This is Mika

26.03.2019 15:32 7min luku 2

Onko kehonrakentajilla vääristynyt minäkuva?

Moikka!

Pakkotoistolla, Savolaisen Markon ketjussa käytiin debaattia kehonrakentajan minäkuvasta. Näkeekö kehonrakentaja itsensä liian pienenä, sairastaako kehonrakentaja lihasdysmorfiaa eli bigoreksiaa.

***

***

Mitä on bigoreksia?

Stara.fi-sivuilla kirjoitetaan näin:

Bigoreksiaan sairastuneen ihmisen käsitys omasta vartalosta ja lihaksista on vääristynyt. Sairaus muistuttaa anoreksiaa käänteisellä tavalla: henkilö näkee itsensä ruipelona, vaikka hän olisikin lihaksikas.

Daily Mail -lehden mukaan pitkään edenneellä sairaudella on todettu olevan vaarallisia seurauksia. Bigoreksiaan sairastuneet ovat usein ahdistuneita siitä, etteivät he saa omasta mielestään tuloksia aikaan pelkällä kuntosalitreenillä. Se johtaa usein masennukseen ja tarpeeseen muokata kehoa syömällä esimerkiksi steroideja tai jopa ruiskuttamalla syntholia lihaksiin.

Jos bigoreksian kanssa painiva kuntoilija ei pääse mahdottomaksi asetettuihin tavotteihinsa hän usein masentuu entisestään. Asiantuntijoiden mukaan sydän -tai sairaskohtaus tai jopa itsemurha on sairauden äärimmäisiä seurauksia. Terveysasiantuntijoiden mukaan bigoreksia on terminä suhteellisen uusi, vaikka kehonkuvan vääristymä on käsitteenä vanha. Bigoreksiaa on diagnosoitu viime vuosina entistä enemmän etenkin kuntoilufanatismin seurauksena.

Pakkotoistolla kommentoitiin asiaa seuraavanlaisesti

Nimimerkki Roboz kommentoi:

Laji koostuu yksilöistä joilla on eriasteinen dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö, joka saa heidät a. ponnistelemaan muuttaakseen ulkoista olemustaan ja b. hakemaan huomiota sillä. Ne jotka lajissa menestyvät parhaiten kärsivät em. häiriöstä vähiten, kun taas ne jotka pakertavat salilla niitä 3 sentin toistoja ja poseeraavat peilin edessä kehojaan, joiden jäsenissä nivelet ovat paksuimmat kohdat, kärisivät oireista eniten. Siihen välimaastoon sijoittuvat sitten ne eri asteet siten, että toisilla on vielä kosketus todellisuuteen, toisilla vähemmän.

Täytyy ymmärtää että a. ko. häiriö on lähes yhtä yleinen kuin hengittäminen ja b. harva, äärimmäisen harva tunnistaa sitä esim. itsestään. Se ei ole varsinaisesti vika ihmisessä, ennen kuin mennään äärimmäisyyksiin kuten esim. anoreksia, bulimia, kehonrakennus ilman vähäisintäkään edellytystä menestyä jne. Kyse on enemmänkin siitä miten aivot toimivat ja esittävät asioita niiden kantajalle. Ikään kuin optinen illuusio jolla voi olla haittavaikutusensa, kuten em. oireyhtymät. Se olisi hyvä tunnistaa, koska vasta sitten peiliin realisoituu se mitä siinä oikeasti tulisi näkyä. Ihmisen systeemissä on paljon tällaisia evoluution jäänteitä jotka liittyvät lajin selviytymiseen, ts. yritetään parantaa ulkoista olemusta jotta pääsee lisääntymään jne.

Nykyaika vaan aiheuttaa tiettyjä vääristymiä tietyissä asiayhteyksissä, kuten juuri bodauksessa: Jos kehon mittasuhteet ovat pielessä, jos rakenne on kuin rystysiään raahavalla apinalla, naama kuin Esa Pakarisella ja ne kuuluisat geenit olisivat erinomaiset vaikkapa postimerkkeilyyn, niin silti treenataan ja vedetään kaikki maailman roinat, koska on illuusio siitä että lavalla voi pärjätä. Ei voi, siellä lavalla näyttää yhä rystysiään raahaavalta apinalta, on vain suurempi. Viereen astuu heppu jolla on hyvä rakenne ja oikeat mittasuhteet, mutta vain 2/3 massasta, ja kumartaa pokaalin hymyillen…joka kerta kunnes löytyy kisa jossa tämä rystysiään raahaava on yksin tai muitten yhtä huono-osaisten rinnalla.

