Otteita elämästäni

Alku

Lauantai-ilta vuonna 1992. 15 vuotias poika pullistelee peilin edessä. Painoa 50 kiloa ja peilikuva näyttää tyhmältä. Liian laiha ja liian vähän lihaksia. Vaikka salilla jo käydään ja hieman siltä näyttäisikin, että lihasta olisi tarttunut, ei se kauheasti tunnu riittävän. Enemmän lihaksia kiitos. Tyytymättömyys omaan kehoon tuntuu olevan valtavan iso motivaattori. Viitenä päivänä viikossa käydään koulun jälkeen salilla treenaamassa, viikonloput vapaata.

Lihasten estetiikka miellyttää silmää. Pitää saada kehoon muotoja ja pullistumia. Kaverit salilla ovat jokainen isompia. Sitä haluaa isommaksi ja lihaksikkaammaksi. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Oma ulkonäkö häiritsee. Poika ei pidä ulkonäöstään ja sen eteen tehdään töitä, jotta keho saadaan sellaiseksi, että siitä voi joskus olla ylpeä.

Sunnuntai. Poika istuu autossa. Kaverin kanssa menossa salille tekemään ekstratreenit. Kuskina kaverin setä. Iso kaveri. Käynyt ainakin 10 vuotta salilla. Tämä naureskelee, kun oli mitannut edellisenä iltana kaulan ja käden paksuuden. Kaula oli 42 senttiä ja käsi saman paksuinen. Poika miettii mittoja. Oma käsi on 34 senttiä. Se on saatava paksummaksi. Aivan liian ohut ja pieni.

Salilla törmätään vielä isompiin mörköihin. Yksi heistä on juuri lopettelemassa penkkitreeniään. Oli ottanut ykkösen 160 kilolla. Vielä pitäisi tehdä yksi sarja 100 kilolla. Luvut kuulostavat tavoittelemattomilta. Mahdottoman vahva kaveri, kun ottaa vielä loppuun kevyen 10 toistoa sadalla kilolla. Ehkä sitten joskus minäkin, poika ajattelee?

Costa Rica

Keskiviikko, vuosi 1993. Penkkiennätys 80 kilolla ykkönen. Tulosta on tullut jo noin 15 kilon verran penkkiin. Jälleen salilla treenaamassa, kuten aina koulun jälkeen. Yhtäkkiä sisään saapuu valtavan iso mies. Myöhemmin opin, että hän on Costa Ricasta. Pitkä, alaselkään ulottuva rastatukka ja päässä villainen rastahattu. Mies ikään kuin lipuu sisään. Poika tuijottaa hämmästellen massiivisia lihaksia. 100 kiloa pyöreää lihasta, eikä juurikaan rasvaa missään. Mies tanssii musiikin tahtiin. Iso kassi banaania on mukana.

Costa Rica menee penkkiin. Lämmittelee. Välillä tanssii. Rauta nousee ja pojan katse väkisinkin eksyy painoihin, jotka tuntuvat lisääntyvän jokaisella sarjalla. 100, 120, 140… Mies sulkee silmät ottaessaan tangosta kiinni ja nostaa tankoa kuin makustellen jokaista toistoa. 160 kilon kohdalla poika rohkaisee itsensä, menee miehen luo ja kysyy:

-You need some help? I can spot you.

-Sure man, thanks.

Mies ottaa tangon jälleen ylös ja nostaa sillä kolme helpon näköistä toistoa. Silmät jälleen kiinni. Makustellen. Mies kiittää ja on innostunut.

-Let’s go heavier. I feel great now.

Mies laittaa 180 kg painoa penkkiin. Poika on hämillään. Valtavan voimat tällä Costa Ricalla. Ja miten kauniisti hän nostaa painoja. Tunnustellen. Mies ottaa jälleen kolme toistoa ja kiittää poikaa. Poika esittelee itsensä ja kohteliaana kättelee miestä. Miehen kämmen on iso ja valtavan pehmeä.

Vuosia myöhemmin Helsingissä työskennellessään kesätöissä, poika näkee saman miehen kauppatorin laidalla kävelemässä. Mies on helppo tunnistaa. Iso rastahattu päässä ja pussi banaaneja kädessä. Mies lipuu kuin laiva rauhallisesti eteenpäin…