-Vko11-Vko12-

Nää viikot menee niin nopeaan, että ei tässä sekopäisessä dieetissä ehdi muistaa edes tätä blogia!!??

-Vko11-

Yhä dieetillä. Yhä elossa. Tuntuu ikuiselta tämä tie kisoihin. Puoliväli on saavutettu ja menty jo ohikin. Nyt on vaan tietynlainen suvantovaihe menossa. Väsyttää ja masentaa. Kunto ei anna merkkejä mistään ihmeellisestä edistymisestä. Vaikka ympärillä olevat ihmiset väittävät kunnon menevän eteenpäin en näe sitä kuitenkaan itse.

Aamuisin on hetken aikaa suht kuiva ja kireä, mutta heti aamiaisen jälkeen nesteet ja pyöreys palaa kehoon. Nilkat turvoksissa painan lenkkiä menemään. Nesteinen olo on kuitenkin koko ajan tällä hiilarivoittoisella ruokavaliolla. Yritän viedä ajatuksiani muualle. Kotona ja töissä keskityn muihin asioihin ja yritän olla stressaamatta liikoja.

Piirtäminen on ollut aina lähellä sydäntäni. Ihmisten piirtäminen varsinkin on haastavaa. Lihaksikkaiden hahmojen piirtäminen on jotenkin esteettisesti kiehtovaa. Se onkin varmasti omalta osaltaan tukenut treenaamista. Sitä on mitä piirtää? Conan sarjakuvista nuorena otin mallia omiin piirroksiini ja samalla ihailin taiteilijoiden osaamista.

Olen siis täysin itseoppinut piirtäjä. Minulla ei ollut edes kuvaamataidon tunteja yläasteella saatikka lukiossa vasta kuin ihan viimeisellä luokalla. Tussaaminen on ehkä se tyyli minkä hallitsen parhaiten. Lyijykynillä teen myös paljon luonnoksia ja kuvia. Öljyvärit ovat jääneet vähemmälle, mutta niilläkin olen tehnyt jonkin verran tauluja.

Nyt dieetillä on mukava uppoutua piirtämisen maailmaan ja tehdä projekteja, jotka vievät ajatukset pois arjesta. Taru Pakkotoiston herruudesta osa 1 sai mukavan vastaanoton, joten kakkososaa työstänkin tässä koko ajan. Piirroksia tulee siihen todella paljon ja juoni saa tuulta alleen. Tarinassa seurataan pelastuspartiota sekä muita tapahtumia samanaikaisesti, eli juonikuviot vaatii paljon mietittävää.

Lyijykynällä hahmottelen ensin kuvan. Niitä saattaa tulla useita ennen kuin se on siedettävän näköinen. Kun olen tyytyväinen luonnokseen tussaan sen valmiiksi. Siistin kuvan niin, että pahimmat lyijykynän jäljet on pois tussauksen alta.

Seuraava vaihe on kuvan skannaus koneelle sekä sen muokkaus ja värittäminen. Väritys on ehkä työläin ja aikaa vievin vaihe. Kun kuva on valmis se lisätään Movie Maker ohjelmaan muiden joukkoon ja tarinan tekstit sekä juoni pääsee yhdistymään toisiinsa. Musiikki lisätään viimeisenä ja senkin tulen taas tekemään itse. Uuden osan luulisin olevan julkaisukelpoinen parin viikon sisällä. Katsotaan.

-MN

-Vko12-

Välillä sattuu vapaapäiviä, jolloin saatan eksyä vanhempieni luo kylään. En voi kyllin painottaa kuinka tärkeä perheeni on minulle ollut jokaisella dieetillä jonka olen läpi käynyt. Heidän luonaan tunnen yhä olevani kotona vaikka olenkin jo yli kymmenen vuotta sitten sieltä muuttanut pois. Henkinen tuki on ollut todella arvokasta hetkinä kun on tuntunut ettei jaksa.

Perheeni ymmärrys lajia kohtaan on tullut heille tutuksi vuosien varrella. Onneksi, sillä moni ihminen ei välttämättä ymmärrä mitä kaikkea uhrautumista tämä vaatii. Kaikista asioista olen pystynyt ja pystyn heille puhumaan ja sen kautta saanut voimaa jatkaa.

Veljeni harrastaa kuntosalilla käymistä ja myös tietää mitä kova treenaaminen vaatii keholta. Jopa vanhempiani on purrut salikärpänen ja heitäkin näkee treenaamassa suhteellisen usein. Ikinä ei olekaan liian myöhäistä aloittaa kuntosalilla käyminen. Siitä on aina hyötyä ja se on avain terveelle kropalle, jota niin monen ihmisen raskas työ verottaa.

Kahvi hetki kullan kallis. Vaikka niin mukavaa kuin onkin kahvitella vanhempieni luona ja turista viimeisimmät kuulumiset, niin on se vain harmillista kun jostain kaapin perukoilta on eksynytkin niin herkullisen näköinen kookoskeksi suklaa kuorrutteella. 🙁 Eipä auta itkut markkinoilla. Ruisleipä kalkkuna leikkeellä on melkein yhtä herkullinen… Melkein.

Ruokavaliosta on tullut todella helppoa pitää kiinni vanhempieni luona kyläillessä, sillä hekin ovat omaksuneet pitkälti samanlaisen linjan ruoissa mitä itsekin syön. Se on todella ihailtavaa, että näin on käynyt sillä niin paljon on meidänkin maassamme ylilihavia ja niin totaalisen epäterveellisin tavoin syöviä ihmisiä. Minä olen omalta osaltani saanut ainakin itselleni tärkeimpien ihmisten ruokatottumuksia pikkuhiljaa muuttumaan. Vaikeaa se on ollut, kun ihmisillä on omat tapansa ja traditionsa eikä niistä luovuta kuin lääkärin määräyksestä jos silloinkaan.

Ensi viikkoon.

-MN