This is Mika

12.03.2013 11:23 2min luku 23

Sori, me syötiin kaikki sun karkit!

Moi!

Muistatko vielä, ku muksuna unohtu se karkkipussi olkkarin pöydälle ja joku oli sitten syönyt sen ku seuraavana päivänä tulit etsimään sitä? Voin sanoa, että vähänkö harmitti. Se on jännä, ku jotain odottaa ja sit sitä ei olekaan, niin se on ku maailmanloppu, ainakin lapselle. No, on se joskus aikuisellekin. Mä olin pakastimessa luullut säilyttäväni vajaata jäätelöpurkkia. Varmaan kuukausia se oli siellä koskemattomana. Sit yks päivä duunista kotiin tullessani iski kauhee jäätelöhimo ja muistin, että aah, pakkasessa odottaa se vajaa purnukka. Kotiin asti hekumoin sitä ajatusta, että saan tuntea kylmän, herkullisen jäätelön suussani sohvalla maatessani. Himaan päästyäni ryntäsin kaapille ja mitä! Se oli syöty!! Tyttöystävältä kysyin, että minne se jäätelö oli joutunut. ”mä söin sen jo viikkoja sitten, eihän siellä ollut ku pari lusikallista jäljellä”.

Mä olin, että:

Noooo

Tässä on hauska video, jossa muksuille kerrotaan, että vanhemmat olivat yön aikana syöneet heidän keräämänsä halloweenkarkit.

Metkaa nähdä siinä lopussa, kun muutaman muksun reaktio itkun sijaan oli, että okei, ei se haittaa. Yksikin muksu vaan toteaa, että ensi vuonna äiti voidaan sit vaiks jakaa ne karkit yhdessä? Toinen sanoo, että ei se mitään, pääasia, että sä äiti olet onnellinen.

Alku tosta videosta onkin sitten erityylisiä itkupotkuraivareita. Surraanko siinä sitä, että oltiin karkkien eteen tehty kauhee duuni? Vai, että ne karkit kuuluivat minulle ja sä äiti kysymättä lupaa söit ne? Kovin on erilaisia reaktioita. Tästä saisi psykologille mielenkiintoista materiaalia tutkittavaksi lapsien psyykestä.

Tapa käsitellä jotain menetystä eriää meillä huomattavasti ja on kovin yksilöllistä. Terapeutti Tommy Helstenin yksi seitsemästä paradoksista on Saat sen mistä olet valmis luopumaan. Itse pidän sitä melko osuvana. Kun pystyt luopumaan kaikesta materiaalisesta mammonasta mitä omistat, et ole enää kiinni missään, jonka jälkeen tiedät varmuudella mitä todella tarvitset elämässä.

Joku keräilee luettavaa vähän enemmän tosissaan:

hoarding

Joillain ihmisillä palaa koko koti ja he menettävät kaiken mitä ovat elämässään keränneet itselleen, kaikki valokuvat, muistot, kirjat, kaiken omaisuuden. Onko ihmisen identiteetti kiinni maallisessa mammonassa? Mitä niillä ihmisillä käy mielessään kaiken sen jälkeen, kun koti on mennyt? Miten rakentaa itselleen uusi koti, täysin tyhjästä? Jäljellä on vain selektiivinen määrä muistoja pään sisällä. Miten sellaiseen suhtautuu ja miten sen kanssa oppii elämään? Moinen voi joillekin olla jopa puhdistava kokemus. Hamstraajalle se voi olla maailmanloppu. Itse pyrin siihen, että luovun asioista, joilla en ole tehnyt mitään kahteen, kolmeen vuoteen. Tosin jälleen kerran on joitain asioita jotka vain jäävät lojumaan kellariin. Pois silmistä pois mielestä. Mulla pyörii varaston nurkissa vanha Amiga 500 enkä ole rohjennut sitä poiskaan heittämään. Kone vielä toimii (tai toimi vielä 7 vuotta sitten), joten en ole pois heittänyt. Ja se tunnearvo on mittaamaton. 😀 Vai onko sittenkään?

Palaillaan!

Kommentit (23)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.