This is Mika

24.08.2013 19:25 4min luku 64

Mikä lihaksissa kiehtoo?

Primitiivinen piirre?

Onko lihaksikkuus jäänne primitiivisistä ajoista, jolloin vahvin dominoi laumaa? Ihaileeko osa meistä lihaksia juuri sen takia, koska se oli kivikaudella merkki selviytymisestä ja vahvoista geeneistä?

Jotain alkukantaista siinä kuitenkin on, sillä joka kerta käännän katseeni nähdessäni lihaksikkaan ihmisen, miehen tai naisen. Lihaksikkuus kääntää katseita, se herättää ihailua. Ehkä meihin on koodattu se laumajohtajan etsiminen? Katse kääntyy kun näemme potentiaalisen laumajohtajan, sen lihaksikkaan ja voimakkaan näköisen alfauroksen.

Mahdottoman tavoittelu.

Mikä lihaksista tekee niin ihmeellisen? Ehkä syy on sen hankala saavuttaminen? Lihakset kasvavat hitaasti ja todella isoiksi kasvaminen vie vuosia ja vuosia. Se vaatii määrätietoisuutta ja omistautumista. Lihasten kasvattaminen äärimmäisen isoiksi on lähes mahdotonta ja siinä ehkä piileekin se syy miksi niihin kiinnitetään erityistä huomiota. Äärimmäisen lihaksikas ihminen on tavoittelemassa jotain mihin ei pysty käytännössäkään kuin kourallinen ihmisiä. Mahdottoman tavoittelu synnyttää ihailua ja haaveilua, voi olisinpa minä joskus noin lihaksikas.

Olev Annus

Itse nuorena koin useastikin vastaavia hämmästyksen ja ihailun rajamailla olevia tilanteita. Räikein tilanne sattui vuonna 1994 City Gymillä, jossa Mr. Olympiaan valmistautuva Olev Annus treenasi. Salin puolella siihen aikaan treenasi hurja määrä isoja ukkoja ja näin 17 vuotiaan nuoren pojanklopin silmissä kaikki oli pelkkää muskelia. Treenien jälkeen oltiin pukuhuoneessa jonne Olevkin omilta treeneiltään eksyi.

Kun mies nappasi paidan pois, loksahti nuoren pojan suu auki. En ollut koskaan nähnyt mitään niin leveää selkää. Selkälihakset lähtivät Olevilla niin käsittämättömän alhaalta ja mies oli pelkkää massiivista lihasta. Pohkeet olivat järkyttävän paksut ja niissä vaelsi paksut verisuonet. Kädet olivat paksummat kuin omat jalkani. Jo alkanut lihasten ihailu sai sillä hetkellä sinettinsä, lihaksia oli saatava lisää.

Tosin missään vaiheessa en haaveillut saavani Olevin kaltaisia lihaksia, en ikinä. Sen verran realisti olin ja jo pari vuotta treenanneena tiesin, että se vie aikaa. Se mitä haaveilin, oli että joskus tulevaisuudessa olisin sen verran lihaksikas, että voisin itse olla tyytyväinen omaan peilikuvaani. Se päivä tulee vielä joskus….

Olevista sen verran, että sinä vuonna -94 Olev osallistui tosiaan Masters Mr. Olympiaan ja tuli upeasti 5. sijalle.

Olev_annus

Aika.

Vaikea enää edes käsittää, miten kauan sitä on hinkannut salilla samoja liikkeitä. Viikosta toiseen sitkeää ja periksiantamatonta treenaamista. Vuosia on vierähtänyt niistä ihailun hetkistä ja haaveiluista. Nyt 20 vuotta myöhemmin sitä hämmästelee, miten yhä sitä näkee itsensä keskeneräisenä lihasten suhteen. Työ on loputonta ja se kulkee mukanasi hautaan asti. Kun kerran lähtee raudan ja painojen tielle, sieltä ei pääse millään pois. Se on tatuoitu sinuun ikuisesti. Mielessäsi on aina se kehitys, jota on saatava ja sitä kehitystä tuleekin, hitaasti ja varmasti.

