Mikan totuudet - Huumorilla siis...

Moi!

Haluan laukoa vähän omia ajatuksia ja mun mielestäni totuuksia ympärilläni näkemistä asioista. Nämä ovat minun mielipiteitäni, nämä eivät ole missään nimessä mitään absoluuttisia, kaikkeudessa leijuvia totuuksia. Loukkaantujat loukkaantuu, mutta who cares, ikinä et voi kaikkia miellyttää tässä universumissa.

Naisten käsilaukut

Aloitetaan tällaisesta kepeän kivasta aiheesta, kuin naisten käsilaukut. Uskon vakaasti, että nämä käsilaukut on keksinyt joku erittäin vahingoniloinen naispaholainen. Tämä naarassaatana on takonut naisille käsilaukut helvetin syvimmässä pätsissä miehen kiusaksi.

Naisille tarkoitettuja käsilaukkuja on monen kokoisia, pieniä, keskisuuria ja valtavan isoja. Kaikilla on kuitenkin yksi selkeä ominaisuus, laukkuun koosta riippumatta häviää kaikki. Varsinkin lompakko tai mikä tahansa asia, jota saattaisi juuri sillä hetkellä tarvita. Nainen käsilaukkunsa kanssa kassalla on tuskainen näky. Laukkua kaivetaan kyynärpäätä myöten, mutta lompakkoa ei vain löydy. Ikään kuin laukku olisi syönyt sen.

Vaikka käsilaukku olisi pieni, aivan sama efekti toistuu kassalla, mitään sieltä ei löydä. Tavaraa kuitenkin laukuissa tuntuu olevan pienen omaisuuden verran. Onko kaikki tuo tavara tarpeellista? Jos naiselta kysytään, vastaus on ehdottomasti kyllä.

Mielestäni naisten käsilaukut voisi polttaa roviolla. Jos vielä mietitään miten paljon rahaa noihin helvetin laukkuihin laitetaan, olisi suoranainen helpotus, jos käsilaukkuja ei oltaisi koskaan edes keksitty.

Kassakäyttäytyminen

Nainen kassalla käsilaukkunsa kanssa tulikin jo mainittua. Mutta mikä siinä on, että kaupassa perjantain ruuhkassa, kun lähestytään kohti kassoja, sitä aina valitsee juuri sen kassajonon joka ei etene helevetin metriäkään. Seisot siinä samassa paikassa viisi minuuttia ja viereinen kassajono liukuu koko ajan nätisti eteenpäin. Mutta eihän sitä voi enää vaihtaa jonoa, kun sitä on jo uhrannut omalle jonolleen aikaa. Tosin jos vaihdat jonoa, niin saman tien entinen jono lähtee liikkumaan ja uusi jono johon olit juuri siirtynyt jämähtää paikoilleen.

Ja sitten nämä nappikauppiaat. Juurikin siksi se jono ei yleensä liiku, kun siellä on keulilla mummo, joka laskee kolikoitaan yksitellen kassatytölle. Eikö sitä hemmetti sentään voisi ottaa lompakon jo valmiiksi esille kun tullaan kassalle, jotta sitten maksaminenkin saataisiin sujuvasti toteutettua?

Ja sitten nämä tapaukset, jotka aivan kuin tahallaan ovat ”unohtaneet” punnita banaaninsa tai perunansa. Vittu ei siinä vaiheessa lähdetä enää juoksemaan hevi-osastolle puntaamaan pussukoita, kun takana jonottaa 10 ihmistä vuoroaan. Ai, lähdettiin sitä sittenkin? Siinä sitten seistään tyhminä ja tuijotetaan kassatytön kanssa toisiamme, kun Erkki Esimerkki on punnitsemassa vesimelooniaan sadan metrin päässä.

Sit nämä nyrpeät kassat, jotka eivät edes tervehdi. Tulet kassalle ja sanot selkeästi moi tai päivää katsoen kassatätiä silmiin ja täti ohittaa tervehdyksesi totaalisesti. Siinä kieltämättä tulee aika hölmö olo. Ei siinä mitään, jos on huono päivä tai hiekkaa bildessä, mutta kun ollaan asiakaspalvelussa töissä ja muutenkin, eikös tervehtiminen ja siihen vastaaminen kuulu ihan perus käytöstapoihin?

Meikäläisen himan lähettyvillä on R-kiska, jossa on uskomaton arsenaali tätejä, jotka eivät millään osaa tervehtiä. Ja siis mullehan riittää, että edes nyökkää, mutta kun ei sanota moi eikä näkemiin vaikka itse oikein artikuloiden sen tekee. En edes kävisi siellä, mutta kun nykyisin vielä postin palvelut ovat kyseiseen kiskaan siirtyneet, niin asioiminen siellä on valitettavan pakollista ja toistuvaa.

