This is Mika

31.12.2006 22:01 3min luku 0

Uusi vuosi ja vanhat kujeet

Dieetti senkun jatkuu vaikka vuosi vaihtuu. Samat vanhat salaisuudet takataskussa mennään eteenpäin ja yritetään selviytyä arjesta sekä talven pimeistä päivistä! Road to GP jatkuu kolmannella viikolla pakkiksella.

ROAD TO GP -vko 3-

Arkielämä dieetillä on palloilua työn, salin ja kodin välillä. Eläminen tapahtuu dieetin ehdoilla. Menemiset on suunniteltava ruoan ja treenaamisen mukaan. Kolmen tunnin välein on syötävä, joten ruoat kulkevat kassissa minne ikinä menenkin. Päivät venyvät usein pitkiksi. Töiden jälkeen menen salille, teen treenit, jonka jälkeen aerobisen ja toisinaan käyn vielä kaupungilla asioilla. Se on yksinäistä puuhaa. On pimeää, kun aamulla herään ja on pimeää, kun illalla tulen kotiin. Treenikassi olalla kuljen pitkin masentavan pimeitä katuja ja yritän pitää itseni hereillä. Talvisin dieettaaminen on hyvinkin erilaista kuin kesällä. Valo antaa energiaa ja sitä jaksaa toimia töissäkin reippaammin. Nyt tuntuu kuin valoa ei olisi olemassakaan. Aurinko tuskin näyttäytyy tähän vuoden aikaan.
vko3.01.jpg
Pitkät matkat kuljen bussilla. Kotoa salille on noin 40 minuutin bussimatka joka usein toimii sopivana torkkujen paikkana. Musiikki soi korvissa joka takaa sen, etten kuule ihmisten mölinää tai rattaissa itkeviä lapsia. Dieetillä unen tarve on suuri, sillä kulutus ja ravinnon niukkuus rasittavat kehoa. Nukkuessa keho palautuu ja korjaa itseään. Usein iltavuorosta tullessani kello on jo yhdeksän. Suihkussa käynnin ja ruoanlaiton jälkeen nukkumaanmeno viivästyy väkisinkin. Monasti sitä bussissa nukkuu niin sikeästi pysäkkien ohi, että herää vasta kuljettajan töniessä päätepysäkillä. Toisinaan jopa Kampin bussiaseman odotusaulan penkit ovat petollisen mukavia istua tuudittaen väsyneen dieettaajan unten maille.
vko3.02.jpg
Vapaa-aika menee myös dieetin ehdoilla. Harvoin sitä pystyy menemään esim illanistujaisiin tai muihin kemuihin. Miksi suotta kiduttaa itseään, kun kuitenkin tilaisuuksissa on tarjolla herkkuja ja pikku purtavaa? Siinä sitten kaivamaan omia ruokia esiin, kun kermakakut ja suolaiset lihapasteijat tekevät kauppansa. Joskus sitä erehtyy lähtemään kaverin kanssa eläviin kuviin. Tiedäthän sen hajun, kun saavut elokuvateatteriin ja ensimmäiseksi nenääsi iskee popkornin makea tuoksu ja näet notkuvat hyllyt herkkuja? Siinä sitten karkkihyllyjen välissä toljottamaan, kun toisella on voilla höystetyt popparit kainalossa ja värikkäät irtokarkit taskussa. Minulle tarttuu mukaan pullo lähdevettä.
vko3.03.jpg
Elokuvan ja herkullisten popkornintuoksujen jälkeen mennään kahville. Loistavaa! Saanhan sentään juoda maukkaan kahvin maidolla ja makeutusaineella. Sirén ottaa kahvin ja mustikkapiiraan höystettynä vaniljakastikkeella. Yllättäen siinä oma kahvi kokee inflaation eikä makukaan ole enää mitään ihmeellistä. Tähän on totuttava ja yritettävä välttää houkutuksia. Kaupassa pitää kulkea laput silmillä ohittaessa keksihyllyt ja uuniherkkuja sisältävät pakastealtaat. On keskityttävä olennaiseen ja suljettava mielestä kaikki muu. Kisat ovat tavoitteena ja vain se on tärkeää nyt.

vko3.04.jpg

vko3.05.jpg

vko3.06.jpg

Kommentit (0)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.