This is Mika

30.05.2012 08:36 2min luku 39

Safkaa safkaa

Moi

Jatkuvasti törmää niin foorumeilla kuin saleilla siihen, että ihmetellään treeniohjelman toimivuutta. Kehitys on tyssännyt ja ollaan miettimässä mitä treeniohjelmalle tekisi. Useinkaan se vika ei välttämättä ole siellä ohjelmassa vaan safkaamisessa. Ruokaa pitää syödä usein ja runsaasti. Isoimmat jantterit salilla vetävät ruokaa 4000 kalorista ylöspäin. Sen kyllä näkeekin, koska nämä äijät ovat reilusti yli 100 kiloisia lihaskimppuja. Lihas tarvitsee ravintoa kehittyäkseen ja sitä tulee saada joka päivä ja tarpeeksi usein.

Jotkut selittävät, että työt ja liikkuvuus estävät syömisen, mutta siihen en usko. Sulla on oltava mahdollisuus syödä. Sun on tehtävä kaikkesi sen eteen että ehdit syödä kolmen tunnin välein. Oli työ sitten kuinka haasteellista tahansa, sitä on syötävä. Mä monasti syön kävellessäni paikasta a paikkaan b. Jos en ehdi syödä istualtani, syön sitten seisaaltani, tai kävellessäni. Mulla on aina kylmälaukku mukana ja safkat valmiina päivän varalle. Näin se vain on.

Tässä ote yhdestä mailista jonka lähetin eräälle herralle, joka oli neuvon tarpeessa:

Ruoka kannetaan  mukana missä ikinä sitten menetkin. Kylmälaukku on ystäväsi ja se täytetään joka aamu ja puretaan sitten illalla. Seuraavan päivän safkat valmistetaan edellisenä iltana, purkitetaan ja lyödään jääkaappiin odottamaan. Se joka väittää, että ei pysty moiseen valehtelee! Mulla on asiakkaita, jotka istuvat koko päivän autossa. Nämä tyypit syövät sen riisin ja kanan kylmänä, koska he haluavat kehittyä ja saada lihaksia. Jos sulla ei ole mahdollisuutta istua safkalla jossain mukavassa huoneessa niin sit vaikka seistään ja syödään kylmää ruokaa. Näin mäkin olen tehnyt kun olen raksalla ollut hommissa. Tämä on se lihasten hinta. Ei ole oikotietä, ei ole helppoa reittiä siihen.

Sata vuotta sitten syömässä intialaista Miken kanssa. Masu näyttäisi olevan herralla täynnä?:

Kommentit (39)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.