This is Mika

20.04.2011 08:50 2min luku 5

Flunssainen olo

Moi

Sori etten ole päivitellyt vähään aikaan blogiani, on vaan ollut ihan jumalaton kiire.

Uusi duuni ja työympäristö ovat erittäin haasteellisia (ja myös älyttömän siistejä), mutta samalla tosi sitovia. ProBodyn kesäkuun numeron kolumni on painanut päälle kuin yleinen syyttäjä ja senkin naputeleminen on vienyt aikaa. Käväisin maanantaina salilla ja siellä treenauttaessani asiakastani huomasin vielä olonikin hieman heikentyneen. No kiva homma, iski sitten illalla vielä flunssa. Nyt sitten flunssaisena duuniin, jonka lisäksi tuli tänä aamuna vielä puhelu pomolta, että osa porukasta on kipeänä. No niin olen minäkin, mutta ei tuo duuni sentään mitään sementtisäkin kantamista ole (vaan siistiä sisähommaa), eli sinne vaan ja tuplavuoroa kehiin! 🙂 Kato ollaan tässä bodareita ja bodarit jaksaa vääntää vaikka kipeänäkin. 😉

Muistan joskus ärräajoista, kun inventaari painoi päälle ja olin 39 asteen kuumeessa tekemässä töitä. Kiskan esimies oli murtanut nilkkansa eikä pystynyt olemaan duunissa, joten ei ollut oikein vaihtoehtoja silloin. Joskus on vain venyttävä, varsinkin, kun esimies soittaa ja kohteliaasti pyytää. Se, että pomo soittaa ja vaatii sua tulemaan töihin kohtuuttomiin aikoihin normipalkalla ja haistattelee päälle, jos et yksinkertaisesti jaksa mennä, se on törkeetä. Näin siis on käynyt lähipiirissäni. Kohteliaisuus ennen kaikkea, roima korvaus venymisestä ja työntekijät ovat valmiita vaikka mihin! Eikö näin?

Mutta nyt siis flunssan pirulainen on iskenyt ja joudun skippaamaan tämän päivän treenit, voi perskules! Tässä tuntuu ihan kuihtuvan silmissä, kun ei pääse treenaamaan. Huominenkin ilta menee todennäköisesti uuden leffatrailerin kuvauksissa. Perjantaina olen toivottavasti siinä kunnossa, että pääsis vähän jumpalle.

Taistelemisiin, Mika

Kommentit (5)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.