Kivut rajoittaa

Moi!

Ei auttanut lepo vaikka kolme päivää olin poissa salilta. Kädessä oleva vamma lienee vakavampi mitä luulin. Eilen kävin rintaa ja hauista tekemässä. Penkin ja vipuvarsi vinopenkin pystyin vielä tekemään ilman kipuja, mutta hauiksia tehdessä kivut tulivat takaisin.

Oli melkoista tuskaa painaa kivun läpi toistoja ja yrittää epätoivoisesti löytää joku liike, jossa ei sattuisi. Käden suoristaminen hauiskäännöissä, oli liike lähes mikä tahansa, varsinkin teki kipeää. Todella kummallista, kun edellisellä viikolla vielä kykenin kädet treenaamaan, mutta nyt en sitten pystynytkään kunnolla?

Turhauttavaa treenata, kun jatkuvasti on etsittävä eri liikkeitä, joissa ei sattuisi. Selkää ja hauiksia on nyt siis tällä hetkellä hyvin hankala treenata. Näissä lihasryhmissä tehdyt liikkeet, jostain syystä synnyttää kipua. Kipu on hankala paikallistaa. Se on ikään kuin syvällä lihasten alla. Kun käsi on koukistettuna, kipua ei ole, mutta kun käden suoristaa ja kiertää myötäpäivää, tuottaa moinen särkyä.

Särkyjen, rasitusvammojen ja muiden kolotusten kanssa on aina haasteellista treenata. Sitä on pakko olla luova ja käyttää mielikuvitusta, sillä treenithän on tehtävä sattui tai ei. Ja mieluiten sitä treenaisi ilman kipuja. Olen elämäni aikana kärsinyt jos jonkinmoisista vammoista ja joutunut niistä syntyneitä rajoituksia sietämään. Vammojen ympärille on aina ollut pakko kehitellä vaihtoehtoja. Joskus vaihtoehdoista on tullut lemppariliikkeitä ja jopa näiden kautta ollaan kehitystäkin saatu uudella tavalla aikaseksi.

”Pitää kysyä itseltään,

mitä voi tehdä, sen sijaan,

että murehtisi sitä mistä nyt joutuu luopumaan”

Luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Sen olen tehnyt itselleni selväksi jo nuoruusvuosina. Tässä olisi monta kertaa jo ollut paikka heittää hanskat tiskiin, mutta luovuttaminen on yksinkertaisesti tylsä vaihtoehto. Jos olisin luovuttanut heti ensimmäisen takaiskun jälkeen, en varmastikaan olisi tässä nyt menestyneenä kehonrakentajana.

Kun jotain takaiskuja tulee (ja niitä tulee aivan varmasti jokaiselle, joka tekee näinkin kauan hommia, kuin minä), palataan työpöydän ääreen, puretaan homma palasiksi ja suunnitellaan uusi kokonaisuus ottaen huomioon faktat ja sen hetkinen tilanne. Pitää kysyä itseltään, mitä voi tehdä, sen sijaan, että murehtisi sitä mistä nyt joutuu luopumaan.

Ajan kanssa näkee asiat selkeämmin ja monesti ongelmat poistuvat kuin itsestään. On vain uskottava omaan tekemiseen ja luotettava siihen, että kaikesta huolimatta tässä tehdään asioita oikein.

Itse yritän aina ajatella positiivisesti asiat ja pyrin näkemään, että toivoa on niin kauan kuin yritystäkin on. Jos luovutan, niin sitten ei ainakaan ole jatkolle toivoa. Älä anna siis periksi, oli kyseessä mikä tahansa ongelma. Löydä joko ratkaisu tai jonkinlainen kompromissi, kiertotie, vaihtoehto, jne, jotta voit yhä puskea eteenpäin kohti tavoitteitasi.

Jos vammaudutaan tai saadaan vakava rasitusvamma,

niin siitä joko toivutaan tai sen kanssa opitaan elämään.

Pyrin tällä tekstillä siihen, että useimmiten jo pelkkä positiivinen ajatus voi olla elvyttävä tekijä asioille. Kun kohdataan vastoinkäymisiä, kuten nyt vaikka omalla kohdallani vasen käsi ja olkapää vammoineen, jotka hankaloittavat rajusti tulevaisuuden haaveitani, en jumankavita anna näiden nousta esteeksi, en vain suostu siihen. Teen vaikka sitten vain yhtä liikettä jos sellaisen löydän ja pusken sillä sen tarvittavan määrän rasitusta lihaksille ja yritän pitää mielen positiivisena.

Niin kauan kun raajat toimivat ja niillä jotain pystyy tekemään, sen aion tehdä ja painan menemään. Pitää tässä sen verran olla mielenlujuutta ja tahtoa pelissä.

Tietysti vammat ja loukkaantumiset harmittavat, ketä sellaiset ei harmittaisi? Suututtaakin jopa. Sen on luonnollista. Voi päästä pari kyyneltäkin, kun tietää, että jälleen on edessä ajat, kun se optimaalisin kehitys on menetetty ja pitkä aika on kuntouttaa itsensä ennalleen. Toisinaan ei ole edes paluuta ennalleen.

Itselläni on tilanne, etten tule todennäköisesti koskaan saamaan enää olkapäätäni kuntoon. Se on paskana ja thats it. Sillä ei tehdä enää kuin muutamia juttuja ja kättä ei pysty edes heiluttamaan kuin tiettyyn suuntaan. Minkäs teet, tämä on elämää. Ei olla enää nuoria ja notkeita, eikä palauduta samalla tavalla kuin parikymppisenä. Jos vammaudutaan tai saadaan vakava rasitusvamma, niin siitä joko toivutaan tai sen kanssa opitaan elämään.

Toivon, että tekstilläni voisin antaa toivoa niillekin, jotka kokevat, että vammat estävät ja rajoittavat liikaa liikkumista/treenaamista. Toivottavasti ette kuitenkaan lopeta tai luovuta, sillä se on aina huono ratkaisu. Niin kauan kuin vain pystyt liikkumaan edes jollain tavalla, voit myös treenata ja saada siitä hyvää mieltä. Vammojen kanssa voi myös treenata, vaikka kivut rajoittaakin. Käytä mielikuvitusta, löydä joku juttu, jota voit tehdä. 🙂 BOOM!

Pistetään tähän loppuun hyvä diili vielä päälle!

Klikkaa kuvaa ja pääset tukun sivuille. Kassalla maksaessasi, kirjoita alekoodikohtaan koodi: MIKA ja saat 10€ alennusta! BOOM!