This is Mika

30.07.2013 10:07 2min luku 24

Säitä pidellyt

Ihan huikea reissu ollut täällä pohjoisen perukoilla. Aurinko paistanut lähes pilvettömällä taivaalla usean päivän ajan joka tietysti on mahdollistanut ihanteelliset veneilymahdollisuudet. Eilen hieman sateli ja tais jopa ukkostaakin. Oltiin kuitenkin jälleen hieman toisaalla niin ollaan metkasti vältelty sateet.

Nestetasapaino piti olla kohdillaan ku aurinko porotti!

chillaa

Oltiin mökillä saunomassa ja syötiin hyvää ruokaa. Heiteltiin vähän verkkojakin veteen, mutta eipä sieltä mitään tullut. Olisi pitänyt yön yli olla. 5-6 tuntia ei ihan riittänyt, että kala olisi uinut verkkoon.

Kalassa

soutelemassa

Paluureissulla uistateltiin ja pari taimenta siinä sitten saatiinkin. Savupöntössä kypsyi illalla lohiherkut, jotka maistuivat taivaallisilta.

Eilen käytiin karhunpesäkivellä ja marssittiin reipas määrä rappusia. Oli kyllä metkan näköinen se ontto kivi keskellä rinnettä. Vielä korkeammalla, aivan vaaran huipulla sijaitsi näköalapaikka.  Kauniisti siinti lapin luonto ylhäällä. Kyllä sitä tuntee olonsa pieneksi, ku katsoo tuota silmänkantamattomiin jatkuvaa korpimaata.

Karhunpesäkiven näköalapaikka

karhunpesakiven nakoalapaikka

Möksö karhunpentu

mokso

Ei ollu muuten kallista kahvia ja pullaa Karhutuvassa. 2 eurolla sai sumpin ja hillomunkin. Kohtuullista. 🙂

Loppuviikosta ollaan jo takaisin ruodussa ja ihan kauheella raivolla treenaamassa. Loma on ollut puhtaasti lomaa eikä täällä ole tullut tehtyä juuri muuta kuin patikoitua ja soudeltua. Mieli levännyt ja latautunut. Näin sen pitääkin olla.

Vielä on muuten tämä ja huominen aikaa osallistua banneriskabaan. Älkää missatko tätä! 🙂 1.8 julistetaan voittaja!

Kommentit (24)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.