Aika, avaruus ja elämän tarkoitus

Hellou everybody!

Eilen tuli ikääntymisestä pohdittua pitkät tekstit. Ja sehän on valitettavan totta, että vanheneminen on vääjäämätöntä. Aika vie meidät kaikki jossain vaiheessa. Aikaan kun ei mitenkään pysty vaikuttamaan, vaan se kulkee omaa matkaansa välittämättä muista.

Jos aikaa voisi hidastaa

Sanotaan, että jos ihminen pystyisi matkustamaan valonnopeudella, se hidastaisi aikaa tämän henkilön kohdalla, kun muut jatkaisivat vanhenemista normaaliin tapaan (Twin Paradox*). Tämähän tavallaan toimisi kuin aikakone, mutta vain yhteen suuntaan.

*Kaksosparadoksi selitettynä YouTubessa

Teoriassa aikaa voisi siis hidastaa. Myönnättäköön, joskus sitä toivoisi, että aika pysähtyisi ja voisi nauttia ohi kiitävistä hetkistä kauemmin. Viimeksi tämä tuli koettua konkreettisesti, kun olimme vaimoni kanssa reissun päällä ja istuimme kuun valossa hiekkarannalla lämpimän meren aaltojen kastellessa varpaamme. Siinä hetkessä olisi voinut olla pidempäänkin.

Jos ajan voisi pysäyttää

Adam Sandlerin tähdittämässä elokuvassa Click unohdetaan aikadilataatiot ja postulaatit fysiikan laeista ja viedään ajan rakenne ihan omalle levelilleen. Adam Sandler nimittäin pystyy elokuvassa erityisellä kaukosäätimellä pysäyttämään ajan, kuten videonauhan, paikoilleen. Ympäröivä universumi pysähtyy täysin aivan kuin painaisi still -nappia dvd-soittimessa, jossa kuva pysähtyy paikoilleen. Kaukosäätimessä on myös mute -nappi ja elämää voi halutessaan pikakelata eteen- ja taaksepäin. Pian Sandler huomaa kuitenkin ongelman, sillä kaukosäädintä pikakelatessa hänellä jää elämä kokematta täysin niin hyvässä kuin pahassa.

Itse olen tuota click -elokuvan teoriaa pohdiskellut ja mitä mahdollisia hyötyjä ja haittoja moisessa vallassa piilisi. Ajan pysäyttäminen tuolla tavalla tietysti vanhentaisi itse henkilöä, sillä muu maailma pysähtyneenä ei kärsisi ajan vaikutuksesta. Tietysti vaikka työpäivä voisi olla kiva pikakelata ja sen sijaan keskittyä omiin harrastuksiin. Jälleen se elämän kokeminen kuuitenkin jäisi pois ja sitä ikääntyisi jatkuvasti ilman kokemuksia. Periaatteessa siis jokainen hetki, jopa se tylsä työpäiväkin, tulisi kokea henkiseltä kantilta.

Elämän tarkoitus

Meidän aika tässä maapallolla on lyhyt. Mikä tarkoitus meillä sitten on täällä? Miksi olemme olemassa ja mitä olemassa olo ylipäätään on? Elämän tarkoitusta itse miettiessäni tulee päällimmäisenä oma ajatus, että ihminen metafyysisenä kokonaisuutena on kaiketi luotu lähinnä lisääntymään ja siirtämään tietoa eteenpäin jälkipolville? Loogisesti ajateltuna tämä voisi olla hyvinkin se elämän tarkoitus yksinkertaisuudessaan. Tiedon kerääminen, sen analysoiminen ja lopulta opitun ja muokatun tiedon siirtäminen eteenpäin tuntuisi itsestäni johdonmukaiselta toiminnalta. Eksistentialistisessa filosofiassa tosin todetaan, että ensin pitää ihmisen olla olemassa, jotta sille voi osoittaa elämisen merkitys. Ihminen itse täten määrittää merkityksensä ja elämisen tarkoituksen.

