Elämä ja kuolema

Tere!

Tänään aamupäiväjumpat. Takareiskoja kuritettiin ja siitä sitten duuniin. Huomenna olis vapaapäivä, mutta melkoisen kiire päivä sekin tulee olemaan. Sitä hassusti kehittelee kaikenlaista noille vaparipäiville ja ne hurahtaakin lopulta nopeammin kuin normi duunipäivä. Huomenna kuitenkin salin treenimenússa olisi rintalihaksia tarjolla. Toivottavasti homma menee kuten pitääkin.

***

Välillä tulee pohdittua elämää. Onko elämällä tarkoitusta? Miksi elämää syntyy, kun se kuitenkin kestää vain niin lyhyen aikaa? Vääjäämätön kuolema odottaa meitä kaikkia. Voisiko olla niin, että elämän on käytännössä aina loputtava, jotta kaikella ja kaikkeudella olisi merkitystä?

Asiaa olen pohtinut niin, että jos olisin kuolematon suhtautumiseni asioihin, mihin tahansa, olisi merkityksetöntä. Valinnat elämässä olisivat periaatteessa aivan turhia, sillä lopulta kaikki ympärillä oleva kuolisi ja katoaisi kuitenkin.

Nyt asioilla on merkitystä, sillä meille on suotu vain rajallinen aika olemassaoloomme. Hetkiä täällä osaa arvostaa, sillä useinhan ne ovat ainutlaatuisia. Tärkeät ja merkitykselliset asiat myös jättävät muistijälkiä mieleemme, jotka tuskin ehtivät pyyhkiytyä pois elinaikanamme. Kuolemattoman muisti tuskin olisi rajaton, joten varhaisimmat muistot saattaisivat olla sumuisia kuin aamuyöntunteina nähdyt unet.

Pohdintaa herättävä elokuva tämän tyyppisistä ajatuksista on The Man from Earth. Suosittelen katsomaan.

Itse pelkään kuolemaa. En häpeä myöntää sitä. Haluaisin elää ikuisesti, mutta siinäkin piilisi omat kauheutensa. Kuvitellaan vaikka, että sitä olisi vahingoittumaton ja eläisi ikuisesti. Et voisi ikinä rakastua, sillä kaikki ympärilläsi kuolisi. Lopulta jäisit täysin yksin, kun maapallo ei pystyisi ylläpitämään elämää. Jo siinä vaiheessa sitä todennäköisesti haluaisi kuolla, koska yksinäisyydessä eläminen vie järjen. Auringon tuhotessa kaiken olennaisen aurinkokunnastamme, jäisit avaruuteen leijumaan ikuisuuksien ajaksi. Sitä olisi oman tuhoutumattoman ja kuolemattoman kehonsa vankina ja todennäköisesti täysin mielipuoleksi taantuneena?

Siltikin itse kuoleminen pelottaa. Ei se, että se tuottaisi kipua tai tuskaa, vaan se ajatus katoamisesta kauhistuttaa. Olen tästä joskus aiemminkin kirjoittanut. Muistelisin, että moni silloin kommentoi, ettei pelkää kuolemista vaan lähinnä sitä, että kuoleminen aiheuttaisi kamalaa kipua. Moni toivoisi kuolevansa nukkuessaan tai jollain kivuttomalla tavalla.

Minä nimenomaan pelkään illalla mennä nukkumaan, sillä se, etten aamulla enää herää, hirvittää. Itse kuoleminen minulle tarkoittaa minuuteni katoamista. Tajuntani ja tietoisuuteni ovat niitä mitkä tekevät minusta yksilön ja elävän, ajattelevan olennon. Aivoissa toiminta perustuu neuroneihin ja sähkökemiallisiin pulsseihin, nämä luovat monen muun asian yhteisvaikutuksesta tietoisuuteni. Kun sydän pysähtyy lakkaavat aivotkin toimimasta ja tietoisuuteni yksinkertaisesti katoaa. Muistoni katoavat. Minä katoan.

En halua kadota. Minulla on vielä niin paljon opittavaa ja ymmärrettävää tästä maailmasta. Haluan nähdä vielä lempparisarjojani, katsoa hyviä elokuvia, kuunnella musiikkia ja lukea jännittäviä kirjoja. Haluan nauttia hyvästä ruuasta ja maistella uusia viinejä. Haluan tietää mihin teknologia vie meitä eteenpäin. Haluan lukea, että sairauksiin keksitään parannuskeinoja. Haluan nähdä, kun maailmanrauha solmitaan. Haluan kuulla, että nälänhätää ei ole enää olemassa.

Lääketiede menee jatkuvasti huimaa vauhtia eteenpäin. Nyt jo puhutaan, että tänäpäivänä syntyvät lapset saavat nauttia hyvinkin pitkästä keski-iästä. Tulevaisuudessa on kuulemma normaalia, että ihmiset eläisivät helposti 135 vuotiaaksi. Villeimmät ajatukset lääketieteen kehityksessä maalailevat jo sisäelinvaraosista, joita voidaan kasvattaa kenelle tahansa ja näinollen pitkittää matkaamme täällä. Pystytäänkö nanoteknologian avulla kenties estämään ja havaitsemaan niin syövät kuin sairaudetkin?

Jää kysymykseksi missä vaiheessa nämä villeimmät lääketieteelliset fantasiat ovat arkipäivää yhteiskunnassamme? Tuskin kuitenkaan meidän elinaikanamme? Luin jostain, että ihmisen tietoisuutta aiotaan siirtää tulevaisuudessa tietokoneeseen? Melkoista sci-fiä, mutta onko moinen täysin mahdotonta, mene ja tiedä? Siinä vasta olisikin kuolemattomuuden tavoittelua hulluimmillaan!