This is Mika

09.01.2017 11:17 2min luku 11

Taboota ja viimeistä Monsteria viedään!

Moi!

Yhä ollaan hengissä ja salillehan sitä pitäisi pian suunnata. Eilen tosiaan levättiin ja syötiin ja yritettiin palautella kroppaa elävien kirjoihin. Kyllähän se hyvää teki ja nyt hieman virkeämpi fiilis kuin männä päivinä. 🙂

Tuli muuten katsottua eilen HBO:lta erittäin mielenkiintoinen pilottijakso. Nimittäin sarja nimeltä Taboo.

Tom Hardy näyttelee pääosaa 1800-luvulle sijoittuvassa sarjassa ja Tomppa on itseasiassa yhtenä tuottajista isänsä, Chips Hardyn ja Ridley Scottin (kyllä, Ridley Scott) kanssa. Jos ymmärsin oikein, niin Hardy on koko sarjan idean takanakin Steven Knightin kanssa.

Ensimmäinen jakso nyt ei juurikaan paljastanut muuta, kuin että Hardyn hahmo palaa isänsä hautajaisiin ja mies on luultu kuolleeksi. En mene sen enempää paljastamaan ekasta jaksosta, mutta yliluonnollisia juttuja ilmeisesti sarjassa sekä kaiken maailman juonittelua, politiikkaa ja raakaa väkivaltaa. Erittäin siististä sarjasta on selvästi kyse.

IMDB antaa 9,4/10 eli hullun kovan arvosanan.

Ollaan muuten sovittu uuden Fitnessmyytinmurtajien jakson kuvauspäivä. Yes, Satun kanssa olisi tarkoitus vetäistä jakson ohessa pieni Q&A eli kysy ja vastaa osio. Täten pyydänkin, että jos teillä arvon lukijat olisi jotain kysymyksiä Satulle tai minulle, voitte kommenttiboksiin laitella niitä ja vastailemme niihin sitten seuraavassa jaksossa.

Nyt on siis mainio hetki saada oma kysymys kuuluviin jaksoon ja siihen luonnollisesti vastaus keneltä sen sitten haluatkaan.

Eli kysymyksiä vaan tulemaan Fitnessmyytinmurtajille Satulle ja mulle kommenttiosioon!

Edellisessä jaksossa Mirkku sai itselleen hyviä ohjeita pakaroille!

Ja hei, tänään on sitten viimeinen hetki hyödyntää tuo Monsteridiili. Osta 100€, saat 30€ alennusta. Tämä päivä klo 23:59 asti aikaa hyödyntää. Tarjous on todella kova ja näitä ei tuu vastaan joka päivä. Kannattaa käyttää, tässä säästää puhdasta rahaa!!

Vika päivä siis!! Klikkaa tarjousbanneria alla ja mene tilailemaan itsellesi herkkuja. Kassalla sitten vaan koodia tarjouskoodilaatikkoon: NYYSSISJAN17

Kommentit (11)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.