Muisteloa...

Aloitin itseni rääkkäämisen 90-luvun alussa. Ihan ensimmäiseksi tein vuodet ympäri kotona punnerruksia, leukoja, vatsoja, yms. oman kehon painolla liikkeitä sekä lenkkeilin kesäisin.

Koulussa sitten eräs kaveri huomasi atleetistuneen olemukseni ja pyysi tulemaan salille. Lähdin kaverin mukaan ja päädyttiin paikalliseen kellarisaliin treenaamaan. Ensimmäiset kuukaudet vierähtivät kokeillessa laitteita ja ihmetellessä muiden määrätietoista treenaamista. Jossain vaiheessa päätin uskaltautua kokeilemaan penkkipunnerrusta.

Ensimmäisen penkkitreenini maksimipainot olivat 55kg ja sain sillä ykkösen. Oma paino oli tuolloin kokonaiset 50 kiloa! Pituus oli 160cm ja ikää 15vee.

Pikku hiljaa kroppa lähti kehittymään vaikka syömiset ja treenit olivat kaikkea muuta kuin optimaalisia. Treenasin joka arkipäivä, 5 päivää putkeen, viikonloput pidin taukoa. Joskus kaveri soitteli kotiin ja suostutteli vielä viikonloppunakin treenaamaan ja sinnehän mentiin. Halu treenata ja kehittyä oli mieletön. Halusin lihaksia enemmän kuin mitään muuta. Lihaksilla kompensoitiin kaikkea sitä mikä itsessäni oli puutteellista.  Halusin muuttaa laihan olemukseni lihaksikkaaksi.

Tässä 16 vuotiaana:

Tässä 31 vuotiaana vuosia myöhemmin!

Kehitys oli kuitenkin äärimmäisen hidasta. Joku nykyisin sanoo meikäläisen olevan lahjakas ja että olen aina ollut lihaksikas. Paskan marjat! 😀 Moni blogini lukijoista ei tajua, että olen treenannut jo ennen kuin useat teistä on edes syntyneet! Jokaikinen gramma lihasmassaa on vaatinut helvetillisen työn ja rääkin. Mitään ei ole tullut ilmaiseksi ja se on vienyt minulta ikuisuuden! Lahjakas tyyppi saisi nämä lihakset puolet lyhyemmässä ajassa. Minä olen kaikkea muuta kuin lahjakas jos tulee bodaukseen.

6 vuotta treenanneena sain penkistä hädin tuskin 110 kiloa. Penkki oli sellaista tuskaa ja taivalta. Sitten sain veljeni mukaan salille. Veli oli myös yhtä innokas ja innosti myös minua treenaamaan ja ylittämään itseni. Yhden vuoden aikana penkkitulokseni nousi 110 kilosta 160 kiloon. Se näköjään vain odotti tapahtumista. Kaikki voima ja kehitys oli siellä jo olemassa, mutta yksin treenanneena sitä ei saatu ulos.

Veljeni myös kehittyi huimasti ensimmäisten treenivuosien aikana. 15 vuotiaasta 18 vuoteen saakka treenasimme kimpassa ja veljeni kehittyi tuona aikana ilmiömäisesti. Penkkitulos esim nousi aloituksen 50kilosta 185 kiloon ja mies oli vain 18 vuotias saadessaan tuon 185 kiloa penkistä!

2002 ja 10 vuotta aloittamisesta oli takanani jo sotilaspenkkikisoja, joista meriittinä pari hopeaa ja yksi Suomenmestaruus. 2003 löysin itseni Helsingistä, ruoholahdesta ja silloisen tyttöystävän innoittamana kehonrakennuksen. Alkoi ankara ja määrätietoinen treenaaminen lajin ammattilaisten kanssa. Kehitys oli huimaa, koska ensimmäistä kertaa elämässäni joku kertoi miten tuli syödä ja treenata.

Loppu onkin jo historiaa ja lukuisia kisoja tahkonneena sekä niitä jopa voittaneenakin voin todeta, että vain maltillisena ja määrätietoisena voi menestyä. Mitään et saa ilmaiseksi. Mitään ei saavuta ilman kärsimystä ja omistautumista.

Oslo GP 2007 ja voittajana korkeimmalla korokkeella!

Nyt yli 20 vuotta myöhemmin voin jakaa itse näitä oppeja ja neuvoa miten välttää sudenkuopat, koska itse olen kolunnut jokaikisen kuopan! Niistä kuitenkin noustaan aina ylös, vahvempana ja viisaampana!