Penkaten ja sorvaten

Jep, sunnuntai ja sorvin ääreen eli salille.

Ikuista työtä tämä kehon muokkaus. Ikinä se ei tule valmiiksi.

Paino 80 paikkeilla ja kiristyy.

Penkki painoi taas enemmän kuin koskaan. 140 otin pari sarjaa kasin ja kutosen. 130 tuli 10.  Loppumatonta taistelua toi penkin veivaaminen. Heti kun jättää pariksi, kolmeksi viikoksi penkit tekemättä, sen huomaa sarjapainoissa. Rauta painaa normaalia enemmän. Vihaan penkkiä ja samalla rakastan sitä. Penkkiä ei voi koskaan täydellisesti hallita ja se herkkyys siinä – se on sitä helvatan herkkyyttä. Tiedäthän, jos on huono päivä tai olet nukkunut kehnosti se vaikuttaa heti tuloksiin. Jos syömiset ovat jääneet jostain syystä vähiin tai olet ollut viihteellä, kaikki nämä käy sinua vastaan treeneissä ja varsinkin penkissä.

Kuten sanoin, ikuista työtä. Keho on kuin Antoni Gaudin Sagrada Familia, se ei koskaan tule valmiiksi. Itseään kidutetaan salilla. Kipua, hikeä ja väsymystä. Työtä, työtä, työtä. Työ tosin näkyy ja se näkyy hyvinkin pian, varsinkin aloittelijoilla. Mietin tossa päivällä, että minkä matkan itsekin olen kulkenut, että olen tässä vaiheessa. Yli 20 vuotta tehnyt töitä ja kiusannut kehoani salilla. Rääkännyt sitä tuhansiin ja tuhansiin sarjoihin ja toistoihin. Miksi? Se on kai sitä jotain kärsimyksen kautta nautintoon-filosofiaa. Kehoa ei saa koskaan päästää valtaan. Kehon pitää aina elää kurissa. Jos se päästetään valtaan ovat seuraamukset huonot. Keho syö itsensä hengiltä eikä se välitä terveydestä tai tulevaisuudesta. Päästä kroppasi valtaan ja se syö mielesikin. EI! Liha tottelee kuria. Pistä kehosi työhön. Älä kuuntele kun se valittaa vaan käskytä sitä.

Olen viime päivinä kestänyt kipua treeneissä enemmän kuin yleensä. Olen menossa korkeammalle tasolle enkä anna enää kivun ottaa valtaa. En enää huomio kipua sarjan aikana, vaan nauran sille pääni sisällä ja sanon mielessäni, mitä sitten? Siinähän sattuu, elämässä on hetkiä kun sattuu ja paljon. Kipu lihaksissa katoaa siinä vaiheessa, kun ymmärtää, että kipua on koko ajan jokaisen meidän sisällä. Sitä ei pääse pakoon vaan sen kanssa eletään. Lihaskipu on silloin pienintä mitä voi tuntea siinä hetkessä ja niinpä se häviää.

Peili kertoo karun totuuden.

Tarpeeksi ei olla kärsitty.

Taistelu jatkukoon.