Otteita elämästäni osa 2

Yläaste

Karjaa, 1990, elokuu. Kahdeksannen luokan ensimmäinen päivä koulussa. Koulun pihalla kuhisee. Kaikki odottavat liikuntasaliin pääsyä. Perinteisesti koko yläaste ja lukio kokoontuu saliin, jossa opettajat sekä rehtori höpisevät ne tavanomaiset höpinät koulun alkamisesta ja uuden oppivuoden kuvioista.

Poika on 14 vuotias ja iloisella mielellä liikkeellä. Uusi koulureppu ja uusi takki on yllä. Poika näkee muutaman luokkalaisensa ja menee juttelemaan. Koko kesä on vierähtänyt siitä, kun edellisen kerran ollaan nähty. Vaihdetaan kuulumisia.

Etäältä kuuluu ääni. Joku huutaa pojan sukunimeä. Poika kääntyy katsomaan. Luokan kiusanhenget ovat äkänneet pojan. 6-7 poikaa, osa samalta luokalta, osa rinnakkaisluokalta. Nämä tulevat ”tervehtimään” poikaa. Pojat marssivat jonossa kohti ja jokainen vuorollaan lyö poikaa nyrkillä olkapäähän ja sanovat ”tervetuloa kasille”. Pientä ja hentoa poikaa on helppo kiusata ja ottaa hänet silmätikuksi. Vieressä seisovat kaverit siirtyvät etäämmälle tilanteessa. Ihan ymmärrettävää, etteivät he halua saada osaansa lyönneistä.

Tilanne on äkkiä ohi. Kiusaajat nauravat ja jatkavat matkaa. Luokkatoverit etäämmältä palaavat takaisin ja kuiskaavat pojalle mielipiteensä kiusaajista, ”idiootit”.  ”Niinpä”. Mutta minkäs teet, joukossa tyhmyys tiivistyy. Olkapäätä sattuu, mutta poika ei näytä sitä ulospäin. Tosin ajatus siitä, että joku päivä sitä on vahvempi, kuin nuo kiusaajat, vahvistuu pojan mielessä. Ei pidä luovuttaa. Pitää vahvistua niin henkisesti kuin fyysisesti.

Samana talvena poika näkee rippikoulun viikonloppuleirillä isosen, joka punnertelee illalla helpon oloisesti kymmeniä kertoja putkeen. Tämä näky innostaa nuoren pojan treenaamaan kotona. Punerruksia, leukoja, vatsoja, selänojennuksia. Aluksi vain 15-20 punnerrusta. Lopulta 50-60 punnerrusta. Lihakset vahvistuu. Voimaa tulee koko ajan lisää. Vuosi sen jälkeen mennään jo salille, sillä kotitreeni ei enää riitä. Lisää voimaa ja lisää lihasta. Nyt sen huomaa jo kiusaajatkin. Lihaksikkuus on merkki siitä, että nyt pystyy antaa jo takaisin. Ja näin käykin. Takaisin annetaan ja tuo voima on tämän jälkeen pelote. Poika on päättänyt, ettei kukaan enää kiusaa häntä, ei koskaan. Ja jos jonkun toisen kiusaamista näkee, siihen puututaan.

Lukio

Helsinki, Lauttasaaren Yhteiskoulu, 1995. Lukion kolmas vuosi. Uutena oppilaana koulussa. Jo yli 3 vuotta salilla treenanneena. Välitunti, nuori miehenalku menee vessaan. Siellä kahdeksannen ja yhdeksännen luokan pojat muiluttavat seiskaluokkalaista poikaa. Kuin refleksin omaisesti hän huutaa näille kiusaajille: ”Mitä *ittua täällä tapahtuu?”. ”Nyt loppu tämä touhu tai MINÄ työnnän jokaisen pään tuonne paskapönttöön yksikerrallaan.” Lukiolainen on selkeästi kuin aikuinen näiden yläastelaisten silmissä ja huuto tehoaa välittömästi. Kundit livahtavat seinän vierustoja pitkin ulos vessasta. Seiskaluokkalainen ei sano mitään, mutta tämän silmät kiittävät. Olo on hyvä. Sai estettyä edes yhden tilanteen. Loppupäivä menee hymyillessä.

