This is Mika

24.02.2007 22:18 4min luku 0

Kaikenlaista säätöä yms.

Tähän alkuun Road to GP: -vko10-

Kanan, riisin, maitorahkan, ananaksen, anna mannan ja ruisleivän lisäksi tarvitsen lisäravinteita. Pakkotoisto onneksi sponsoroi nämä minulle, joten säästän siinä onneksi pitkän pennin. Liikkeelle on aina mukava tulla ja uusissa tiloissa on kotoisa tunnelma. Ei muuta kuin takki naulaan ja ”ostoksille”.

vko10 01.jpg

Palautusjuoma on ehdoton, sillä kovan harjoittelun jälkeen keho suorastaan huutaa hiilihydraattia ja proteiinia. Sen turvin jaksaa kotiin asti ettei katabolia iske lihaksiin.

vko10 02.jpg

Lisään yleensä kreatiinia ja glutamiinia palautusjuomaan . Glutamiinia syön sitten muutenkin. Esimerkiksi aamulla ennen lenkkiä otan ison lusikallisen sitä veden kanssa ja usein myös ennen treeniä kiskaisen 20 grammaa glutamiinia, jottei kesken treenin katabolia pääsisi niskan päälle. Tosin sataprosenttista varmuuttahan ei olla saatu estääkö glutamiini kataboliaa. Ainakin se saattaa lisätä immuniteettiä. Mene ja tiedä, minä nyt syön sitä ja sillä sipuli.

vko10 03blogi.jpg

Otan iltaisin kalaöljyä ja monivitamiineja kapseleiden muodossa. Aamuisin en voi niitä syödä, sillä jostain syystä alan voimaan pahoin jos tyhjään vatsaan nielaisen vitskut ja kalaöljyt. Ei edes puuron ja ruisleivän jälkeen uskalla niitä ottaa, koska joskus olen siltikin oksentanut ja tullut todella huono olo. Iltaisin taas vatsa on jo tottunut ja silloin ruoan yhteydessä ne napsinkin.

vko10 04blogi.jpg

Tankkauspäivänä tulee syötyä kaikenlaista ja paljon. Protskupatukoitakin siis menee muutama poikineen hiilarijuomien kera. Varsinkin offilla niitäkin tulee syötyä huomattavasti, sillä välillä on hetkiä, kun ravinnon saanti on hankalaa. Patukat kulkee helposti matkassa mukana.

vko10 05blogi.jpg

Vaaka on kiellossa jonkin aikaa, sillä paino ei näytä putoamisen merkkejä ja Aki sanoikin sen vain aiheuttavan stressiä. Peili on se paras mittari ei vaaka.Tarkoitus on tulla lavalle isona ja kireänä. Pakkotoiston kaupalla on siitä muistuttamassa kuva. Vähintään yhtä iso pitäisi olla ellei isompi ja entistä kireämpi. Helppoa? Eipä olekaan. Aikaa vielä on, mutta siihen ei saa tuudittautua, että sitä olisi mitenkään runsaasti. Muuten sitä yht´äkkiä huomaakin kisojen olevan 2 viikon päässä kunnon ollessa yhä sama kuin 10 viikkoa sitten.

vko10 06blogi.jpg

vko10 07blogi.jpg

-MN

Olimme Vilman kanssa muutama viikko takaperin Espoon Niittykummun ostoskeskuksessa sijaitsevassa Classic Gymin VIP-tilaisuudessa. Populaa oli jos jonkinmoista. Nappasi K.P. Ourama kännykällään kuvankin allekirjoittaneesta. Piti paitakin ottaa oikein pois.. 🙂

Classic gymin vip-tilaisuus blogi.jpg<--Kuva: K.P. Ourama

Oli kyllä ihan tyylikkään ja valoisan oloinen sali vaikka vielä jokseenkin vaiheessa ja laitteita odotellessa ihan jenkkilästä asti. Pitää mennä kyllä sisään ajamaan sali joskus.. vaikka kesälomalla. Kesäloma onkin hassusti jo toukokuun puolessa välissä pari viikkoa ja loput sitten sijoitettu syksyn kisoja ajatellen lokakuulle.

Salilla tuossa eräänä sunnuntai päivänä hyökkäsi kameransa kanssa Korhosen Mika ja välttämättä halusi napata hänkin kuvan meikäläisestä.

Treeni__ 014.jpg Treeni__ 016.jpg Treeni__ 018.jpg Treeni__ 019.jpg

Taustalla huitelee treeniä menemään Vilpuri.. 😉

Jari ja Mika.jpg<--Tässä kuvassa kovassa off-kunnossa oleva 96-kiloinen Jari ja meikäläinen (vain)79kg.

Kommentit (0)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.