This is Mika

18.05.2016 11:22 2min luku 5

Matka takaisin vuoteen 2003

Moi!

JK Kuntofitness julkaisee aina aika-ajoin kehonrakennushistoriallisia videoita vanhoista kisoista. Kannattaa käydä tsekkaamassa JK Kuntofitneksen Facebook -sivutSieltä löytää runsaasti vanhaa kisamateriaalia vapareista palkintojen jakoihin. Historian havinaa.

Itsekin löysin minun ensimmäisistä SM-kisoista pienen koosteen alle 70 kilon sarjasta. Mukana myös minun sekä kisan voittajan vapari. Itsehän olin ensimmäistä kertaa SM-skaboissa ja toki jännitys oli kova.

Tässä tuo video

Matka noihin ensimmäisiin SM-kisoihin oli kyllä melkoisen silmiä avaava kokemus. Elämäni ensimmäinen dieetti oli rankka ja raastava. Kuten niin usein, kroppa ei ekalla dieetillä tahdo toimia eikä se minullakaan tahtonut. Kaloreita jouduttiin pudottamaan todella alas, jotta päästiin alle 70 kilon sarjaan. Kalorit pahimmillaan oli 1200 kieppeillä ja siihen ei kauheasti mahtunut ruokaa. Nälkä oli koko ajan läsnä ja siitä nähtiin untakin.

Lopulta paino sitten kovan repimisen jälkeen putosi, alhaisimmillaan jopa 65 kilon tuntumaan. 67-68kg oli punnituspaino jos oikein muistan ja lavapaino oli kuten yleensäkin melko sama minulla eli muistelisin sen olleen 67 kilon hujakoilla. Olin silti todella tyytyväinen kuntoon. En mennyt ensiksi noviiseihin vaan menin suoraan yleiseen sarjaan, koska koin olevani sen verran valmis niihin.

Kakkossija, joka on ollut ainoa tappio omassa painoluokassani koskaan. Tuo pieni tarha vieläkin harmittaa. Häviön tuoman pettymyksen näkeekin tuossa videolla. Itse olen aina tykännyt kilpailijoista, joilla on symmetriaa ja lihasestetiikkaa. Massa on aina massaa, mutta se ei minun mielestäni mene kauniin symmetrian edelle.

13064529_10207688180816979_8530744556938591480_o

Olen myös tyytyväinen tuohon lavaesiintymiseenkin, kaikki kiitos Aki Mähöselle, joka minulle opetti kaikki lavakäytöksen salaisuudet. Siellä on niin paljon sellaisia juttuja, joilla voidaan hioa omaa pakettia pelkällä lavakäyttäytymisellä, jotka merkitsevät todella paljon arvostelulajissa. Toki jännitys tuossa paistaa ja liikehdintä ei ole nykypäivän esiintymiseen edes verrattavissa. Mutta jostainhan se on aina lähdettävä.

Noista ajoista on vierähtänyt jo tovi ja olen tyytyväinen, että vieläkin olen aktiivisena näissä karkeloissa. 28-vuotias olin tuolloin ja vaikka toistakymmentä vuotta on jo vierinyt, niin silti sitä jaksaa yhä painaa ja mikä parasta, tehdä vielä tulostakin!! Viime vuonna kisapaino oli 80 kilon nurkilla ja kaikki mahdollisuus on yhä vielä pakata laatulihaa lisää.

Pitää kuitenkin muistaa, että kun takana on jo 24 vuotta lähes tautotonta treenaamista, niin pitää olla aika tarkkana miten tässä vielä saadaan uusia vaihteita käyttöön. Sen verran on kroppakin saanut jo hittiä, eikä niitä varaosia ihan haeta huoltamon hyllyltä. Paikat ei kestä loputtomiin, mutta siinäpä se mielenkiinto piileekin, kun onnistutaan vielä kehittymään kaikista vammoista huolimatta!

Eipä tässä sitten muuta tälle päivälle. Muistahan hyödyntää tuo Monsteritarjous, niin saat puhtaat 30€ alennusta, ihan mistä vaan!! OHJEET TÄÄLTÄ!!

Kommentit (5)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.