Bodaus - maailman kovin urheilulaji?

Moi

Oli ihan pakko laittaa tollainen räyhee otsikko tälle kirjoitukselle, sillä kiistely kovimman urheilulajin tittelistä nostattaa aina tunteita ihmisissä. Jokaisella on oma mielipiteensä aiheeseen. Mielipiteet useimmiten rakentuvat sen pohjalta mitä lajia itse harrastaa.

Miten ”kovuus” sitten mitataan? Mitä se kovuus oikeastaan on? Urheilulajit voivat vaaatia fyysisen kovuuden lisäksi henkistä kovuutta. Riippuen lajista ja miten siinä kilpaillaan parhaimmuudesta, voidaan kovuuttakin mitata itse suorituksella. Tai sitten kovuutta voidaan arvioida miten paljon se vaatii päästäkseen maailman parhaimmaksi kussakin lajissa.

Ajatellaan esim maratoonaria. Vaatii melkoisen paljon harjoitella tullakseen maailman parhaimmaksi maratoonariksi. Myös itse suoritus on niin henkisesti kuin fyysisestikin äärimmäinen. Juokseminen on äärimmäisen kova urheilulaji. Entä jos siihen lisätään uinti ja pyöräily? Sitten lajin nimi onkin triathlon. Onko silloin triathlon kovempi laji kuin maraton-juoksu?

Entä jos laji on nyrkkeily? Kivun sietäminen ja iskujen vastaanottaminen on aivan eri asia kuin kivun sietäminen juostessa, pyöräillessä tai uidessa. Vammautumisen riski nyrkkeilyssä on suunnattoman paljon suurempi kuin juostessa. Jos verrataan harjoituskauden kovuuteen juoksua tai nyrkkeilyä, on molemmissa varmastikin kuri melko kova ja fyysinen sietokyky maksimissaan. Kamppailulajeja on vaikea verrata kestävyyslajeihin vaikka molemmissa lajeissa kestävyys on avainsana.

Jos nyrkkeily on kova laji, entä sitten vapaaottelu? Vaparissa lyödään, kuten nyrkkeilyssä ja vielä huomattavasti ohuemmilla hanskoilla. Sen lisäksi siinä painitaan, potkitaan, lukotetaan ja satutetaan paljon mielikuvituksellisemmin.

Kuinka kova laji on sitten vaikka mäkihyppy? Vaatii melkoista kanttia kiivetä mäkitorniin ja hypätä sieltä suksilla alas yli 100 kilsaa tunnissa. Henki lähtee jos sieltä putoaa pää edellä alas. Mua ei saisi ikimaailmassa niin korkealle. Kova laji siis kieltämättä ja vaatii henkistä kanttia enemmän kuin moni muu laji.

No entäs bodaus? Ei noiden jälkeen potipiltinki tunnu kauheen kovalta lajilta. Siinä ei oteta turpiin tai juosta kynnet sinkoillen 42 kilsaa putkeen, puhumattakaan triathlonin tapaisista uinti-pyöräily-juoksu-komboista. Bodauksessa ei hypitä sukset jalassa jostain järjettömän korkeelta uhmaten omaa henkikultaansa tai oteta erää metallihäkissä peläten superman-lyöntejä, teräviä polvi-iskuja tahi nivelsiteitä katkovia lukotuksia.

Bodauksessa kovuutta voisi mitata ehkä kärsivällisyydellä. Bodaus vaatii malttia ja henkistä jaksamista läpi vuosien treenaamisen, koska kilpailu-urahan lähtee käyntiin vasta kun ollaan saavutettu tietty määrä lihasmassaa. Itse kisaaminen ei suoranaisesti ole suorittamista eikä lajissa mitata millään fyysisellä suorituksella paremmuutta. Kun on kyse arvostelulajista lajin kovuus onkin muualla kuin itse kisassa. Bodauksessa mitataan kovuutta dieetin kovuudella. Dieetti lähtökohdista riippuen kestää keskimäärin parisen kymmentä viikkoa. Sinä aikana kroppa on kovilla. Tehdään julmettu määrä aerobista ja treenataan salilla kovaa. Sanoisin kuitenkin, että dieetti vaatii enemmän sitä henkistä lujuutta kuin fyysistä.

Dieetin aikana sosiaalinen elämä kuivuu lähes nollaan. Riuduttava dieetti tuo nälän tunteen lähemmäs kuin koskaan ennen. Nälkäisenä menet nukkumaan ja nälkäisenä heräät aamulla. Mentaalisesti ollaan kovilla. Joillekin kisojen jälkeen jää dieetistä jäljelle syömishäiriöt ja vääristynyt suhtautuminen ravintoon. Elimistön palautuminen normaaliksi voi viedä pitkän aikaa.

Kovuutta voidaan siis mitata monella tapaa eikä täten lajeja oikeastaan voida asettaa mihinkään kovimmuus järjestykseen, sillä jo pelkästään kovuuden mittarit itsessään ovat niin monimutkaisia.