo dieetti tai sitten kroppa voi kiukutella huolella ja kaikki tuntuu menevän pieleen. Tärkein tavoite on kuitenkin saada treenattua ja syötyä riittävästi. Kehitystä ja lihaa tarvitaan, jotta sinne lavoille kehtaa nousta. Äärimmäisen kriittisesti tulen seuraamaan omaa kroppaani ja työstän sitä pilkun tarkasti jokaisessa treenissä. Nyt ei ole varaa löysäillä eikä etsiä kompromisseja. Nyt mennään joka päivä funktionaalisesti eteenpäin ja pidetään katse syksyssä!
Jännää tulee olemaan ja loistavaa, että täällä mun blogissa on seuraajia tälle projektille. Tsemppi on aina hyvästä ja sitä tarvitaan. Luotan teihin kuin vuoreen! Täällä blogissa pääsette tsiigaamaan eksklusiivisesti ”behind the diet” eli mun dieettiä, ajatuksia ja niin hyviä kuin huonoja hetkiä. Heittäkää kommenttia, olkaa messissä ja lopulta nähdään sitten Lahdessa miten pojan käy.
Dieetillä muuten käytän paljon tätä Ripped Hardcore Liquidia.
liquid
Tuotteelle on tullut pari uutta makua: Cola ja Lemon Lime, jotka ihan oikeasti ovat erittäin hyvän makuisia. Noi fat burner/energiajuomat ovat yleensä melkoisen omituisen makuisia, mutta nää uudet maut lunastavat paikkansa samoin tein. Ja jos et huomannut, tuo juoma on nyt tarjouksessakin, joten pistähän banneri laulamaan! Mika kiittää!

Kommentit (32)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.