This is Mika

11.04.2018 16:44 2min luku 1

Nyyssis Puhuu!! E07 - Päiväshow

Moikka!

Se olis keskiviikko eli ollaan keskellä viikkoa vaikkei oikeasti ollakaan. Kun seitsemän päivää on viikossa, niin torstaihan sijoittuisi silloin keskelle viikkoa. Arkipäivien osalta ollaan kyllä keskellä viikkoa, mutta jännä sinänsä, kun viikonpäivien nimet ovat keksitty kauan sitten ja lauantaina ennen muinoin mentiin töihin, niin mistähän lienee tuo keskiviikko nimenä peräisin?

Etymologia eli sanojen alkuperän tutkimus tai sananselitysoppi on kielitieteisiin, erityisesti historiallis-vertailevaan kielitieteeseen kuuluva tutkimusala, jonka tutkimuskohteena on sanojen alkuperä ja historia. Keskiviikosta löytyy googlettamalla seuraavaa:

Suomessa viikonpäivien nimet omaksuttiin skandivastineista melkein sellaisinaan. Poikkeuksena on keskiviikko, joka suomessa tarkoittaa germaanisen esimerkin mukaan viikon keskimmäistä päivää. Muissa pohjoismaissa päivän nimi tulee Odin-jumalasta.

Keskiviikkona taitetaan viikko

Roomalaiset pyhittivät keskiviikon, dies Mercuriin,  Merkuriukselle. Pohjoisemmat kansat valitsivat tilalle Odin-jumalan. Suomessa keskiviikko tarkoittaa viikon keskikohtaa: sunnuntaista alkaneen viikon keskeltä taittavaa päivää. Tapa lienee periytynyt saksasta, jossa keskiviikko tunnettiin joskus nimellä Wodanstag (Odin on englanniksi Wodan), mutta lopulta nimeksi vakiintui keskiviikkoa tarkoittava Mittwoch.

Keskiviikko muinaisruotsi: oÞinsdagher, isl oðinsdagr.

Lat. dies Mercurii = Mercurius-jumalan päivä, ja tätä jumalaa vastasi pohjoismaissa Odin (englanniksi Wodan).

ruotsi: onsdag, englanti: Wednesday, hollanti: woensdag

Espanja: miércoles, ranska: mercredi, italia: mercoledi

Eli käytännössä jos sunnuntaista on ennen vanhaan alkanut viikko, keskiviikko todellakin oli silloin keskellä viikkoa. Metkaa. Nyt ollaan siis keskiviikonkin osalta viisaampia. 😀 Hip hei!


Nyyssis Puhuu!! E07 – Päiväshow

Eilen ja tänään olen porissut Twitch kanavallani ja vastaillut ihmisten kysymyksiin treenaamisesta ja ravitsemuksesta. Myös Uuden kirjan osalta on tullut kysymyksiä ja tästä olenkin avannut paljon noissa Nyyssis Puhuu!! -jaksoissa. Episodi 07 on nyt YouTubessa nähtävillä, joten laitetaan se tännekin esille.

Suosittelen tsekkaamaan nämä jaksot. Tulee nimittäin aika paljon mielenkiintoista keskustelua ja informaatiota suuntaan jos toiseen.

Muistakaa muuten, että uusi Treeniatlas, joka ilmestyy elokuussa, on ennakkotilattavissa juuri tällä hetkellä! Klikkaa kuvaa alla:


Älkää unohtako 10% alekampanjaa sekä Giant Killer -kilpailua!

Tämän viikon on  voimassa alekoodi jolla saat -10% alennusta loppusummasta. Voit siis hyödyntää jo voimassa olevia tarjouksia ja näiden päälle napata vielä 10 pinnaa pois loppusummasta. Osallistu vielä kilpailuun ja voit voittaa Giant Killer tuotepaketin!

Klikkaa kuvaa alla ja pääset ohjeisiin!

Kommentit (1)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.