Lapset ja julkiset kulkuvälineet

Lapset ovat ihania. Iloinen ja kikattava vauva on suloinen näky ja saa paatuneimmankin rosvon hymyilemään. Itse tykkään lapsista varsinkin silloin, kun lapset ovat hyväkäytöksisiä ja iloisia.  Vanha sanonta: ”lapset saa näkyä muttei kuulua” on mielestäni hemmetin osuva, sillä rääkyvä kakara bussissa tai vaikka lentokoneessa on kieltämättä melkoisen rasittavaa. Toki vauva joka itkee on normaalia, se ilmoittaa sillä, että jokin on vialla ja äippä hei, vaihdahan vaippa, anna ruokaa tms. Mutta tapaukset, joissa nämä äidit eivät millään tapaa reagoi lapsen itkuun on tuskaista katseltavaa, puhumattakaan kiukuttelevista kersoista.

Mielestäni esim lentokoneissa pitäisi olla ikärajat. Polvenkorkuisellekin lapselle voisi tehdä jonkin sortin pikaluonneanalyysin, jolla testattaisiin meinaako lapsi itkeä matkan aikana vai osaako se olla hiljaa. 😀 Ajatellaan nyt pieniä vauvoja, jotka eivät tajua maailmasta hölkäsen pöläystä, minkä hemmetin takia sellaisia pitäisi raahata jonnekin lomareissulle mukaan? Isovanhempien luokse vaan siksi aikaa kun äippä ja iskä käy Mallorcalla nahkaansa kärtsäämässä. Ei ne vauvat muista moisista reissuista hevonhuttua. No harm done ja sitä paitsi kanssamatkustajien hermotkin lepää, kun ei tarvitse kuunnella itkevistä kersoista syntyvää melusaastetta.

Suomessahan äidit saavat lastenvaunujensa kanssa kulkea ilmaiseksi busseissa, kunhan lapsi on 0-6 vuoden ikäinen. Oikein naurattaa, kun se ”alle” 7 vuotias ”lapsi” istuu polvet hampaissa rattaissa. Odotan sitä päivää, kun se ”lapsi” rattaissa tekstailee kännykällään matkan aikana. Lastenvaunutkin joutaisi roviolle. Moiset sotavaunut tukkivat bussit ja käytävät ja äidit väkisin änkevät pentunsa niihin, jotta saavat ilmaiseksi kulkea julkisilla.

Oliko liian julmaa tekstiä? Ehkä oli, pyydän anteeksi. 😉

Vilkun käyttö

Miten moni ihminen luuleekaan, että se vilkku on itseään varten? Veikkaanpa että aika helvetin moni. Tänään meinasin tulla perävaunullisen rekan jyräämäksi, kun rekka vaihtoi kaistaa ja samalla kääntäessään rattia löi vilkun päälle.

Katsos vilkku ei ole sinua varten vaan se on meitä kanssakulkijoita varten. Vilkulla ilmaistaan aikomus kääntymiselle tai kaistan vaihtamiselle. Laita vilkku ajoissa päälle ja käänny vasta sen jälkeen. Anna kanssakulkijoille aikaa reagoida siihen vilkkuun. Jonkin verran ärsyttävää on sellainen kuski, joka viime tingassa lyö vilkun päälle ja kääntyy risteyksessä oikealle. Siinä kun on sujuva liikennöinti kaukana, kun kukaan muu risteysalueella seisova ei etukäteen osaa arvata käännytäänkö vai mennäänkö suoraan.

Liikennevalot

Jatketaan nyt tästäkin. Ruuhkassa seisominen on perin harmillista, eikö? Erityisen vittumaiseksi sen tekee, kun liikennevaloista lähteminen tehdään kuin hidastetussa elokuvassa. Vaihde on vapaalla ja vasta kun valo vaihtuu vihreäksi aloitetaan ykkösvaihteen hakeminen. Hyvä jos edes huomataan nenänkaivamiselta, että valo jo vaihtui. Se vaihde laitetaan silmään etukäteen ja valppaana reagoidaan, kun valot vaihtuvat.

Risteysaluella ruuhkassa se keltainen valo ei tarkoita, että silloin vielä painetaan kaasua, koska yleensä sitä jäädään keskelle risteystä jumiin ja katkaistaan tienylitys seuraavilta ylittäjiltä.

***

Että tällaista tänään. Oikein hauskaa oli kirjoittaa tätä. Eikä tämä siis ollut mitään vakavaa, vaan ihan kieli poskella löpinää. Pitää välillä heittää vähän ronskimpaakin läpänderiä, niin elämä ei tunnu niin harmaan tylsältä. Pidetään lippu korkeella ja nautitaan elämästä juuri sellaisena kun se meille tarjoillaan. 😀 BOOM!