This is Mika

19.03.2015 10:29 3min luku 26

Kille Kujala versus Mika Nyyssölä

Hello!
Juupa juu. Eipä tuossa otsikossa nyt mitään järkeä ollut, mutta kunhan laitoin. Kyllähän se näin on, että Kille Kujala on yksi Suomen potentiaalisimmista raskaan sarjan kehonrakentajista. Mies on kehittynyt viimeisen kolmen vuoden aikana ilmiömäisen paljon. Kille ei ole paljoa meteliä itsestään pitänyt vaan keskittynyt treenaamiseen ja kehoonsa ja se kyllä näkyy.
Miehellä ei juurikaan mitään heikkouksia ole ja tasaisen tyylikkäällä paketilla pärjää aina, näin historia on ennenkin sen kertonut. Yksi wow factor tietty Killellä on, eli jalat. Reidet ovat aivan järkyttävän massiiviset.
Nähtiin siis Killen kanssa viime lauantaina ja lyötiin tyhmät päämme yhteen, heitettiin tissitreenit ja lopuksi viilailtiin pikkasen poseerauksia ja ehkä vähän leikkimielisesti vertailtiinkin. Noh, se vertailu nyt oli vähän hassua, kun toinen on Suomen raskaan sarjan kärkinimiä ja meikäläinen alle kasin rimpula. Mutta kivaa se silti on aina vertailla itseään isompien seurassa. Mä oon tottunut siihen, että oon altavastaaja, underdog, ja yritän pistää isoille pojille kampoihin, ehkä jopa luun kurkkuunkin? KP aikoinaan antoi mulle lisänimen Giant Killer, kun Tanskalainen Kim Kold meni häviämään meikäläiselle painoluokattomassa kilpailussa vuonna 2006. 😀
Tässä muutamia hauskoja posekuvia:
killemikalevee killelevee killemikarinta killemikatuplat
Kille tosiaan dieetillä jo toista kuukautta ja painoa miehellä superkovat 110 kiloa tuohon kireyteen nähden. Vaikuttaa siis siltä että viime kisoista jopa lihasta tullut rekka-autolastillinen lisää!! Huh! Meikä 100 gramman hiilareilla, täysin paineettomana ja tyhjänä sekä 87 kiloisena oli kieltämättä rääpälemäinen olotila. 😀 Itkin jälleen kotimatkalla, kun Kille vilautti massojaan…. 😀 LOL!!! Mutta Killelle valtavat tsemit dieetille ja peukkua, että kaikki menee kuten pitääkin. Suomi bodipildinkiiii!!!
Killen kaveri kuvasi myös meidän hurjan hauskat yhteistreenit ja video on nyt näkyvillä. Reilu tunti kunnon reeniä ja samalla hauskaa jutustelua. Kahvit tulille ja katsomaan!

Ai niin, psst, muista Octanen eksklusiivinen tarjous, vain teille blogini lukijat! DYYYD!! 😀
OHJEET!!
700x240_mika_octane_sept14

Kommentit (26)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.