Aamun ämpäripää

Heräsin just ja tässä kahvikupin ääressä kuuntelen Bucketheadin albumia Electric Tears. Aika melankolinen ja rauhallinen levy, täynnä akustista ja elektronista kitaravirtuointia. Buckethead on aika erikoinen heppu, joka soittaa nimensä mukaisesti ämpäri päässä. Miehen ulkonäkö on suuri mysteeri, sillä miehellä on naamassaan sulatettu pleksinaamio. Kukaan ei siis varmuudella tiedä kuka hän on. Oikealta nimeltään Brian Patrick ”Buckethead” Carroll on tunnettu ilmiömäisestä kitaransoitostaan ja se kyllä kuuluu miehen levyillä. Osa Bucketheadin tuotannosta on sekoitusta omituisia tietokoneääniä yhdistettynä sairaankuuloisiin riffeihin. Voisi melkeinpä heittää, että mies on saanut osansa 70-luvun Zappahuumeesta. Kiitos veljelleni, joka innovatiivisella netin selauksella löysi tämänkin artistin minulle. Buckethead on tutustumisen arvoinen muusikko. Varoituksen sana kuitenkin, tuotanto voi mennä hieman yli hilseen, mutta jos radio on kyllästyttänyt jo vuosia Bucketheadin levyt ovat jotain muuta kuin mitä siellä soitetaan.

Buckethead

Kauhu-uni

Näin muuten aivan sairaan unen viime yönä. Olin jossain kaksikerroksisessa omakotitalossa, jossa oli paljon väkeä. Olin alakerrassa ja ilta alkoi hämärtää. Yht’äkkiä yläkerrassa oli hiljaista ja kun menimme katsomaan huomasimme kaikkien kuolleen. Sairaaksi unen teki se, että nämä ihmiset olivat muuttuneet isoiksi lasagneaterioiksi, joita osa ihmisistä ryhtyi syömään. Ulkona kulki lauma teekkareita ja heitä seurasi joukko vesikauhuisia espanjalaisia(?) lapsia, jotka haukkuivat kuin koirat. Kun nämä vesikauhuiset lapset hyökkäsivät taloon ja yrittivät purra jokaista siellä olevaa, heräsin.

Olipa outo uni ja outoa sekin, että muistan sen niin selvästi. Se lasagneksi muuttuminen oli häiritsevää. Noh, ehkä teen lasagnea joku päivä niin saan päätökseen tuon kauhu-unen?

Megadethiltä on ilmestynyt uusi albumi.

Levy on taattua Megadethiä. Mitään erikoista siinä ei kyllä ole. Aika tasapaksua sähkökitaraa ilman mitään tarttuvaa riffiä taikka säveltä. Hardest part of letting go…Sealed with a kiss pomppasi alku- ja loppuosuudellaan esiin kivasti. Olen itseasiassa aina tykännyt Dave Mustainen äänestä, joten karhea ja terävä ääni yhdistettynä niin sanottuihin slovareihin toimii kontrastisuudessaan mainiosti.

Okei, nyt tekemään eväksiä työpäivää varten. Täytyypä laittaa taas jotain reseptejä tulemaan, löytyy nimittäin hyvä resepti valkosipuhärkä/nuudelipaistokselle. Ei muuta kuin CU later! 🙂