This is Mika

14.03.2007 13:19 3min luku 0

Road to GP -vko13-

6 viikkoa ja 5 päivää jäljellä ennen Helsingin GP:n kisa-aamua. Se tarkoittaa yhteensä 47 päivää , 1128 tuntia ja 67680 minuuttia. Aikaa siis vielä on vai onko? Toisille tämä aika voi olla liian vähän, toisille saattaa tuntua ikuisuudelta. Minä taas en ole koskaan tyytyväinen kuntooni, joten on melkeinpä aivan sama kauanko sinne kisaan on aikaa, ei sitä kireyttä tule koskaan saamaan sellaiseksi, että peiliin katsoessa itseltään leuat lattiaan loksahtaisi.
vko13 01.jpg
Piirun verran on kunto kuitenkin mennyt eteenpäin, tai ainakin toivon niin. Kovaa treeniä on tehty ja jalkoja etenkin kuritettu salilla. Yhä kyykkään sen kaksi kertaa viikossa vaikka se joka kerta sattuukin. Polvia särkee iltaisin ja niveliä vihloo kävellessä. Kivusta huolimatta sitä on vain pakko jaksaa. Ajattelen vain, että näyttäisipä ne jalat nyt edes vähän isommilta siellä lavalla.
vko13 02.jpg
Studiokuvia pitkästä aikaa Miken kanssa. Saatiin teknisistä vaikeuksista huolimatta otettua muutama posekuva. Näistä kuvista ainakin minun silmään näyttäisi, että olisi vuoden aikana ehkä pari grammaa läskiä siirtynyt lihaksen puolelle? Viisaammat valaiskoon asiaa jos haluaa.
vko13 03.jpg
Paino on pysynyt korkealla, en uskalla vaa’alle nousta, mutta tiedän sen hipovan isoja tasalukuja. Näin sen toisaalta pitääkin mennä. Painoluokattomassa kisassa mahdollisimman painavana ja mahdollisimman kireänä. Sainpas sen kuulostamaan helpolta, heh. Tähän kuitenkin tähdätään ja yritetään tuoda lavalle niin paljon kireää lihaa kuin se vain on inhimillisesti mahdollista. Olisihan se tylsää tuoda ihan sama paketti seuraavaan kisaan kuin edellisellä kerralla.
vko13 04.jpg
Nyt vain keskitytään poseerauksiin ja esiintymisiin. Poseerauksella on niin paljon merkitystä itsensä esiintuomisen kannalta, että sitä ei koskaan voisi liikaa harjoitella. Nytkin Miken kanssa löydettiin nyanssi poikineen lisää, joilla saadaan muutamasta posesta irti entistä enemmän, mutta ei niistä sen enempää, ne ovat jo ”liikesalaisuuksia”.
vko13 05.jpg
vko13 06.jpg
Jatketaan harjoituksia, toivottavasti jaksatte vielä lukea…-MN

Kommentit (0)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.