Uusi päivä ja vanhoja rutiineja

Moi!
Perusmenoa päällä. Aamurahkan ääressä tässä istun ja kirjoittelen. Kerrankin aamu, ettei ole kiire mihinkään. Lähen tosta puntille tekemään etureisiä, kunhan tästä kerkiän ja iltapäivällä sitten Meijerille takareisijumpille. Kokeillaan tällaista hassua komboa. Bob Marley soi taustalla ja eilinen korkeahiilaripäivä vielä hieman hymyilyttää. Eipä siinä, syön mä tänäänkin 400 grammaa riisiä (ja kyllä, se on kuivapaino), joten kivasti tulee energiaa siitä.
Kuva: Muutama päivä sitten olkapääjumpilta

Hyviä treenejä tullut tehtyä ja lihakseen mennyt joka kerta jumpat. Teen hyvin paljon toistoja ja sarjoja tiukalla intensiteetillä. Saatan montakin sarjaa tehdä hyvin tiheään tahtiin lyhyillä palautuksilla ja sitten vasta pitää hieman pidemmän tauon. Voimatasot ovat toki pudonneet, mutta sillä ei ole tässä vaiheessa mitään merkitystä. Olisi hullua lähteä riskeeraamaan ja ottamaan isoilla raudoilla settejä. En näe sellaisessa touhussa mitään järkeä. Lihasta pitää nyt rankaista eri tavalla. Siitä pitää puristaa nesteitä ulos ja hakea lähes pelkästään hyvää tuntumaa. Se edesauttaa sitten poseerauksissa, kun tuntee lihaksen ja hallitsee sitä.
Vatsat

Eilen kävin hinkkaamassa hanskoja Meijerillä aamupäivällä. Oli hyvät jumpat ja sain kyllä tosi hyvän pumpin päälle. Törmäsin Akiinkin ja vilautin vähän kuntoakin ex-valkulle. Akin sanoin, ollaan kuulemma aikataulussa, eli jatketaan samaan malliin. Pakollisia posejakin siinä kateltiin ja yritettiin vääntää käppänää kierteille. 🙂 Hyvä hetki oli näyttää kuntoa jollekin, joka ei ole suoranaisesti nähnyt mua joka päivä, vaan mitä harvemmin näkee, sitä paremmin sen muutoksenkin huomaa.

Tänä aamuna paino 82,1 eilen se oli 81,0kg. Ei tuo paino nouse vaikka syökin reippaasti hiilareita. Salaisuus on syklittämisessä. Pitää olla niitä ”näivetyspäiviä”. Kutsun niitä siksi, koska lasken hiilarit tosi alas (riisiä 300g) ja meen niillä sen 1-3 päivää, riippuen ihan duuneista ja kulutuksesta. Siinä oikein tuntee, kuinka keho alkaa näivettyä, kun elimistö saa niin vähän kaloreita käytettäväkseen. Paineet katoaa ja heikottaa ihan yleisestikin. Olo vetää niin voimattomaksi, että silloin tietää homman toimivan. Tärkeää on kuitenkin antaa kropalle sitä hiilaria (tankkaus) jotta elimistö ymmärtää pitää metaboliikan käynnissä, polttaa samalla rasvakudosta eikä lihasta.
Tää vaatii niin paljon mieleltä. Huomaan välillä olevani niin hauras ja ajattelevani koko homman jättämistä siihen. Kysyn itseltäni, että miksi mä teen jälleen kerran tätä? Eihän tähän kukaan edes pakota? Miksi mun pitää tuntea pahaa oloa ja kärsiä jonkun kisaamisen takia? Niin miksi? Hiton hyvä kysymys.
Mikä ihme tähän ajaa kerta toisensa jälkeen? Ihmismieli on ihmeellinen. Se muistaa yleensä vain ne hyvät hetket ja fiilikset. Hyvin menneet kisat ja se voiton makea maku maistuu pitkään suussa. Sitä kävelee kuin pumpulilla kuukauden päivät kisojen jälkeen. Se hyvä tunne kuorruttaa koko kilpailemisen hohdon ja unohduttaa samalla sen karun ja kivisen polun, mitä pitkin ollaan sinne taivallettu.
Nyt mä olen tällä polulla. Mä tunne nää kivet tässä alla ja osa on niin helvetin teräviä. Ne repii rikki jalat ja polku on niin kapea ja mutkainen, että ei sitä edes näe minne tää vie tai kuinka pitkä matka tässä on vielä jäljellä. Tekis mieli itkeä ja jättää koko homma kesken. Paskaako tässä kiduttaa itseään? Hyppään polulta ja juoksen himaan. Syön kasan karkkia ja makaan sohvalla.
Vaan mitä sitten? Tuleeko mulle siitä hyvä olo loppujen lopuksi? Ei varmasti tule. Menee tasan kaksi päivää ja sitä on jo unohtanut ne kivut mutta tilalle onkin tullut valtava pettymyt. Pettymys itseensä, koska jätin homman kesken. Kyllä se hävettäis jättää leikki kesken vain siksi, että tää sattuu ja tää tuntuu pahalta. Elämä tuntuu välillä pahalta. Välillä itkettää ja on paha olo. Se on vaan kestettävä.

So you took one in the face come on get up
And get your ass back in the game
-Adrenaline Mob

Elämä pitää tuntea ihollaan. Se pitää haistaa ja kokea. Oon usein todennut, että diettaaminen on hyvä tapa löytää itsensä. Se tunne kun nälkäisenä meet nukkumaan ja aamulla nälkäisenä heräät on melkoisen havahduttava tunne. Siinä löytää itsensä ja huomaa näkevänsä elämän vähän eri tavalla. Monet pienetkin asiat saavat uuden merkityksen.

”Some people feel the rain, 
others just get wet.”

Elämä on nauttimista ja nautintoon tähtäävää. Omalla tavallaan minäkin tähtään nautintoon vaikka juuri nyt nautinto ei olekaan läsnä. Se tulee sieltä kyllä. Kisojen jälkeen lähdetään Mauritiukselle pakoon kaikkea tätä vouhotusta. Se tunne, kun pääsee loikoilemaan auringon lämpöön ajattoman rannan äärelle. Hyvää ruokaa, juomaa, kaunis vaimo siihen viereen bikineissä… Nautintoa kerrassaan.
Ja puhumattakaan siitä nautinnosta mitä sitten itse kisat tuo! Kun tämä kaikki alkaa olla ohi ja viimeinen koitos, kilpailut ovat päällä, se tunne on sanoinkuvaamaton. Tavata faneja, teitä uskollisia lukijoita messuilla, kuulla se meteli yleisössä, kun astellaan lavalle. Siinä kulminoituu kaikki se työ ja kärsimys. Siinä hetkessä on mahtava olla, parrasvaloissa teidän edessä esittämässä omaa vaparia ja luomassa muistoja!
No niin, jatketaanhan touhua. Oikein mukavaa perjantaita kaikille lukijoille!