This is Mika

31.01.2014 10:50 3min luku 68

Nordea Rahoitus -sotku - Varoituksen sana!

Huomenta päivää!

Sattuuko sinulla olemaan autolainaa tai jotain muuta lainaa ylipäätään? Pieni varoituksen sana lainan maksuerien takaisinmaksusta. Älä missään nimessä maksa maksueriä liian aikaisin pois. Itse kun olen tällainen kauhean innokas laskujen maksaja ja tykkään maksaa kaikki laskut jo heti kun ne putoavat postilaatikosta, vaikka eräpäivä olisi kuukauden, kahden päästä. Se on sellainen (toisten mielestä vammanen) tapa, koska haluan ola koko ajan tietoinen paljonko itselläni on todellista käyttövaraa tilillä. En siis tee edes niin, että maksan laskun ja laitan eräpäivän oikealle eräpäivälle vaan todellakin maksan laskun hetipois.

Moni firmahan on ikionnellinen, että asiakas maksaa laskunsa etuajassa. Mutta eipäs kaikki olekaan. Itselläni oli autolaina Nordea Rahoituksessa ja 2010 tulleen uuden korkolain mukaan maksujärjestelmät ovat muuttuneet toisenlaiseksi. Osamaksusopimuksessa nimittäin on kohta että rahoitusyhtiö käsittelee mahdollisen maksusuunnitelmasta poikkeavan ylimääräisen lyhennyksen siten, että se lyhentää pääomavelkaa.

Minä tyhmä/idiootti en tietenkään ollut sisäistänyt moista pykälää ja viime kesänä, kun lähdimme lomille makselin etukäteen laskuja sekä myös lainoja pois. Heinäkuussa maksoin kahdet maksuerät autolainasta, vuokrista jne, koska lomanjälkeinen palkka yleensä on huomattavasti pienempi ja tällöin on kiva olla ajanatasalla paljonko on käyttövaraa tilillä. ISO VIRHE!!!

Nimittäin jälkimmäinen maksu käsiteltiin Nordean järjestelmässä pääomalainan lyhennyksenä. Vuoden loppuun asti makselin onnellisen tietämättömänä tasaeriä jälkijunassa, vaikka luulin koko ajan maksavani maksueriä reippaasti etuajassa. Luulin maksavani esim lokakuun puolivälissä marraskuun erää, mutta todellisuudessa järjestelmän mukaan maksoinkin lokakuun erää, mutta vain jälkijunassa.

Ongelma ilmeni vasta tammikuun lopulla, sillä Nordea ehti lähettää minulle maksumuistutuksen tammikuun maksuerästä. Tietysti omien laskujen mukaan olin sen maksanut jo joulukuussa, mutta heidän kirjanpidon mukaan joulukuussa oltiin maksettu joulukuun erä. Tämä siis tarkoitti sitä, että nyt maksettavaksi oli erääntyvä tammikuun erä sekä tietysti normaalisti erääntyvä helmikuun erä. Tuplalasku tiedossa, koska heinäkuussa maksettu erä ei ollut mennyt maksuerän lyhennyksenä vaan pääomalainan lyhennyksenä!!

Eipä siinä mitään, vahinkoja sattuu ja niistäkin opitaan. Soittelin siis asiakaspalveluun jossa sain ehkä maailman vittumaisinta palvelua. Minkäänlaista joustavuutta en saanut Nordean puolelta. Juttelin lopulta jopa ”esimiehen” kanssa ja selitin, etten missään nimessä tahallisesti ollut jättänyt tammikuun erää maksamatta, olisiko mahdollista siirtää se heinäkuun jälkimmäinen erä tammikuulle, joka kuittaisi sen maksetuksi? Aluksi se ei ollut edes mahdollista, kun juttelin ensimmäisen asiakaspalvelijan kanssa, mutta tämä esimies sanoikin sen olevan mahdollista mutta 30 euron kulut tulisivat minun maksettavaksi. 30 euroa!!??

