This is Mika

23.10.2018 15:07 3min luku 0

Ruokaa treenaajalle!

Ruokaa ruokaa!

Keho tarvitsee energiaa hyvin moneen asiaan. Ihon, kynsien ja hiusten uusiutuminen, sekä ruuansulatus ja muut elintoiminnot vastaavat yhteensä jopa 20% perusaineenvaihdunnan kulutuksesta. Sisäelimet, kuten maksa (20 %), aivot (20 %) ja sydän (8 %), vastaavat pääosasta perusaineenvaihdunnan kulutuksesta. Sisäelimet kuluttavat 15 – 40 kertaa enemmän energiaa kuin lihakset. Tämä on sinänsä mielenkiintoista, sillä lihakset ollessaan levossa, eivät tarvitse energiaa massiivisia määriä, mutta lihasten vaurioiden korjaaminen sitä vasten tarvitsee. Levossa lihasten energiankulutus on noin 15 % kokonaiskulutuksesta. Suurin osa lihasten käyttämästä energiasta menee lihasmassan ylläpitämiseen – käytännössä lihasvaurioiden korjaamiseen.

Kun fyysistä aktiivisuutta lisätään, energian tarve luonnollisesti kasvaa rajusti. Ravinnon osuus on siis elintärkeä asia ei pelkästään hyvinvoinnin kannalta vaan myös kehityksen kannalta. Itse huomasin tämän nuorena konkreettisella tasolla, kun siirryin kehonrakennukseen ja opin ravitsemuksen perusperiaatteita valmentajaltani.

Kalori on kalori?

On kuitenkin hyvin tärkeää, että ymmärretään mikä merkitys kullakin makroravinteella on suhteessa toisiinsa. Ihan mitä tahansa ruokaa ei suinkaan kannata nauttia. Nykypäivänä suuressa suosiossa olevat einekset eivät ole se oikea tapa ravita kehoa ja lihaksia. Eineksissä tuppaa olemaan aivan liikaa hiilihydraattia ja rasvaa. Proteiinin määrä on varsin alhainen, joka tietysti on huono kombinaatio tuossa kokonaisuudessa.

Oikeanlaisilla makrosuhteilla on merkitystä. Hiilari-rasva -yhdistelmällä saadaan helpommin läskiä aikaiseksi kuin lihasta. Tavallaan paras mahdollinen kombinaatio kovan treenin ja kulutuksen rinnalle on korkea hiilihydraattipitoisuus, sopiva proteiinin määrä sekä maltillisesti rasvaa, mieluiten vielä hyvistä lähteistä.

Vähähiilihydraattinen vaihtoehto on nykyisin nostanut suosiotaan, mutta itse en kehityskaudella kauhean mielelläni käyttäisi korkeita rasvoja ja protskumääriä sekä pitäisi hiilhydraatin osuutta pienenä. Energiaa tarvitaan aina ja siksi hiilihydraatit ovat tärkeitä asioita, kun tarkotuksena on kehittyä, kasvattaa lihasta ja voimatasoja.

Tuoreet ruoka-aineet, mausteet ja tasainen ravinnon saanti on aivan omiaan kehityksen kannalta. Hyvänmakuinen ruoka pitää mielenkiinnon syömiseen yllä ja kun päivän ruuat ovat suunniteltu oikein, ei ole pelkoa, että siinä prosessissa kasvaisi rasvaprosentti. Lihas tarvitsee paljon energiaa ja proteiinia korjautuakseen. Kova treeni vaatii tarkan fokuksen ja korkeat energiatasot, jossa sitä jaksaa puskea treenin läpi loppuun asti.

Olen viime aikoina saanut valtavasti positiivista palautetta, kun olen tuonut tätä ravintopuolen aspektia esiin vahvasti. Ei riitä pelkästään, että tehdään kovia treenejä ja paiskitaan töitä salilla. Jos kroppa ei saa riittävästi ravintoa kehittyäkseen, et todennäköisesti kasva samalla tahdilla, kuin kaveri, joka syö riittävästi ja oikeilla makrosuhteilla. Itselläni meni aikoinaan aivan takuuvarmasti ainakin 10-12 vuotta hukkaan, koska söin hyvin epäsäännöllisesti ja vääränlaisia ruokia. Hiilari ja rasvakombo oli pääosin käytössä ja pakko sanoa, että kyllähän sitä ihmetteli, miksei kovasta työstä huolimatta lihasmassaa tullut sellaisella tahdilla mitä olisi olettanut.

Ensimmäinen yllätys itselleni oli se ruoan määrä, mitä piti opetella syömään. Tosin onneksi melko nopeasti siihenkin tottui ja lähdettiin jopa lisäämään kokonaiskaloreita jonkin ajan päästä. Treenien tehot kasvoivat, vireystila parani ja mikä tärkeintä palautuminen kovista treeneistä otti selvästi askeleen eteenpäin.

Kaikki nämä vuodet olen pitänyt huolen, että teen eväät töihin, syön säännöllisesti ja riittävän paljon, jotta pysyn toiminnallisena. Kehoni on huomattavasti rasvattomampi, kuin nuorempana ja pysyn terveenä ja virkeänä läpi päivän oli sitten kiire tai ei. Ravinnon osuus on tässä kaikessa elintärkeä.

Olen kaiken tämän tietotaidon hyödyntänyt, kun lähdin kehittelemään omaa ravinto-ohjelmapakettia myyntiin. Olen käyttänyt niin omia kokemuksia kuin vuosien saatossa oppimiani asioita muilta alan ammattilaisilta. Pyrkimykseni on ollut tehdä toiiva ja tehokas ravintosuunnitelma, jolla saadaan tuloksia aikaiseksi. Olen myös panostanut ruoan monipuolisuuteen ja makuun. Ruuan ei tarvitse maistua pahville, vaan se voi olla hyvän makuista ja samalla terveellistä.

Treenaa kovaa, syö riittävästi ja palaudu. Tässä tuo mantra, joka valitettavan usein ei toteudu täydellisesti. Nyt kuitenkin olen pyrkinyt siihen, että minun suunnittelemalla ravinto-ohjelmapaketilla saisi kuka tahansa treeninsä ja kehityksensä uudelle tasolle. Ruokaa treenaajalla! Ruokaa lihaksille! Kasva ja kehity!

Lue ravinto-ohjelmapaketista lisää TÄÄLTÄ!

Kommentit (0)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.