Pidät paletin kasassa. Syöt, treenaat ja lepäät säännöllisesti, mutta yhtälöön tarvitaan vielä se aika. Tämä on loppujen lopuksi hullun hommaa. Tämä laji pakottaa sinut ajattelemaan vuositasolla, ei edes viikkotasolla. Moni meistä tekee kisasuunnitelmia vuosia etukäteen. Miten sitä joutuukaan harrastamaan lajia vuosikausia ennen kuin edes voi kilpailla siinä? Itselläni meni 12 vuotta. 12 vuotta harrastin punttisalia ja kasvatin lihaksia ennen kuin kehtasin lavalle nousta.

Minulta usein kysytään, missä on vika kun treenaan kovaa ja syön paljon enkä kehity? Seuraavassa lauseessa tulee kuitenkin ilmi, että ollaan treenattu vasta 6 kuukautta. Yhtälöstä on unohdettu aika. Kaikki voi olla aivan kunnossa, mutta se halu kehittyä on kovempi kuin itse kehitys.

old_school

Itsekriittisyys.

Itsekriittisyys voi olla voimavara mutta se voi olla myös raskas punnus, joka vetää sinua toiseen suuntaan. Kuten tuossa mainitsinkin, ennen kuin kehtasin nousta lavalle kehonrakennuksessa, olin jo 12 vuotta treenannut salilla. Olin itsekriittinen. En halunnut hakeutua lajin sisälle, kunnes koin olevani valmis. Edes silloin en kokenut olevani valmis, kun Mähönen sanoi valmentavansa minut ekoihin kisoihin.

Valmis olin varmasti ollut jo pitkään, mutta se itsekriittisyys sokaisi. Tosin ilman itsekritiikkiä en olisi todennäköisesti tällä hetkellä Pohjoismaiden- ja Suomenmestari kehonrakenuksessa.

Marko Savolainen on Suomen kehonrakennuksen kansallisaarre. Miehen olisi pitänyt nousta lavalle ensi viikon lauantaina ammattilaiskisoissa. Mies on kuitenkin nyt ilmoittanut jäävänsä pois kisoista. Raskas on varmasti ollut miehen päätös. Syitä on monia mutta se tärkein syy on siinä, että Marko on perfektionisti ja lavalle mennään vain jos se tavoite ja visio on täyttynyt. Lavalle ei mennä näyttämään mitään muuta kuin huiuppuunsa viritettyä esteettistä ja ihailtavaa lihaksikasta kroppaa.

Jokainen meistä olisi halunnut Markon nähdä lavalla, jopa Marko itse olisi halunnut nähdä itsensä lavalla. Vuosien saatossa syntyneet vammat ja loukkaantumiset ovat kuitenkin jättäneet jälkensä ja mitä kireämmäksi keho saadaan dieetillä sitä selkeämmin vammat näkyvät. Kukaan hullu ei ”muuten vaan” vedä rankkaa dieettiä läpi ja ne tavoitteet joita Marko itselleen asetti eivät selkeästikään täyttyneet eikä mies ollut riittävän tyytyväinen lopputulokseen, että olisi lavalle tällä kertaa noussut.

Ysikympissä kisaava Tommi Heinonenkin on elävä esimerkki siitä, miten itsekriittisyys voi olla taakka joka painaa puntarilla liikaa. Monesti olen todistanut huippukuntoisen Tommin jättävän kisat viime hetkellä. Joillekin sitä soisi edes vähän kriittisyyttä, sen verran luokattomassa kunnossa ollaan lavalla ja sitten esim juuri Tommilta voisi kriittisyyden vaikka poistaa kokonaan.

Piirre pysyy.

Oli miten oli, lihaksikkuus pysyy ”muodissa” mukana oli aikakausi mikä tahansa. Eugen Sandowista se lähti ja sen ”hollywoodisoi” Arnold Schwarzenegger. Suomeen salit syntyivät 60-70-luvun vaihteessa ja nykyisin saleja on joka nurkassa. Nyt meillä on fitness ja bikinit ja se on muotia olla lihaksikas nainen. Katsokaa vaikka missityttöjen roikkuvia perseitä viimevuosikymmeniltä ja verratkaa niitä bikinimallityttöjen lihaksikkaisiin bodypeppuihin, kummat ovat ”kuumempaa” tavaraa?

Lihakset ovat nyt muotia ja niitä ihaillaan yhä enemmän ja enemmän. Lihakset kiehtovat ja niiden ympärillä on aina ihmetteleviä silmäpareja. Toiset kauhistelevat, toiset ihailevat ja jotkut kateellisina katsovat nenänvartta pitkin.

Kommentit (64)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.