Pakko ei ole kuin kuolla

Moi!

Meillä jokaisella on oma persoona ja henkilökohtaiset mieltymykset. Tykätään ja ei tykätä. Joitain asioita jopa vihataan, joitain rakastetaan aivan hulluna. Elämme valintojen maailmassa, joten usein myös itse päätämme mitä haluamme tehdä elämässämme ja elämällämme. Valinnat ja päätökset vievät meitä eteenpäin, määrittelevät meidät ja antavat suunnan elämällemme.

”Jos hieman kärjistetään ja dramatisoidaan, niin tässä hyvinvointiyhteiskunnassamme ei periaatteessa mitään ole pakko tehdä, jos ei ihan oikeasti halua.”

Välillä kuulee kuitenkin melkoisen epäloogisia kommentteja ihmisiltä, että jotain on pakko tehdä vaikkei haluaisi. Esimerkiksi ”pakko käydä salilla, vaikken millään haluaisi” tai ”pakko vetää aamulenkkiä ja syödä dieettisafkaa, että sais liikakilot pois, vaikkei yhtään huvittais”. Miten niin on pakko? Pakko ei ole kuin kuolla.

Jos hieman kärjistetään ja dramatisoidaan, niin tässä hyvinvointiyhteiskunnassamme ei periaatteessa mitään ole pakko tehdä, jos ei ihan oikeasti halua. Töissä ei ole pakko käydä, ei ole pakko mennä armeijaan, ei ole pakko mennä jouluna kirkkoon, ei ole pakko opiskella, ei ole pakko nähdä, kuulla, kokea, ymmärtää tai tehdä yhtikäs mitään. Lääkärille vaan kertomaan, että tuntuu siltä, kuin pään ympärillä kiristyisi vanne ja miten sitä näkee vihreitä pieniä miehiä iltaisin, jotka houkuttelevat pahan tekoon. Takuuvarmasti aukeaa aivan uudet ovet uusiin paikkoihin valkotakkisten setien ja tätien hoidettavaksi. Syödäkään ei ole pakko, sillä varmasti löytyy jostain hoitolaitos, jossa pistetään vaikka letkuruokintaan, jos niin tahtoisi.

Trendikäs dieetti

Tein aikanaan jonkin verran valmennusshommia, kun en aktiivisesti kilpaillut. Muistan elävästi yhden yhteydenoton eräältä naiselta, joka kyseli, voisinko toimia hänen valmentajanaan. Nainen halusi pudottaa x-määrän painoa ja pyysi minua laatimaan hänelle tehokkaan dieettiruokavalion. Vastasin sähköpostiin ja kyselin teknisiä tietoja sekä kerroin mitä homma sisältäisi ja mitä se vaatisi häneltä. Omat ruuat luonnollisesti tulisi tehdä ruokavalion mukaisesti, jotta pysyisimme kärryillä mitä syödään ja kuinka paljon. Liikuntaa tulisi harrastaa myös, jotta kulutus saataisiin riittävän korkealle.

 ”Asenteeni oli kuulemma liian vaativa, negatiivinen enkä ollut tarvittavan joustava.”

Nainen vastasi takaisin ja alkoi luetella asioita mistä kaikesta hän EI suostuisi luopumaan. Eväsleipiä hän voisi kyllä tehdä silloin tällöin ja kantaa niitä mukanaan, mutta esimerkiksi työpaikan lounaasta hän ei suostuisi luopumaan, koska työkavereiden kanssa lounaalle menosta oli tullut traditio ja lounasravintolassa oli vaihtuvaa ja vallan herkullista ruokaa tarjolla. Listassa oli myös viikonlopun riennot, johon sisältyi ystävien kanssa ajanviettoa, alkoholia (maltillisesti, hän kirjoitti) ja satunnaisesti pikkunaposeteltavaa. Painon siis piti pudota ilman, että oltaisiin kauheasti oltu valmiita muuttamaan elämäntapoja. Elämäntyyli oli ilmeisen tärkeä naiselle ja siitä haluttiin pitää kiinni, se ei saanut muuttua kauheasti. Näytti kuitenkin siltä, että tämä trendikäs tapa elää oli kerryttänyt sen verran kiloja vyötäisille, että asia oltiin havaittu ja sille oli nyt tarkoitus tehdä jotain.