Nimimerkki D.Vitamiini kommentoi takaisin:

Nuo häiriöt minä kuvassa ovat varmasti todella yleisiä. Mutta tuosta häiriön esiintymisestä kehonrakentajilla olen kyllä vähän eri mieltä. Väität tuossa että kehonrakentaja näkee itsensä parempana/isompana/kireämpänä kuin mitä todellisuudessa on.

Itse olen täysin toisella kannalla ja sanoisin että suurin osa kehoilijoista näkee itsensä pienempänä/löysempänä/huonompana kuin mitä todellisuudessa on. Samalla tavalla kuin anorektikko näkee itsensä lihavana vaikka ei sitä todellisuudessa ole. Toki niitä sysi paskoja suorituksia lavalla sillointällöin näkee, mutta kyllä ne on enemmän poikkeus kuin sääntö.

Nimimerkki B-Ice jatkaa:

Ei tässä taidettu tarkoittaa nyt varsinaisesti kireyttä tai lihasmassan määrää, vaan yleisiä kehon mittasuhteita. Vaikka kehonrakentaja olisikin massiivinen ja kireä ja näkisi itsensä löysempänä ja pienempänä, ei silti erota niitä mittasuhteita. Vaan olettaa, että jos saa lisää lihasmassaa ja itsensä kireämmäksi niin pystyy seisomaan vaikka Phil Heatin rinnalla, vaikka mittasuhteet tosiaan olisi rystyset maata laahaava apina.

Itse kävin yleisesti kommentoimassa kehonrakennuksesta ja siihen liittyvästä pelin hengestä. 

Kehonrakennus on yliluonnollista lihasmassaa. Jos lajiin päätyy kisailemaan, jo lajin luonteen vuoksi pitää pyrkiä hankkimaan isoa lihasta ja paljon. Se on se juttu siinä. Siksi niitä lihaksia kasvatetaan mahtaviin mittoihin.

Itse näen suuret lihakset äärimmäisen esteettisinä niin miehillä kuin naisilla. Se on jokaisen oma mieltymys joka sanelee, mikä kullekin ihmiselle on omaan silmään kaunista. Jos siihen itse haluaa pyrkiä, en näe moisessa mitään pahaa. 

Jatkoin vielä ulkonäöstä ja toisten arvostelemisesta:

Ihmiset tekevät mitä ihmeellisimpiä asioita ulkonäkönsä eteen. Jokaisella on omat kauneusihanteensa ja makunsa. Kuka meistä on ketään arvostelemaan, mitä yksilö itselleen haluaa tehdä? Meillä on onneksi itsemääräämisoikeus olemassa ja mahdollistaa sen, että jokainen meistä voi itselleen tehdä mitä haluaa. Jos joku haluaa tatuoida kirkkoveneen otsaan, hän saa sen tehdä. Jos toinen haluaa kilpailla bodauksessa ja treenata itselleen lihaksikkaan vartalon, sekin on sallittua. Jos kolmas haluaa harrastaa vaikka nyrkkeilyä ja hanskat kädessä takoa vastustajaansa päähän tyrmäystarkoituksessa, sekin on ihan fine. 

Eniten mua hämmästyttää ne ihmiset, jotka jaksaa arvostella muita ihmisiä ja heidän valintojaan. Kaipaisin suvaitsevaisuutta enemmän tähän maailmaan. Kukin tyylillään elää omaa elämäänsä.

