This is Mika

22.11.2017 22:44 3min luku 0

Otteita elämästäni osa 3

Lue aiemmat osat:

Osa 1

Osa 2


Pyydettiin lisää tarinaa Costa Rican miehestä, joten jatketaan kertomusta. Otteita elämästäni, osa kolme.


Mies Costa Ricasta

Nuoren bodarin alun ensi kohtaaminen Costa Ricalaisen miehen kanssa oli varsin hämmentävä. Valtava satakiloinen rastamies lipui Karjaalla olevalle salille ja herätti suurta kunnioitusta nuoressa pojassa. Tulevien viikkojen kuluessa Costa Rica ja poika sattuvat lähes joka päivä samaan aikaan salille. Päästään hyvään juttuun ja tutustutaan.

-”Miten ihmeessä sä tänne Suomeen ja Karjaalle oot eksynyt?”, poika kysyy.

Costa Rican mies kertoo tulleensa Suomeen oppimaan Suomen kieltä ja kulttuuria, ja Karjaalle mies päätyi lopulta näitä opiskelemaan.

-”Kuinka kauan sä oot treenannut?”

-”Kahdeksan vuotta”, Costa Rica vastaa pojan uteluun. ”Painan sata kiloa ja tulen isosta perheestä, siksi olen niin iso ja lihaksikas”, mies jatkaa ja nauraa pehmeästi perään.

Moni muukin uskaltautuu miehen kanssa keskusteluun, kun aikaa on kulunut ja rastatukka on tavallaan tullut kaikille jo tutuksi. Hauista tullaan salilla puristamaan ja kokeilemaan, onko se ”aito” ja miltä tollainen tuntuu. Aitohan se on ja iso, varmasti yli 50 senttiä paksu.

Karjaan salilla, Nro. 1 -Gymillä tuohon aikaan sattuu treenaamaan myös tatuoitu heppu Englannista. Britti ja Costa Rica toisinaan innostuu kiivaaseen keskusteluun milloin mistäkin. Poika seuraa sivusta miesten sanailua ja nauraa ääneen vitseille, joita lentelee joka välissä. Ilmapiiri salilla on rento ja hauska. Tämä on yksi äärimmäisen iso tekijä, josta poika pitää. Huumoria ja rentoa fiilistä, mutta siitä huolimatta tosissaan treenaamista.

Treeniä ja tanssia

Salilla on televisio, jossa pyörii VHS-kaseteille nauhoitettuja Music Television -kanavan musiikkivideoita. Toisinaan treenin lomassa mies Costa Ricasta intoutuu tanssimaan musiikin tahtiin. Sarjojen välillä otetaan tanssiaskeleita valtava hymy huulilla, eikä muut salilla treenaavat voi olla hymyilemättä tuota touhua. Aitoa ja iloista tanssia.

-”Rakastan tanssia!”, Costa Rica toteaa tanssin lomassa. ”Aina, kun on mahdollista ja siltä tuntuu, tanssin.”

-”Joo, huomaan!”, poika vastaa ja nauraa.

-”Tule, näytän miten tanssitaan reaggaeta.”, Costa Rica viittoilee poikaa liittymään tanssiin ja alkaa siirtää painoaan puolelta toiselle. Kädet elää rytmissä mukana ja vaihtavat jalkojen tahdissa puolta, vasen kylki, oikea kylki ja taas vasen, oikea. Miehen rytmi tarttuu ja pian poika tanssii Costa Rican kanssa keskellä punttisalia laitteiden ympäröimänä.

Lukukauden jälkeen Costa Rica jättää Karjaan taakseen ja muuttaa Helsinkiin. Menee vuosia, kunnes poika sattuu törmäämään mieheen Ruoholahden metroasemalla. Iloinen jälleennäkeminen, kumpainenkin tunnistaa toisensa ja kuulumiset vaihdetaan pikaisesti. Rastat päässä ovat yhtä pitkät kuin ennenkin ja voimat ovat tallessa Costa Ricalla, kun hän kertoo tuloksistaan. Mies on mennyt naimisiin suomalaisen naisen kanssa ja heillä on kaksi lasta. Poika onnittelee häntä. Costa Rica työskentelee kulttuurikeskuksessa Kaisaniemessä. Mies on ilmeisen loistavasti sopeutunut ja sulautunut väestöön. Tosin, kun lihaksikas rastamies banaanipussin kanssa lipuu kadulla, ei moinen ole ihan niin massaan sulautuva näky suomalaisessa katukuvassa.

Vielä myöhemmin

Jälleen menee vuosikymmen lähes toinenkin. Poika on jo menestynyt kilpakehonrakentaja, eikä enää niin poikakaan, vaan mies. Treenataan Mayor’s Gymillä Ruoholahdessa. Salille saapuu tuttu näky, Costa Rica, päässään yhä sienen muotoinen rastahattu. Miten hieno näky. Mies on upeassa kunnossa. Ikää reilusti yli 50 ja vinopenkistä nousee vieläkin 180 kiloa. Mies miettii, muistaakohan Costa Rica hänet? Onko aikaa kulunut jo liikaa? Onko elämä kenties muokannut ulkonäköä sekä olemusta juuri niin paljon, ettei piirteitä enää tunnista? Mitä on tapahtunut näinä vuosina? Missä Costa Rica on ollut ja mitä hän tekee nyt? Ensi tapaamisesta on mennyt yli 20 vuotta. Vastaus näihin joskus toisella kerralla… 😀


Tiedotus!

Vielä on voimassa hetken nämä tarjoukset Chained Nutritionin tuotteista. Muista, siellä on esim Off the Hook PWO ja BOLT -palautusjuoma ihan superkovassa tarjouksessa. Klikkaa kuvaa alla ja käy hyödyntämässä tarjoukset! Tuet samalla meikäläistä, mun blogia ja uraani. Kiitos paljon siitä!

Kommentit (0)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.