This is Mika

18.09.2011 04:01 2min luku 6

Sunnuntaiaamun ajatuksia

Huomenta!

Toi kuva on helkutin hauska. Tosin se on itseasiassa myös hyvin tottakin. Gatesihan on niitä rikkaimpia ihmisiä maailmassa ja tienaa tollaisen Lambon verran pätäkkää sekunneissa. Menettääköhän tossa lievästi sanottuna raha merkityksensä? 🙂 Bill kuitenkin, ainakin olen jostain joskus lukenut, lahjoittaa rahojaan hyväntekeväisyyksiin yms. Mutta tarvitseeko yksi ihminen niin paljon rahaa? Eihän Gatesilla riitä ihmisikäkään aikaa tuhlaamaan kaikkea omaisuuttaan?

Kovasti puhuttaa tällä hetkellä tuo Kreikan taloudellinen ahdinko. Gatesi pystyisi varmaan murto-osalla omaisuudestaan pelastamaan Kreikan jos haluaisi. Vaan ei taida haluta, kun Kreikka on itse itsensä ahdinkoon päästänyt. No joo, en nyt rupea kirjoittelemaan mistään poliittisista asioista, kun en ole mitenkään aktiivinen suuntaan tai toiseen.

Raha vaan ylinpäänsä mietityttää. Loton jättipotti jäi jakamatta eilen. Ensi viikolla on tarjolla yhdelle onnekkaalle yli 9 miljoonaa. Voi mennä kuuppa vähän sekaisin, jos sellaisen summan yhdellä kertaa voittaa. Jos itse voittaisin tollaisen summan rahaa, lahjottaisin ehdottomasti osan siitä erilaisiin tutkimuksiin. Duunia ei varmaankaan enää tarttis tehdä eikä motivaatiotakaan silloin enää sellaiseen olisi. Jotain kuitenkin olisi pakko tehdä ja yrittää elää mahdollisimman normaalia elämää. Nyt kun enemmän ajattelen, tollainen summa pistäisi ahdistamaan ihan hitosti. Monelle lottovoittajalle suurin pelko on menettää voitettu omaisuus. Kaikenlaisia tutkimuksia näistäkin on tehty ja hassuinta on se, että yleensä lottovoittajat yhä jatkavat pelaamista, eli vaikka päävoitto on jo saatu, haetaan vielä lisää. Eikö mikään riitä?

No anyway, olen kyllä sitä mieltä, että jos työllä tai voittamalla saadaan itselleen haalittua jotain aivän käsittämättömiä summia tai omaisuuksia, voisi siitä ehkä jotenkin lohkaista vähäosaisillekin? Tuntuu jotenkin järjenvastaiselta, että yhdellä ihmisellä voisi olla niin käsittämättömän paljon omaisuutta ja varallisuutta ja samaan aikaan maailmassa eletään itsestä riippumatta massiivisessa köyhyydessä. Väkiluvultaan suuret valtiot, kuten esim Intia tai Kiina väkisinkin aiheuttavat omaan yhteiskuntarakenteeseen valtavan gapin köyhien ja rikkaiden välille. Esimerkiksi Intiassa kastinjako vaikuttaa niin paljon vieläkin, että vaikka olisit kuinka lahjakas tai taitava ja olet syntynyt alempaan kastiin, siellä pysyt. Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Näin se on. Tuollaisissa valtioissa ei ahkeruutta palkita.

Suomessa onneksi työtä tekevä ihminen tulee sentään toimeen. Työtä on tehtävä vaikka se häiritseekin harrastuksia. Rahaa jos saisi tarpeeksi, eikä töissä tarttisi käydä, jäisi kieltämättä aikaa harrastuksille! Olisihan se siistiä olla kokopäiväinen spoudari ja käydä pari kertaa päivässä treenaamassa. Olisi varmaan kehityskin ihan erilaista? Nyt kun seilailee duunin ja harrastusten ristiaallokossa, ei pysty täydellä potentiaalilla keskittymään treeneihin, syömiseen ja riittävään lepoon. Mutta ei auta, näillä on mentävä ja elämäntapaahan tämä lähinnä on. Itsensä rääkkäämisestä tulee hyvä fiilis ja se vaikuttaa mentaalisestikin. Hyvä mieli hyvässä kehossa!

Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille! Muistakaahan mennä salille jumppaamaan! 😉

Kommentit (6)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.