Armeija

Hanko, Russarön valmiuslinnake, 1996. Alokasaika, yli 4 vuotta salia, painoa 62 kiloa. Penkistä 100 kiloa 13 kertaa. Miehenalku vieläkin ja salitreenaaminen yhä se rakkain harrastus. Joka ilta myös armeijassa mennään salille. Pienen pieni vinttisali, mutta sieltä löytyy penkki, kyykkyteline, ylätalja, levypainoja, käsipainoja ja pari hyvää tankoa. Juuri riittävä varustelu, jotta mielenterveys säilyy ja pääsee jumpalle rääkkäämään kroppaa.

Alokastuvassa joka ilta kauhea härdelli. Miehenalku poistuu tuvasta ja kävelee käytävällä. Viereisessä tuvassa huudetaan ja siellä on ihan älytön remakka. Jotain outoa on meneillään. Ovi on auki ja tuvan sisällä neljä kundia pitää yhtä poikkeuksellisen hentoa poikaa ilmassa. Housut on revitty pois päältä ja viides kundi pelleilee panevansa tätä. Nämä kundit nauravat ja repivät tätä täysin puolustuskyvytöntä poikaa miten tahtovat. Nostavat hänet ilmaan pitäen käsistä ja jaloista kiinni.

Hommaan on puututtava. Miehenalku ei yksinkertaisesti voi vain katsoa sivusta tätä pelleilyä ja kiusaamista. Tupaan sisään ja huuto päälle. ”Lopettakaa nyt saatana toi touhu!” Pojat pelästyy yhtäkkistä huutoa. ”Tehkääpä minulle toi”. ”Katotaan miten teille käy”. Kaikki ovat hiiren hiljaa. Kukaan ei yksinkertaisesti sano yhtään mitään. Pelästyivät varmaankin tilannetta ja yllättävää, agressiivista huutamista? Tämä hento poika päästetään irti ja hän ensitöikseen pukee housunsa jalkaan. ”Ette te voi oikeasti olla näin lapsellisia idiootteja, että teette tällaista?” ”Aikuiset miehet!!”. Tupa on hiljaa. Hiljaisuus tuntuu kuitenkin kertovan sitä, että ehkä joku siellä taisi tajuta pointin? Tosin kiusaaminen valitettavasti jatkui läpi alokasajan, tosin ei enää niin fyysisenä, tämän ressukan osalta.

Kamppi, bussipysäkki, 2001-2002.

Vuosia vuosia myöhemmin. Bodarimiäs istuskelee bussipysäkillä perjantai-iltana. Joukko pienessä maistissa olevia miehiä kävelee pysäkin ohi, josta yksi näyttää tunnistavan pysäkillä istuvan bodarin. Tämä kaveri on yllättäen alokasajalta tuttu mies ja vielä samasta tuvasta. ”Nyyssölä perkele.” ”Mitä sulle kuuluu?” Mies huudahtaa. Alokas Pitkänen on juuri tunnistanut tämän bodarimiähen pysäkillä ja alkaa ensitöikseen kertoa kavereilleen tuosta vanhasta tapauksesta armeijassa. ”Hei tää tyyppi on helvetin hyvä tyyppi”.  ”Nyyssölä oli niitä ainoita intissä, joka uskalsi mennä väliin, kun siellä sitä yhtä tyyppiä kiusattiin.” ”Nyyssölä hei, sä oot oikeesti mahtava tyyppi”. Pitkänen kättelee ja on hämmästyneen innoissaan. Miehen kaverit eivät ihan tajua koko tilannetta ja ovat ihmeissään kaverinsa reaktiosta. Miehet lopulta jatkavat matkaansa.

Bodarimiäs jää pysäkille ja tuo vanha tilanne väkisinkin palaa mieleen. Pitkäsen reaktiosta tulee pirun hyvä mieli, että se armeijassa tapahtunut tilanne ja heikon puolustaminen oli jättänyt hänelle niin vahvan tuntemuksen. Väliin meneminen ja heikon puolustaminen on tärkeää. Oikeudenmukaisuutta pitää olla elämässä. Sitä soisi tapahtuvan paljon enemmän niille, joita kiusataan kouluissa, työpaikoilla ja armeijassa.

***