This is Mika

20.01.2016 22:08 3min luku 30

Mielikuvituksen maailma

Moikka!

Oon pienestä pitäen uppoutunut omiin ajatuksiin. Mielikuvitus on ollut vahvana minussa aina. Fantasia ja sci-fi niin kirjoina, sarjakuvina, peleinä kuin elokuvina on aina kiehtonut ja innoittanut itseäni. Riittää kun näkee jonkun upean maalauksen niin jo mielikuvitus lähtee lentoon ja voin luoda seikkailun mielessäni yhden kuvan perusteella.

@ilovefantasyart instassa on kasannut ihan käsittämättömän määrän upeita kuvia niin sci-fin kuin fantasian saralla. Suosittelen tsekkaamaan!

12576098_10206828094315354_1028787169_n

Jo nuorena tuli Robert E. Howardin luomaa Conan Barbaaria luettua sarjakuvina ja myöhemmin ihan Howardin novellejakin. Seikkailut olivat niin mukaansa tempaavia. Conan hahmona oli yksi vaikuttaja varmuudella, joka sai minut näkemään lihakset esteettisenä. Toki Arnold elokuvien Conan Cimmerialaisena oli jotain mikä sai nuoren pojan hämmästelemään.

Edgar Rice Burroughsin Tarzan- ja Mars -sarjat olivat myös luettuja, etenkin Tarzan, ehkä juuri siksi, kun siitä tuotettiin elokuviakin melkoisen runsaasti. Muutaman vuoden takainen John Carter -elokuva oli aivan huippu. Rakastan valtavasti tuollaisia värikkäitä fantasialeffoja, joissa seikkaillaan muilla planeetoilla.

Lemppari sci-fi ja fantasialeffoja on ajan saatossa tullut paljonkin:

  • Lord of the Rings
  • John Carter
  • Hobitti
  • Avatar
  • Star Wars
  • Prometheus
  • Alienit
  • Predatorit
  • Mad Maxit
  • Terminatorit
  • Suurin osa Marvelin tuotannosta
  • Apinoiden Planeetta remaket
  • Tron
  • Book of Eli

12576172_10206828093475333_2125597349_n

Pelien maailmassa fantasia ja sci-fi on myös vahvana. On tullut pelattua nuorena paljon roolipelejä, kuten:

  • Cyberpunk 2020
  • Tie Tähtiin 2300
  • RuneQuest
  • Dungeons & Dragons
  • Astra
  • Call of Cthulhu
  • Shadow Run

Tietysti konsoleilla ja tietokoneilla on tullut pelattua myöhemmin uskomattoman upeita pelejä. Viimeisin tietysti Witcher 3. Uusin lisäosakin on jo pelattu läpi. Vielä olisi odotettavaa jonkin verran, sillä Blood and Wine lisäosa tekee tuloaan tässä alku vuodesta. Huh huh, sitä odotan into piukeena.

12606992_10206828092635312_10061759_n

Tuosta Witcheristä olisi kieltämättä upea nähdä joku TV-sarja siis isommalla tuotannolla tehtynä, tyyliin Game of Thrones. Siinä on melkoisen mahtava hahmo ja tarinaakin on olemassa Andrzej Sapkowskin kynästä käsittääkseni jopa 6 romaanin verran. Ehkä joskus tulevaisuudessa tällainenkin saattaisi tulla tai sitten vaikka ison budjetin elokuva? Who knows?

12571442_10206828091395281_1620998000_n

Mitään muuta en toivo, kuin että saisin elää mahdollisimman vanhaksi ja saisin nauttia lisää upeita elokuvia, pelejä, sarjakuvia ja kirjoja. On mahtavaa kadota arjesta pois ja antaa mielikuvituksen viedä itseni kaukaiselle planeetalle tai tulevaisuuden mertopoliin keskelle hurjaa seikkailua.

Mielestäni koskaan ei voi olla liian vanha nauttiakseen näistä asioista. Kyse on vain asenteesta. Toiset eivät pidä avaruusseikkailuista tai fantasiasta. Annetaan niille se oikeus. Itse vaikka täytän tänä vuonna jo 40 vuotta, olen yhä leffateatterissa kuin pikku lapsi, kun odottamani fantasiaraina käynnistyy. Jokaisella meistä on oma maku ja makuasioista ei yksinkertaisesti voi kiistellä.

Oma äitini oli aivan täpinöissä, kun uusin Star Wars tuli leffateatteriin. Mamma kävi sen katsomassa ensi-illassa vaikka ikää on yli 60 vee! Mielikuvitus ei ole mikään ikäsidonnainen asia. Äitee rakastaa lukea kirjoja ja monet hänen lempparinsa ovat yllättäen sci-fiä ja fantasiaa, kuten vaikka seuraavat:

  • Hugh Howeyn Siilo -trilogia
  • James Dasnerin Mazerunner -sarja
  • Suzanne Collinsin Nälkäpeli -trilogia
  • Dean Koontzin tuotantoa jne.

Ehkä tässä on omalta äidiltä peritty tätä mielikuvitusta ripaus, kun sitä tykkää sci-fistä ja fantsusta sen verran paljon?

Paljon tässä on odotuslistalla hyviä leffoja, jotka ilmestyvät sitten joskus:

  • Alien Covenant
  • Fantastic Beasts and Where to Find Them
  • Batman v Superman
  • Independence Day: Uusi uhka
  • X-Men: Apocalypse
  • Captain America: Civil War
  • Deadpool
  • Doctor Strange
  • Resilient
  • Avatar 2

Onhan noita elokuvia vaikka millä mitalla. Paljon tulee katsottua myös uudestaan samoja hyviä leffoja. Eniten juuri sellaisia, joissa liikutaan paljon eri paikoissa ja joissa tapahtuu paljon. Vanhat Indiana Jonesit, Back to the Futuret ja Star Warsit hyvinä esimerkkeinä. Seikkailuelokuvat omalla tavallaan kestävät valtavasti uusintaa, sillä elokuvissa tapahtuu yleensä niin paljon, että suorastaan unohtaa mitä kaikkea siinä olikaan, kuten vaikka Guardians of the Galaxy. Uusin Star Wars on juuri sellaisia elokuvia, joita on katsottava uudelleen. Siinä mentiin sellaisella vauhdilla eteenpäin, että takuuvarmasti jotain jäi näkemättä.

Jebulis, ei muuta ku hyviä hetkiä leffojen, pelien ja kirjojen parissa. BOOM! Antakaa mielikuvituksen lentää!

Kommentit (30)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.