This is Mika

08.07.2007 23:44 2min luku 1

15 vuoden kehitysprojekti

Tervepä terve. Ainakin tällä hetkellä ja toivottavasti pysynkin terveenä. Kaivelin pyynnöstä vanhoja kuvia itsestäni, mutta suurin osa taitaa majailla äitini tykönä. En siis juurikaan pysty niitä laittamaan tänne ”julkaisuun”. Yhden tosin löysin, joka on otettu ollessani noin 15-16 vuotias? Hyvin näkee, että pieni ja ruipelo sitä on oltu silloin. Olin jo käynyt salilla varmaankin jo jonkin aikaa, ehkä vuoden, kaksi? Olkapäät näyttää kehittyneen ensimmäisenä tai sitten on vain aina ollut jonkin verran pihviä siellä.
Siitä on sitten mentykin pitkä matka tähän päivään ja yhä on matkaa jäljellä. Paljon on tehty töitä kropan eteen. Lukemattomia treenejä ja varmasti satoja tuhansia toistoja näiden yli 15 vuoden aikana. Voisikin sanoa tätä ikuisuusprojektiksi? Sali ja treenit on aina kuulunut elämääni ja varmasti jollain tavalla tulee aina kuulumaankin. Ei sitä voi kokonaan enää lopettaa, kun siihen on kerran koukkuun jäänyt. Tässä siis kuva ja se mihin ollaan 15 vuoden kehitysprojektissa tähän asti päästy:

mika 15vee600pix.jpg

mika 30vee600pix.jpg

Viime torstaina oli sitten taas mainitsemisen arvoinen jalkatreeni. Olin juuri lukenut uusinta Muscle&Fitness lehteä, jossa oli juhla-artikkeli Arnoldista. Siinä mainittiin Arskan treenimetodeista nuorena. Arskalla oli tapana shokeerata lihaksia aina välillä tekemällä aivan järkyttävän pitkiä treenejä ja uskomattoman monta sarjaa per liike. Noh, tiedossa oli jalkatreenit, joten ajattelin hieman kunnioittaakseni Arnoldin 60-vuotis synttäreitä tekemällä maratontreenit jaloille. Pistin pystyyn sellaiset kyykkypeijaiset, että vieläkin heikottaa. Lämmittelin koivet ja lykkäsin smith-kyykkyyn 100kg. Tarkoituksena oli tehdä 200 toistoa hinnalla millä hyvänsä. tunti ja 10 minuuttia myöhemmin takana oli 20 sarjaa ja 200 toistoa. Jokaisella sarjalla tein 10 toistoa. Ainoastaan taukojen pituus kasvoi loppua kohden.

Nyt, neljä päivää myöhemmin yhä kävelen kuin paskat housuissa, sillä kipu ja tulehdus lihaksissa on järkyttävä. Täytyy muistaa, että kisojen jälkeen en ole tehnyt kertaakaan noin kovaa treeniä eli shokki oli jaloille ilmeinen. Hyvä niin, sillä shokkia ne kaipaakin ja toivottavasti kehitys seuraa sitä myöden.

Jatketaan taas…

Kommentit (1)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.