My mind is my biggest enemy

Näinhän se on! Dieetillä pahin kilpakumppani ja vihollinen on oma mieli. Vaaka, peili ja vaatteet ovat ne mittarit minulla omaa kuntoa tsekatessani. Mieli kuitenkin temppuilee kropan kanssa.

Katson peilistä omaa kuvaani enkä todellakaan ole tyytyväinen. Liian löysä, liian pieni. Lattea, tyhjä, paineeton. Poset eivät suju ja näyttää surkealta.

Aloitin sitten eilen aerobiset. Ei olis vielä ollut tarkoitus, mutta ku rupes ketuttaa oma peilikuva. Tein treenin päälle 20 minsaa juoksumattoa. Pääsin himaan niin hyökkäsin vielä tunnin lenkille. Lenkin jälkeen ahmin puoli kiloa spagettia ja 400 grammaa jauhelihaa tomaattikastikkeessa. Päässä napsahti ja iski ihan järjetön spagettihimo. Ei voinu mitään.

Makasin tuskissani sohvalla, kun mahassani velloi spagetit ja nagamoritsilla tulistettu jauheliha. Vatsani näytti kuin olisin nielaissut kokonaisen jalkapallon. Vitutti ja kadutti. Miksi tein sen?

Nälkä tekee tepposia. Mielen pitäisi olla vahva. Olen aikaisemminkin kertonut, että menestymisen paineet ovat kohtuu suuret. 5 vuotta taukoa. 5 vuotta pois lavoilta. Jengi odottaa jotain uutta ja ihmeellistä eikä mulla ole kuitenkaan mitään uutta taikka ihmeellistä. Kovaa ollaan treenattu, mutta ei tällä iällä pystytä enää kehittymään samaan tahtiin kuin 20 vuotiaana.

Tänäänkin vedin aerobiset treenin jälkeen. Tarkoituksella tehtiin kovat volyymijumpat. Selkää kuritettiin ylätaljalla 15 toistoilla ja siihen päälle tuetulla T-kulmasoudulla pudotussarjaa, jonka jokaisen sarjan toistomäärät nousivat jopa 40 toistoon.

Käsille tehtiin supereita. haettiin tahallaan kovaa tempoa lyhyillä palautuksilla ja infernaalisilla toistoilla. Levytankoa 15 toistoa, pushdownia 15 toistoa, ristikkäistaljassa tuplahaboja 15 toistoa ja ojentajapunnerrusta kässärillä 15 toistoa. Ja kuten sanoin, treenin jälkeen 20 minsaa crossaria ja hiki lensi. Synninpäästö crossarilla: miksi söit sen spagetin? Syntinen!! Olet tuomittu polkemaan crossaria niin että paha on sinusta lähtevä hien mukana pois. Kun hikoilen silloin läski itkee. Se itkee itseään ulos. Kuin pekoni tirisee pannulla, tirisevät läskini kyljissä.

Välillä on parempia päiviä ja välillä taas huonompia. Kaikki on siellä korvien välissä. Tiedostan sen, mutta en voi sille mitään. Kun minäkuva on vääristynyt ja näkee itsensä pienenä ja heikkona ei se muutu helpolla ja se kiusaa läpi elämän. Tyytymättömyys itseeni on myös eteenpäinvievä voima, joka saa minut menemään salille yhä uudelleen ja uudelleen.

Dieetillä tämä kaikki vaan yksinkertaisesti korostuu.