Vastasin hieman huvittuneena, että sitä pitäisi olla valmis tekemään selkeitä muutoksia elämäntapaan, jotta saataisiin tuloksiakin aikaiseksi. Ilman uhrautumisia ei tulosta synny. Ilmiselvästi tällä naishenkilöllä ei vaan ollut halua tehdä muutoksia, mutta siitä huolimatta haluttiin muutosta. Nainen kummasteli, että onko tosiaan pakko valmistaa omat ruuat ja syödä niitä? Hänen mielestään tämä tuntui liian työläältä, eikä nainen millään olisi halunnut ryhtyä tähän. Vastasin, ettei hänen ole missään nimessä pakko tehdä omia ruokiaan, jos hän ei niin halua. Jatkoin, että jos naisen asenne lähtökohtaisesti on moinen, en yksinkertaisesti näe järkeä ryhtyä hänen kanssaan valmennussuhteeseen. Kyllä sitä pitää valmennettavan olla valmis tekemään kaikkensa, jotta saadaan hyvä lopputulos. Pitää olla valmis luopumaankin asioista. Motivaation pitää olla huipussaan jo siinä vaiheessa, kun lähdetään etsimään itselleen asiantuntijaa.

Koko episodi päättyi siihen, että naiselta tuli vielä yksi maili, jossa hän totesi minun olevan vääränlainen valmentaja hänelle. Asenteeni oli kuulemma liian vaativa, negatiivinen enkä ollut tarvittavan joustava. Olin sanonut edellisessä mailissani hänelle, etten omista taikasauvaa, jolla taiottaisiin tarvittavat läskit pois. Rasvanpolttamiseen vaaditaan ennen kaikkea halua, asennetta ja uhrautumista. Dieetille lähdettäessä pitää valmennettavan itsensäkin haluta tosissaan tehdä sitä ja olla valmis sitoutumaan.

Valmentaja ei ole psykologi

Joillain ihmisillä on käsittämättömän harhaisia kuvitelmia, että valmentaja olisi jonkinlainen ihmeiden tekijä, joka saisi valmennettavan upeaan kuntoon tuosta noin vain. Valmentajana annan kyllä kaikki työkalut valmennettavalle, joiden avulla saadaan varmasti tulosta, kun motivaatiota todella löytyy. Kyllä minä heikon hetken tullessa kannustan ja tsemppaan, se on itsestään selvää, mutta en minä motivaation puuttuessa lähde kädestä pitämään ja keksimään valmennettavalle syitä miksi hommaa tulisi jatkaa, jos asenne on alusta asti ollut negatiivinen. Jos touhu hajottaa, ei sitä kukaan pakota tekemään. Kaikki on vapaaehtoista. Jos dieetti on niin hirveää, ahdistaa ja on ristiriitaisia tunteita niin homman voi aina jättää kesken. Ja jos ihan kauheasti päätä puristaa ja elämä tuntuu kamalalta, niin on myös olemassa psykologit sitä varten, joille voi mennä juttelemaan. Pitää vaan muistaa, ettei se psykologikaan muuta tee kuin kuuntele. Se ei anna elämänohjeita eikä kerro mikä on elämän tarkoitus.

Elämässä asioiden saavuttamiseen tarvitaan omaa tahtoa ja halua. Motivaatio on lähdettävä omasta itsestään oli kyse mistä tahansa. Kuten jo sanoin, töihin ei ole pakko mennä, mutta se varmasti kannattaa, sillä siitä saa palkkaa ja tuolla rahalla voi sitten maksaa laskut ja ehkä ostaa jotain kivaa itselleen? Salillakin voi treenata ja dieettiä vetää, koska sillä on terveyttä edistäviä vaikutuksia ja se antaa hyvän olon. Itse me olemme vastuussa omasta elämästämme, ei kukaan muu, eikä varsinkaan mikään valmentaja.