21 grammaa

Mutta voisiko elämä kuitenkin jatkua vielä, vaikka fyysisesti kuolemmekin jossain kohtaa? Entä jos elämän tarkoitus ei ole pelkästään tiedon kerääminen, oppiminen, kehittäminen ja sen jälkipolville siirtäminen? Mitä jos meidän tietoisuus fyysisesti kuollessamme tästä ulottuvuudesta siirtyisikin eteenpäin seuraavalle tasolle? Ehkä toiseen ulottuvuuteen? On sanottu, että ihmisen kuollessa ruumis kevenee 21 grammaa. Voisiko tuo 21 grammaa olla se ihmisen tietoisuus tai ”sielu”, joka poistuu ruumiista jonnekin muualle?

Voiko olla mitään niin lohdullista, jos saisimme tietää, että elämän tarkoitus olisikin kerätä tietoa ja kokemuksia, ja kuollessamme viedä ne mukanamme johonkin ajatusten altaaseen toiseen ulottuvuuteen tai  ehkä jonkin sortin rinnakkaistodellisuuteen, jossa tietoisuutemme yhtyisi muihin tietoisuuksiin? Elämä jatkuisi kuoleman jälkeen, muttei fyysisenä olentona. Kyllähän nämä metafyysiset kysymykset, mitä olemassaolo tai todellisuus on, saa ihmisen pohtimaan asioita monelta kantilta.

Samorost 3

Välillä lähtee nämä ajatukset liitämään toisiin ulottuvuuksiin ja mystisiin sfääreihin. On jokseenkin kiva leikkiä filosofia ja pohtia mitä kaikkea me näemme ja erityisesti mitä kaikkea me emme näe. Ehkä emme vain osaa katsoa oikeisiin paikkoihin? En voi kiistää, etteikö mielikuvitukseni lähtisi lentoon elämän tarkoitusta pohtiessani. Saatikka jos siirrymme avaruuteen ja kosmisiin mittasuhteisiin. Tällaiset aiheet ovat lähellä sydäntäni. On huvittavaa tajuta kuinka vähän ymmärtää yhtään mitään avaruudesta, mustista aukoista tai ulottuvuuksista. Silti kaikki sellainen kiehtoo pientä ihmismieltä.

Kosmoksesta puheenollen, latasin juuri koneelleni kosmisen mystisen seikkailupelin Samorost 3:sen. Tässä erittäin kauniissa pelissä ohjataan pienen pientä pyjama-asuista avaruusoliota, joka asustelee surrealistisella asteroidilla. Olion pihaan putoaa taikahuilu ja seikkailu tuntuu alkavan siitä. En ole peliä ehtinyt pelata kuin ehkä max 8 minuuttia. Tässä ajassa lähinnä ihastelin pelin tunnelmaa ja grafiikkaa.

Virallinen traileri

Reilu vuosi sitten julkaistu Point and click -tyylinen peli kiehtoo ensi hetkestä lähtien. Kuten elämä itsessään on mysteeri, myös Samorost 3 on täynnä niitä. Maanantaina lähden Samorostin maailman tutkimaan ja kohtaamaan nämä mysteerit surrealistisessa ympäristössä. Pitänee valmistaa kosmista kanapastaa tomaattikastikkeella, kun seikkailen mystisessä kosmoksessa avaruustonttuna. Riittävästi vain valkosipulia sekaan, niin päästään gastronomiseen surrealismiin ruoankin osalta.

Space Gnome ja mystinen huilu

Pelaamistani voi seurata Twitch-kanavallani, jossa pelaan ja samalla pohdin aika-avaruutta, kosmosta, elämän tarkoitusta sekä tietenkin kommentoin peliä ja juttelen ihmisten kanssa chatissa. Rentoa, ajatonta ja korkealentoista huumoria sopivalla chillailulla luvassa.

Space Gnomen koti ja piha-alue

***