This is Mika

26.12.2016 15:59 4min luku 7

Poimintoja ja pohdintaa

Moikka!

Eilen pääsin viikon sairastelun jälkeen vihdoin haistelemaan punttisalin ihanaa raudantuoksuista ilmaa. Olipa se mahtava fiilis käydä, vaikkakin kevyehkösti, jumppailemassa hieman jalkoja ja käsiä. Otin sen verran iisisti, etten ihan normivolyymilla painanut jumppia läpi, vaan vähän pumppia kävin ottamassa lihaksiin.

Ehkä tärkeintä, henkisellä tasolla teki hyvää käydä hieman vetristelemässä lihaksia. Se on päänupille kova paikka, kun yhtäkkiä ei pääsekään liikkumaan tavalla johon on normaalisti tottunut. Itseni kohdalla menee yleensä vielä muutaman päivän ilman treenaamista, mutta sen jälkeen alkaa jo seinät kaatumaan päälle ja ylimääräistä energiaa tuntuu kasautuvan kehoon, että tekee mieli punnerrella ja tehdä jotain fyysistä. Sen verran sitä on totuttanut kehonsa tekemiselle, että tuntuu syntyvän aivan fyysisiä vierotusoireita.

Eilen jumppien jälkeen. Pientä lihaspainettakin saatiin syntymään.

Nyt kipeänä ollessani tuli melkeinpä nukuttua lähes vuorokauden läpi, useana päivänä vielä. Sitä oli sen verran heikossa hapessa, väsynyt ja lääkeaineiden vaikutuksessa, ettei juuri energiaa riittänyt muuhun, kuin satunnaiseen syömiseen ja nukkumiseen. Uni kyllä on metka asia, jonka voima parantaa ja korjaa elimistöä. Kipeänä pitää myös muistaa antaa elimistölle energiaa eli ravintoa, jotta se jaksaa taistella ja parantaa itseään. Tosin usein tuo nälkä ei kipeänä ollessa ole kummoinen. Sitä vaan pitäisi melkeinpä väkisin syödä vaikkei maistuisikaan.

Noh, nyt vaan tehokkaita treenejä kehiin ja otetaan takaisin menetetyt päivät. 🙂 Melkeinpä voisin sanoa, että teki hyvää pieni breikki salilta, mutten sano kuitenkaan. Täysillä vain eteenpäin ja hyökätään lihasten kimppuun intoa puhkuen.

Onneksi on aminohapot, kreatiinit ja muut lisäravinteet, joilla saa tehostettua treenaamista ja sen jälkeistä palautumista. Pieni kiristelykään ei olisi pahitteeksi, niin näkee missä mennään kehityksen suhteen.

Poimintoja tehokkaampaan kehittymiseen lisäravinteiden avulla (kuvia klikkaamalla pääset suoraan tuotteisiin)

  • BCAA:ta tulee nautittua aterioiden yhteydessä tai niiden välissä, ihan miten tilanteet sallivat. Muutama juoma päivän aikana esim aterioiden välissä lisää tehokkaasti proteiinisynteesipiikkejä päivään. Myös treenin aikana nautin BCAA:ta intrassa.

 

  • EAA:ta otan ennen treeniä ja treenin jälkeen.

  • Nopeasti imeytyvä hiilihydraatti (Malto-Flex Pure) EAA:n kanssa luo insulinogeenisen tilan ja esim kreatiini imeytyy tässä tilassa tehokkaammin. Voit lisätä hiilihydraattia joko Intraan tai palautusjuomaan.

  • Kreatiini toimii ja nimenomaan monohydraatti, joka lisää solunestevolyymia lihaksessa. Lihaspaine kasvaa ja tuntuma lihakseen paranee. Kreatiinia on tutkittu paljon ja sen ollaan todettu lisäävän suorituskykyä, sarjakestävyyttä ja maksimivoimaa. Ehdoton lisäravinne kaikille urheilijoille.

  • Pre-workout -tuotteet toimivat erittäin hyvin täsmäaseina esim väsymystä vastaan. Myös tehostaaksesi jotain treeniä satunnaisesti, voin suositella PWO:den käyttöä. Jalkatreeneihin esim oivallinen saadaksesi itsestäsi kaiken tehon irti.

  • Suboptimaalinen suhde testosteronin (miehinen sukupuolihormoni) ja estrogeenin (naisellinen sukupuolihormoni) välillä voi aiheuttaa miehille epäsuotuisia seuraamuksia kuten nopeaa rasvankertymistä, nesteen kertymistä kroppaan ja heikentynyttä lihaskasvua. Pitkäkestoisen hormonaalisen epätasapainon aikana miehille voi kehittyä jopa joitain naisellisia ominaisuuksia.
  • Miehelle ei ole suotuisaa, jos elimistöön syntyy enstrogeenidominanssia.
  • Erase Pro+:n aktiiviset ainesosat toimivat synergistisesti stimuloimalla useita kropan lihaskasvumekanismeja, muun muassa rajoittavat aromataasia, entsyymiä, joka muuttaa vapaata testosteronia kropassa estrogeeniksi. Ehkäisemällä testosteronin muuttumista estrogeeniksi ollaan jo matkalla kohti lihaskasvulle optimaalisempaa hormonibalanssia.
  • Seuraava tekijä yhtälössä on jäljelle jäävän estrogeenin negatiivisten vaikutusten minimoiminen, mikä tapahtuu estämällä vapaata estrogeenia sitoutumasta estrogeenireseptoreihin. Kun estrogeenin sitoutuminen reseptoreihin estetään, pienenee sen negatiivinen vaikutus lihaskasvulle lähes olemattomaksi.

Hyviä ja tehokkaita treenejä kaikille,

T. Mika

Kommentit (7)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.