This is Mika

08.05.2009 21:05 3min luku 1

Viikonloppuna Turkkuseen!

Mennään viikonloppuna käväisemään tyttöystävän porukoiden luona. Huomenna luvattu läntisessä suomessa epävakaista, mutta eipä se meikäläistä haittaa. Meinaan nimittäin grillata satoi taikka paistoi. Kävin helkutti ostamassa brassihärän ulkofilettä kolmen kilon verran. Tuli vaikka tornaadot ja hurrikaanit naapuriin pyörimään niin meikähän kääntelee pihvejä. Pari loiventavaa lonkeroakin on pakattu mukaan, joten kunhan päästään perille niin se on kuulkaas chill out ja relax meikäläisen osalta!

Eilen reenailtiin Rezan kanssa ojentajia ja olkapäitä. Vedin smith-punnerrusta pään päälle 92 kilolla 10 toistoa ja rutistin niin niska jäykkänä, että meni trapsit aivan juntturaan. Tänään sitten duunissa kyhnäsin tupakkahyllyä vasten ja yritin hieroa auki epäkkäitä. Oli varmaan näky, kun  hinkkasin itteäni hyllyjä vasten kuin norsu savannilla.

Broidi bongasi pakkikselta vanhan kuvan, joka on otettu 2006 pakkiksen entisellä kaupalla. Vieressä seisova kaveri on fiksannut oman naamavärkkinsä fotarilla aikaslailla samannäköiseksi, eli kyseessä ei siis ole kadonnut isoveljeni. LOL! Hetken aikaa itsekin katselin, että onpas omituisen näköinen jannu tossa vieressä, mutta se olikin shopattu kuva.

pakkiskaupalla.jpg

Kevät/kesää on pukannut jo pidemmän aikaa. Ollaan jopa päästy pari kertaa aamulenkuraisille avokin kanssa. Se on jotenkin niin mukavaa mennä luonnon helmaan reippailemaan ja tuoksuttelemaan raitista ilmaa. Leukojakin on aina parit setit veivattava, kun leuanvetoteline osuu aina reitin varrelle.

KISKALLA NÄHTYÄ

Duunissa on ollut yllättävän kiirettä. Onkohan se vapun jälkeinen palkka siunaantunut ihmisille, kun kaikki ovat liikkeellä. Viime sunnuntaina kaksi sankaria huijasi meikäläistä oikein huolella. Ensin toinen heistä pienessä myötälaitasessa yritti ostaa kaljaa, mutta en myynyt kun laki kieltää myymästä selvästi päihtyneelle (nämä on niitä tulkintakysymyksiä). Meni sitten tovi ja toinen kaveri tulee ostamaan kaljaa. Antaa visa elektronin ja meikä vinguttaa sen kassan kautta. Siinä vaiheessa rupesin miettimään, että oliskohan kaveri kuitenkin toisen asialla, kun niin samanlaisia ostoksia oli ostamassa. Kaveri vetää allekirjoitukseksi viivan. No siihen meikäläinen, että laita nyt edes sun nimmari siihen kunnolla niinku se on tässä sun kortissa. Kaveri empii ja ei oikein osaa laittaa mitään siihen kuittiin. Kysyn vielä, että:

-”Kai sä nyt oman nimes osaat siihen kirjoittaa?”

-”Joo, tota ööh…” muminaa..

-”Mikä sun nimi olikaan?”, kysyn siltä jäppiseltä.

-”Markku Ojanen” hän vastaa ja kortissa lukee Pekka Putkonen. (nimet keksitty)

-”Voi kilin kullit, eikös se herra nyt tiedä, että nämä kortit ovat henkilkohtaisia. Kukas tämä Pekka Putkonen on?”

-”Se on mun kaveri. Se on tuolla ulkona.” Kaveri nieleskelee.

-”Käy hakemassa se sisään sitten, en mä myy sulle toisen kortilla yhtikäs mitään.”

Mietin, että olisi nyt edes sanonut kaverinsa nimen eikä omaansa, mutta ei voi mitään, kun on herralla sama pää kesät, talvet.

Hetken päästä molemmat sankarit tepsuttelee peräkanaa sisään ja kas kas, toinen niistä, tämä Pekka, onkin se ensimmäinen herrasmies jolle kieltäydyin myymästä kaljaa. Aikani toruttuani molempia setiä (äijät ovat siis iältään yli neljäkybäsiä, heh) ja katsottuani kuinka he siinä kiemurtelivat, (varmaankin janoisina) päätin antaa asian olla ja totesin:

-”Aikaa kun on kulunut nyt tässäkin episodissa sen verran, niin tulkitaan nyt että olet tarpeeksi selvinpäin kantaaksesi ostoksesi ulos.”

Kaiken kaikkiaan huvittava episodi. Se oli kuin olisi pikku poikia torunut. Äijät nappasivat oluensa ja kipittivät kuin lapset tikkarit kädessä ulos. Heh, heh. Loppujen lopuksi vaikken olisikaan myynyt niitä kaljoja niille, olisi minun silti ollut velvollisuus antaa ostoksista rahat käteisenä takaisin jässiköille, joten kyllä ne kaljansa olisi jostain saaneet. Ajattelinpa vain, että saatiin nyt myynti aikaiseksi mieluummin meille kuin jonnekin muualle. Kuten sanoin, nuo tapaukset ovat aina suht tulkinnanvaraisia ja meikä katsoo yleensä ehkä turhankin kriittisesti onko juopunut tai ei, joten ehkä tuo oli minun päivän hyvä työ tuossa tapauksessa?

-Woot?

img_5653-10.jpg

C U!

Kommentit (1)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.