Yhden miehen valssi

Moi
Sitä on valinnut elämässä tiettyjä polkuja joita on tullut kuljettua. Pitkälti yksin nää reitit ollaan menty ja täytyy todeta, että yksin tää kuljetaan loppuun asti. Vuosien omistautuminen mihin tahansa jättää jälkensä. Oli kyseessä ammatti, harrastus tai vaikka vain intohimo johonkin, kaikkiin ajan kanssa syntyy tietynlainen symbioosi, joka muokkaa ja kasvattaa niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Itselleni raudan rankaiseminen oli se juttu jo alusta lähtien. Salille mentiin ihmettelemään menoa ja silmät pyöreinä ihasteltiin laitteita ja sitä jännittävää bodauskulttuuria, joka pieneen kellarisaliin oli tungettu. Pois massojen silmistä ja katukuvasta.
Mutta se vei mukanaan. Oma tunnelma ja se ilmapiiri, joka oli kannustava, veti sisäänsä. Jo ensimmäisen vuoden treenaamisen jälkeen mentiin voimanostokisoihin. Tuskin 70 kiloa nousi penkistä, mutta kannustus oli mahtavaa. Yhteistulos 302,5 kiloa tuntui hienolta varsinkin, kun omaa painoa kun oli vain 54 kiloa. Mutta koko illan hienoin hetki oli mennä skabojen jälkeen isojen ukkojen kanssa ryypiskelemään paikallisen seurahuoneen saunatiloihin, jotka olivat varta vasten vuokrattu sitä varten.
Nuori rääpäle otettiin mukaan, kuten kaikki muutkin osallistujat. Se oli itsestään selvää, mikä osaltaan lisäsi sitä upeaa fiilistä. Se tunne kun kuului johonkin porukkaan oli mahtava. Miten siistiä se olikaan 16 vuotiaan istua saunan lauteilla ja kuunnella äijien tarinoita treeneistä ja eletystä elämästä! Tequila virtasi ja ilta loppuikin nuoren osalta ennen aikojaan, kun tuli yksi jos toinenkin paukku otettua liikaa.
Seuraavana päivänä kaikesta kankkusesta huolimatta olo oli cool. Ja maanantaina oltiinkin jo koulupäivän jälkeen salilla. Rautaa väännettiin ja haaveiltiin kovemmista tuloksista.

Aikaa noista hetkistä on kulunut jo yli 20 vuotta. Yhä ollaan sillä samalla tiellä, tosin vanhempana ja viisaampana. Kehoa ollaan rankaistu välillä yksin ja välillä kaverin kanssa kilpaa toista kannustaen. Treenikavereita on tullut ja mennyt, mutta silti sitä aina vaan jaksaa painaa, yksin, jos ei muuten. Tää on loppupeleissä aina se yhden miehen valssi, joka tanssitaan raudan kolahdusten säestäessä.
Paljon on keho muuttunut nuoruuden ajoista, mutta sitähän tässä on haettukin. Liha on paksuunutunut ja sitkistynyt kropassa mutta samalla kroppa on ottanut osumaa kerran jos toisenkin. Rasvakudos on poltettu pois lukuisia kertoja ja yhtä monta kertaa se on otettu vastaan takaisin lihasten päälle.
Vuosien kertyessä vammojakin on kertynyt. Niitä on niin paljon että ihme kun yleensä tässä kykenee edes treenaamaan. Molemmat olkapäät ovat loksahtaneet sijoiltaan. Niillä ei enää niskantaakse tehdä yhtä ainutta punnerrusta, ellei sitten pikkutyttöjen painoilla nostella. Lihasrepeämiä on tullut jos jonnekin. Oikea ojentaja revennyt useita kertoja, vasen ojentaja myös. Reiden takaosat ovat kireät kuin pianonkielet ja niinpä nekin ovat ritsahdelleet aika-ajoin. Vasen rintalihas repesi 2008 oikein iloisesti vinopenkissä. Oikea rintalihas repesi jo vuotta aiemmin. Selän välilevyyn tuli virkistävä pullistuma ihan omasta tyhmyydestä johtuen 2010. Oikeaa polvitaivetta on kiusannut vuosia Bakerin kysta, joka varsinkin kyykyissä muistuttelee olemassaolostaan.

Ei näillä vammoilla ole kuitenkaan mitään merkitystä niin kauan, kun ne eivät mittavasti haittaa treenaamista. Myös esteettiseltä kantilta katsottuna on pientä onnenkantamoistakin ollut, sillä repeämät eivät ole olleet sellaisia, että ne olisivat selkeästi haitanneet lihasestetiikkaa tai olleet häiritsevästi näkyviä.
Tässä tulee kohta 38 vuotta täyteen tällä maan kamaralla, mutta meno jatkuu entisellään. Yhä on tavoitteet olemassa ja sitkeästi niitä kohti mennään. Välillä tuntuu epätoivoselta, mutta sitten jälleen löytyy niitä valon pilkahduksia ja pieniä momentteja, jotka vihjailevat, että kehitystä tulee vielä.
Tää on yhden ihmisen tarina, jonka matkaa voi täällä blogissa seurata. On aina suuri ilo ja kunnia kirjoitella tänne omista kokemuksistaan ja matkasta tässä kohti tulevaa. Kiitos kaikille teille, jotka seuraatte, kommentoitte, kannustatte ja ootte hengessä mukana! <3
T. Mika Nyyssölä