Diettaamisen ruusuinen illuusio

Monella on yllättävänkin vääristynyt kuva diettaamisesta ja mitä se vaatii päästäkseen kisaamaan kehonrakennuksessa ja olla siellä lavalla vielä änkyräkireänä voiton maku suussa.

Usein saan mailia ja tiedusteluita ihmisiltä, joilla on lähitulevaisuudessa tarkoitus kilpailla bodauksessa. Moni haluaa kuulla mielipiteeni, mihin painoluokkaan kannattaisi tähdätä tai mitkä mahdollisuudet on pärjätä kisoissa. Kuvia laitetaan liiteeksi tai ilmoitetaan speksejä omasta kropastaan.

Monelle tulee aikamoisena yllätyksenä, että vaikka offikunnossa saatetaan näyttää isoilta möröiltä ja painoa on vaikka muille jakaa, sitä timmiä, rasvatonta lihasmassaa siellä saven alla ei olekaan niin runsaasti mitä ollaan kuviteltu.

Oletetaan, että jos offikunnossa painetaan miehekkäästi vaikka 100 kiloa, rasvojen ollessa vaikka 25%, voidaan helposti kisata vaikkapa raskaassa sarjassa. Näinhän homma ei kuitenkaan mene. Jos painat sen satasen ja sulla on 25 rasvaprosentti, sä et yli 90 kiloisena ole ikimaailmassa kireä. Sun rasvamassa on 25 kiloa ja rasvaton massa on 75 kiloa.

Jotta ollaan änkyräkireänä kisoissa sitä on poltettava mahdollisimman suuri määrä rasvakudosta samalla säilyttäen lihasmassa. Mitä enemmän rasvakudosta joudut polttamaan sitä enemmän palaa siinä sivussa lihasmassaa.

Dieetti ei mene niin, että sitä vain poltetaan rasva pois ja jäljelle jää se lihasmassa mikä sulla oli offilla siellä alla. Harva kaveri pystyy kasvattamaan lihasmassaa dieetillä ja vielä harvempi sen pystyy ekalla dieetillään tekemään. Eli noviisina lähdettäessä dieetille palaa väkisinkin paljon lihasmassaa siinä prosessissa.

Mitä sitten kisapaino voisi olla jos elopainoa on 100 kiloa ja rasvat 25%? Kuvitellaan, että kaveri kykenee jopa kasvattamaan lihasmassaa dieetillä ja on lavalla 5% rasvoissa niin paino olisi maksimissaan sen alle 80 kiloa. Mitä vähemmän rasvaa lähtötilanteessa sitä korkeampi on kisapaino, olettaen, että dieetti on onnistunut ja päästään änkyräkireäksi.

Mulla olisi antaa lukuisia esimerkkejä tapauksista, joissa ollaan isoissa massoissa lähdetty dieetille ja vaikka ollaan jo kymmeniä kiloja pudotetta painoa, se läski vaan siellä keikku sitkeästi ja lavat ovat kaukainen haave vain. Ei siis mikään ihme, että lavoilla ei nähdä kuin kourallinen ukkoja, jotka ovat oikeasti änkyräkireitä. Jos kireäksi pääseminen olisi helppoa eikö kaikki silloin olisi siellä lavalla kireitä kuin viulunkielet?

Diettaamisesta on vaikea saada todellista kuvaa, ennen kuin ollaan se henkilökohtaisesti itse koettu. Se ei ole mitään herkkua, se ei ole mitään ”walk in the park” -meininkiä. Uusimmassa MusclePro-lehdessä Mähösen Aki avaa hyvin graafisesti kirjoituksessaan mitä dieetti vaatii diettaajalta. Mihin ollaan ryhtymässä ja mitä joudutaan uhraamaan, jotta lopulta voidaan kärsimysten tien kuljettua hymyillä lavalla, ehkäpä jopa kultapysti kainalossa. Voin kertoa, se tunne on palkitseva. 😉