This is Mika

12.10.2009 19:55 1min luku 0

Jalkajumppa 40 min

Tehtiin Rezan kanssa tänään hurjan tiukka jalkatreeni, etureisipainotteisesti. Aikaa siihen meni vain 40 minuuttia, mutta voi veljet kuinka jalat meni tukkoon.

Aloitettiin volyymisti smith-tangolla 10kg korotuksin 15 toistoa. Aloitus paino oli 40kg. Kun kahdestaan tekee tuota liikettä, eivät tauot ole kuin marginaaliset. pääsimme 90 kiloon asti.

Juoksujalkaa hyökkäsimme jalkaprässiin. Teimme etureisiä rasittaen jalat lähellä toisiaan ja hitaasti tuntumalla alas. Jalat olivat sijoitettuna aavistuksen alaosassa, jolloin etureidet tekivät suurimman osan työnnöstä. Kolme sarjaa 280 kilolla ja 10 toistoa, hitaasti.

Reisiojennusta kolmen sarjan voimin, 15 toistoa oli seuraavana vuorossa. Ai jai, kuinka poltteli prässin jälkeen reisissä.

Viimeisenä teimme hyvin harvoin salilla nähtyä liikettä, nimittäin askelkyykkyä. Teimme sen lyhyellä askeleella, jolloin taas kerran etureidet olivat kovimman työn alla. Kaksi kertaa käytävän päästä päähän riitti tällä kertaa. Molemmat miehet raahautuivat yläkertaan venyttelemään ja polkemaan maitohappoja pois reiskoista. Nyt on väsynyt olo.

3D-animaatio

Käytiin viikonloppuna vaimokkeen kanssa katsomassa uusin Pixarin animaatio, Up! En ole koskaan käynyt 3D-leffassa ja olin tosi ennakkoluuloinen 3D-tekniikkaa kohtaan. Yllätyksekseni 3D toimi todella hienosti ja leffakin oli erittäin viihdyttävä ja hauska. Elokuvassa oli useitakin kohtauksia, joissa efektit oli heittää pään pyörälle.Mielettömän hienoa.

4/5

Jos tulevaisuudessa elokuvat hyödyntävät tätä uutta tekniikkaa yleisesti, otan sen kyllä ilomielin vastaan. Itseasiassa odotankin James Cameronin uusinta spektaakkelia, Avataria innoissani. Siinä on luvattu 3D-tekniikan menevän uusille sfääreille.

Kommentit (0)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.