Pyysin ja anelin, että tämä voitaisiin tehdä ilman tätä 30 euron kuluja. Ei onnistunut. Nordea Rahoitus ei joustanut tässä asiassa. Lopulta olin valmis maksamaan tammikuun erän ”tuplana” ja kysyin, että voidaanko edes 13 euron kuluja ottaa pois tästä maksumuistutuksesta, koska mitä ilmeisimmin en missään nimessä ollut jättänyt tahallisesti tammikuuta maksamatta. Ei onnistunut. Ei edes kuluja tämä esimies suostunut poistamaan.

Totesin, että onko sitten parempi, että vaihdan rahoitusyhtiötä, koska minkäään näköistä joustavuutta tai asiakaslähtöisyyttä näyttänyt olevan olemassa, johon tämä esimmies totesi, että sinä voit tehdä ihan mitä sinä haluat!

Sanoin vaihtavani välittömästi rahoitusyhtiötä ja tein selväksi että tähän yhtiöön minulla ei ole ikinä enää halua palata asiakkaaksi. Tässä vaiheessa kulut sitten oltiinkin valmiita ottamaan pois, koska esimiehen omin sanoin: onhan se parempi tietysti, että olet asiakkaanamme ja maksat korkoja loppuun asti kuin että maksat lainan yhdellä kertaa pois ja me häviämme siinä tulevat korot.

Pyysin vielä, että viivästyskorko 5,10€ poistettaisiin laskusta koska olin omassa käsityksessäni maksanut tammikuun jo joulukuussa enkä siis ollut oikeuttu maksamaan viivästyskorkoa, mutta jälleen tuli takapakkia ja mies sanoi, että emme toimi näin, sinun on maksettava 5,10€.

Maksettavaa tuli siis yllin kyllin. Tammikuun ja helmikuun maksuerä peräkanaa, joka tietysti on iso summa maksettavana. Metkaa tässä oli se, että heidän järjestelmä ei toimi kyllä ihan järjen rajoissa, sillä tämä esimies painotti, että maksuerät ovat maksettava aikaisintaan 7 vuorokautta ennen eräpäivää, koska sitä aikaisemmin tulevat lyhennykset järjestelmä tulkitsee pääomalainan lyhentämisenä. Näin kuitenkaan ei ollut asianlaita, sillä olin toukokuun 20. maksanut kesäkuun erän, 16.6 heinäkuun erän ja esim 4.7 elokuun erän ja minulla siis eräpäivä on aina kuun 11. päivä!! Jostain syystä heidän järjestelmä päätti laittaa 15.7 maksetun syyskuun erän pääomalainan lyhennyksenä, muttei mitään muuta aikaisempaa, vaikka 7 vuorokautta oli mitä ilmeisimmin ylittynyt monesti aikaisemmin. Tähän en saanut mitään vastausta, koska sitä ei ollut heillä antaa minulle. Asiaa olisi pitänyt tutkia suurennuslasilla.

Elikkä, älkää maksako lainojenne maksueriä liian aikaisin pois. Moinen menee pääomalyhennyksenä ja sinulle yhä jää maksuerä maksettavaksi. Tämän käsittelytavan voi toki muuttaa, mutta se vaatii sen että olet yhteydessä asiakaspalveluun. Tällöin saat allekirjoitettavaksi paperin joka mahdollistaa, ettei pääomalainaa lyhennettäisi vaikka maksuerä tulisikin ennen 7 vuorokautta. Tämä ei siis ole käsittelytavan oletusarvona.

PS.

Tarina on opetuksena kaikille, että mieluummin maksa aina laskusi jälkijunassa. Rehellisyys ja yli-innokkuus laskujen maksuissa ei tänä päivänä näytä olevan arvossaan. Myöskään joustavuutta tai asiakaslähtöisyyttä ei näytä nyky-yhteiskunnassa olevan enää lainkaan. Jos teet virheen, maksat siitä verisesti. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Btw, en ole enää Nordea Rahoituksen asiakas. 🙂

Kommentit (68)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.