Viimeinen monsteri ja selkäprogressiota

Moro!

Se olisi ystävät rakkaat viimeinen päivä Monsteridiiliä menossa. Kuun viimeinen päivä ja viimeinen hetki, kunnes tämäkin erinomainen tarjous haihtuu unholaan. 🙂 Tasan klo 23:59 asti, juuri ennen kuin siirrymme marraskuulle, on aikaa hyödyntää diili. Älä hyvä ihminen jätä tätä nyt käyttämättä.

Klikkaa siis kuvaa alla, tee ostoksesi ja kassalla kirjoita alennuskoodilaatikkoon: NYYSSIS_OCT16 saat 30€ alennusta ostoksistasi, yeah!

Siis tämä vuorokausi on vielä aikaa. 😀

***

Selkää ollaan työstetty koko ajan ihan yhtäkovaa kuin muutakin kroppaa. Vaikka itselläni on selkeästi hyvin vastaanottavainen selkä, se ei tarkoita, että kyseisiä lihasryhmiä pitäisi himmailla treeneissä. Haluan selkään, kuten kaikkialle muuallekin lisää lihasmassaa. Vaikka jollain olisikin joku erittäin vahva lihasryhmä, sellainen wow efekti pitää noista vahvoista lihaksista saada esille ja se tarkoittaa, että niitä pitää treenata kovaa.

On kilpailijoita, joilla on omat vahvuutensa tietyissä lihasryhmissä ja ihme kyllä näitä saatetaan jättää jopa treenaamatta sen vuoksi, jotta balanssia saataisiin lisää kroppaan. Balanssi on tottakai tärkeää, mutta mielestäni myös niitä wow-lihaksia tulee treenata kovaa. Lavalla jokaisella kisaajalla pitäisi sen kovan paketin lisäksi olla joku pieni persoonallinen vahvuutensa, sellainen oma superlihasryhmä ylitse muiden. Tällainen luo yksilöllisiä ja persoonallisia piirteitä kisaajiin.

• Kai Greenellä on hullun korkeat hauiksen huiput.
• Branch Warrenilla on jalat aivan omaa luokkaansa.
• Jay Cutlerilla hartialinja oli aivan älytön.
• Roelly Winklaarin forkut ja olkavarret ovat jotain käsittämätöntä.
• Ronnie Colemanin selkä suorastaan roikkui rentona.
• Lee Priestin kädet olivat kokoonsa nähden ehkä isoimmat kuin kellään.
• Dorian Yatesin selkä ja kivisyys kropassa oli omaa luokkaansa.
• Arnoldin rintakehä ja rintalihakset olivat supermassiiviset ja hänen kädet olivat upean muotoiset.

Täytyy kuitenkin todeta, että mitä vähemmän virheitä kisaajalla on, sen paremmin sijoitutaan. 6xMr. Olympia Phil Heathilla esim ei ole yksinkertaisesti mitään heikkoutta, jonka vuoksi mies on tavallaan ylivoimainen. Ronnie Coleman oli myös Heathin lailla ylivoimainen parhaimpina vuosinaan ja Ronsteri sen lisäksi vei lihasmassat aivan uudelle levelille. Kukaan ei toistaiseksi ole päässyt vastaaviin massoihin mitä Coleman primekunnossaan on ollut.

Yates oli myös hyvä esimerkki järjettömän hyvästä fysiikasta, josta joutui suurennuslasilla etsimään virheitä. Uran loppuvaiheessa vammat ja lihasrepeämät niin Colemannilla kuin Yatesilla alkoi valitettavasti syödä estetiikkaa mutta niin kauan kun miehet olivat ilman vammoja, parhaimmassa kunnossaan, ei näillä ollut yksinkertaisesti  yhtään potentiaalista vastustajaa omilla aikakausillaan kilpaillessaan.

Näitä virtuaalivertailuja on kiva katsella, joissa eri aikakausien mestareita vertaillaan photoshopin avulla. Sen huomaa näistä, että olisi äärimmäisen hankalaa miehiä vertailla keskenään, jos jokainen olisi samalla lavalla oman huippukuntonsa kanssa. Fysiikat poikkeavat toisistaan kuitenkin melkoisesti.

Yates ja Coleman

Oman aikakautensa kovimmat tykkimiehet, Lee Priest 90-luvun alusta ja Larry Scott 60-luvun alusta.

Kautta-aikain massiivisin, Ronnie ja jo 6xMr. O Phil Heath.

Kaksi Mr. Olympia voittajaa selkiensä kanssa, Yates ja Coleman.

Eli kehitystä pitää saada joka paikkaan, myös niille alueille, missä olet jo hyvä. Mitään himmailua ei kannata tehdä, kunhan kuitenkin panostat niihin lihasryhmiin kovaa, jotka on jäljessä.

Selkäkehitys kahden vuoden ajalta:

Progressiota on tullut jonkin verran. Ei paljoa, mutta pikku askelin mennään, kuten tähänkin asti ollaan menty. Pääasia on, että jotain saadaan aikaan. Jalostetaan vaikka sitten nykyisiä lihoja, mutta taaksepäin ei sopisi nyt vielä mentävän. 🙂

Selkä kasvaa kun sitä rääkkää riittävästi

Kovaa treeniä, pitkiä sarjoja, hapotusta, pumppia ja lisää sarjoja. Teen niitä liikkeitä, joista tykkään. Teen niitä liikkeitä jotka tuntuvat liikeradoiltaan mukavilta. Mutta vaikka tykkään näistä liikkeistä ja ne ovat mukavia tehdä, ei se tarkoita, että päästäisin itseni helpolla treeneissä.

Liikkeet tehdään kovaa, sarjat viedään oikeasti loppuun ja sarjoja tulee aina paljon. Kun väsyttää, tehdään lisää. Kun lihaksiin sattuu, ei luovuteta vaan painetaan vielä pari sarjaa kivun yli ja vasta sen jälkeen mietitään oliko se tässä. Ensin pumppi ja sen jälkeen lihas hapoille, uudestaan, uudestaan, uudestaan….

Lyhyet tauot, ettei lihas pääse liian helpolla, eikä anneta sen palautua liikaa. Kun pulssi laskee, koko hommasta lähtee se teho pois. Mielikin meinaa luovottaa jo siinä vaiheessa. Treenissä pitää olla syke päällä ja hien pinnassa. Vaikka noustaankin isompiin painoihin, ei se ole mikään syy, että siinä nojaillaan ja annetaan lihakselle aikaa valmistautua. Juuri toisin päin. Ei anneta lihakselle liikaa aikaa. Pidetään se herkkänä koko ajan ja kun se pumppi saadaan todella kovaksi, ollaan jo oikeilla jäljillä.

Pumpin kanssa on kiva treenata, kun kipukin vähän katoaa sen tunnottomuuden alle. Annat lihakselle vain sen verran lepiä, että seuraavaan sarjaan saat jälleen riittävän määrän virtaa, jotta toistomäärät pysyvät kympin paremmalla puolella. Pudotetaan sitten vaikka painoa, mutta alle kympin ei jäädä – Teet vaikka rest-pausella lisää toistoja, koska kyllä sieltä ne saadaan puskettua pois. Mehut veks ja tiedät, että olet kaikkesi antanut ja lihas on tuhottu. 🙂

BOOM! Näillä mennään! Hyviä treenejä ja oikein tehokasta viikonalkua kaikille!