Nimimerkki Iso-Timo toteaa tähän väliin:

Kehonrakennus saa osakseen sekä asiallista että asiatonta kritiikkiä. Ikävä kyllä nykyisellään iso osa kritiikistä taitaa olla sitä, että on paljon toimijoita joiden bisnekset hyötyisivät suuresti mitä huonompaan valoon ”perinteinen kehonrakennus” saadaan. Mielen häiriöistä puhuminen, ”90-luvulla kaikki oli paremmin” ja jatkuva guteista jauhaminen voidaan kaikki suurelta osin laskea tuohon kategoriaan, vaikka jokaisessa argumentissa on myös jotain perääkin.

Tämän jälkeen nimimerkki D.Vitamiini kommentoi aikasempaa viestiäni ja kysyy minulta seuraavaa:

En tiedä viittasitko viestilläsi jollakin lailla viestiini siitä kun kirjoitin että monella kehonrakentajalla on häiriintynyt minä kuva. En tarkoittanut sitä millään lailla negatiivisena asiana, kuulun itse myös ihmisiin jotka ihannoi/pitää kauniina/esteettisenä ”yliluonnollisen” suurta lihas massaa, niin miehillä kuin naisillakin.

Se vääristynyt minäkuva on bodarin tapauksessa on mielestäni positiivinen ja eteenpäin ajava voima. Tämä on täysin hypoteettinen/spekulatiivinen ajatus kun en pääsi sisään pääse, enkä voi tietää miten todellisuudessa ajattelet mutta Otan sinut silti esimerkiksi.

Moni pitää sinua yhtenä tämän maan ehdottomista huipuista ja haaveilee että joskus voisi näyttää yhtä kovalta lavalla kuin sinä. Mutta kun itse katsot aamulla peiliin niin tuskin olet täysin tyytyväinen itseesi ja varmasti näät kehossasi monta kohtaa joita haluisit kehittää vielä paremmaksi. Ja Tämä halu kehittyä saa sinut tekemään asioita paremmin, kovempaa jne. Päivästä toiseen.

Vastasin seuraavanlaisesti:

En viitannut kehenkään kommentissani. Puhuin yleisellä tasolla. 

Katson itseäni aamulla peiliin ja olen tyytymätön. Kilpailijan mentaliteetti on: Tyytyväisyys tappaa kehityksen. Paroni Pierre de Couberttia lainaten urheilijan motto on Citius, altius, fortius! 

Ei kuitenkaan pidä unohtaa minun kohdallani sitä, että olen lähes koko ikäni rakastanut treenaamista. Se fiilis mikä siitä syntyy on se koukuttava elementti. Myös se, että kova treenaaminen jättää kehoon ulkoisen jäljen identifioi minua. Haluan ulkoisella olemuksellani kuvastaa mikä olen ja mitä teen. Haluan erottua massasta ja näyttää, että olen luonteeltani tietynlainen yksilö. 

Kun on aktiivisesti rääkännyt omaa kehoaan lähes 30 vuotta, se on kasvanut osaksi elämää ja on kuin autonominen toiminto, jota ilman ei kykene toimimaan. Joku pitää tätä hulluutena ja tavallaan pieni hulluus tässä tuleekin olla, kun kerta toisensa jälkeen sinne menee tuottamaan itselleen kipua.

Summa summarum

Itse näen, että meissä kaikissa on ulkonäkökeskeisyyttä ja ”vääristynyttä” minäkuvaa. Halutaan näyttää kivalta toisten silmissä ja tietysti pitäisi olla jokseenkin tyytyväinen myös omaan peilikuvaan. Naiset meikkaa ja laittaa hiuksensa aamulla kauniisti, suihkutetaan hyväntuoksuista hajuvettä ja pukeudutaan siisteihin vaatteisiin. Toisilla tätä ulkonäkökeskeisyyttä on enemmän kuin toisilla ja joillain se on hyvin vahvana ja rakennetaan omaa identiteettiä sen avulla. Voiko sitten tällaista sanoa häiriöiksi omassa minäkuvassa? Missä menee se raja, milloin meillä on minäkuva pahasti vääristynyt vai milloin se on esim vain hieman turhamaista ulkonäkökeskeisyyttä? Olemmeko oikeasti koskaan täysin tyytyväisiä omaan ulkonäköömme? Eikö aina olisi jotain, jonka voisi muuttaa tai parantaa, jos saisi taikasauvan käyttöön?

Oli miten oli, jokaisella on kuitenkin oikeus tehdä sitä mitä itse haluaa. Ei kenelläkään meistä ole käytännössä oikeutta tuomita tai arvostella toisia. Itse en ainakaan koe olevani niin ”hyvä” ihminen tai yläpuolella toisten, että mulla olisi varaa arvostella miten kukin meistä priorisoi mitäkin elämässään tai mihin asioihin rahansa laittaa.

Tärkeintä on löytää itselleen ne omat jutut, joista saa hyvän mielen ja sisältöä elämään. Meitä on tällä maapallolla niin paljon, että sekaan mahtuu kaikenlaista tapausta. Niin kauan, kun oma tekeminen ei satuta tai kosketa muita ihmisiä, tai oma toiminta loukkaa jonkun toisen uskomusta tai elämää, on mielestäni täysin oma asia miten elämäänsä kukin meistä elää.

Kehonrakennus on hyvin mielipiteitä herättävä laji. Lihasten kasvatusta pidetään yleisesti turhamaisena asiana. Bodaus ei monen mielestä ole edes urheilua. Varmaan kaikilla meistä on niitä turhamaisia asioita, jotka ei käytännössä johda mihinkään, vaan ne ovat lähinnä itseään varten antamassa pientä, kivaa sisältöä omaan elämään. Onko se sitten kuitenkaan niin negatiivinen juttu?

Nimimerkki duude kirjoittaa osuvasti (pahoittelen kehnoa kirjoitusasua, kopion sen suoraan pakkikselta):

hulkki puhui jossain kuinka sinallaan merkityksettoman paamaaran tavoittelu tekee onnelliseksi, synteettinen onnellisuus termina, psykologiassa kaytetty

sit esim olikohan japanissa missa monet kayttaa paljon aikaa teeseremoniaan joka paiva tai puutarhan hoitoon, paivittaisia rutiineja, jotka ei vie mihinkaan isossa mittakaavassa merkitykselliseen paamaaraan, kuten rahan tekemiseen tai nalanhadan vahentamiseen tjst

itselle jokapaivainen salilla kaynti ja yksinkertainen samanlainen dietti on tallaisia rutiineja, jotka pitavat muun elaman mukavasti raiteillaan, vahan niinkuin netflixin kattominen tyttoystavan kanssa ennen nukkumaanmenoa jne

mulla on kylla pitkan aikavalin isoja tavoitteita ja nama on mielestani erittain tarkeita myos, mutta jokapaivaista elamaa tukemaan yksinkertaiset rutiinit ovat erittain jees ja olen oppinut niita enemman arvostamaan tassa vaiheessa elamaa

Oli turhamaisuus merkityksetöntä tai ei, se on jokaisen oikeus toteuttaa sitä tai ei. Jos merkityksettömät asiat johtavat lisääntyneeseen onnellisuuteen tai tämä luo sisältöä muuten harmaaseen arkeen, eikö tämä ole silloin täysin oikeutettua?

Onhan tuo bodaaminenkin täysin turhaa ja merkityksetöntä isossa mittakaavassa, mutta jos se luo yksilölle mielihyvää ja antaa sisältöä, miksipä sitä ei toteuttaisi? Mainitsin tuolla kommentissani suvaitsevaisuuden. Ihmiset voisivat olla huomattavasti suvaitsevaisempia tässä yhteiskunnassa. Annetaan ihmisten tehdä omia asioitaan ja luoda iloa omaan elämään, se ei ole muilta pois.


Smatrsuppsit alessa!

Smartsuppsin valikoima on erinomaisen hyvä. Siinä on aina ollut loistava hinta-laatusuhde paikallaan. Nyt tämä tuotesarja on vielä entistäkin edukaampi, sillä tukulla on maan mainio kampanja käynnissä ja saat jopa 50% alennusta Smartsuppsin tuotteista. Nyt ei ole hinnalla pilattu näitä tuotteita!

Käy tsekkaamassa tuotteet klikkaamalla kuvaa alla!

Kommentit (2)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.