Kuva jaloista ja muuta *askan jauhantaa...

Terveppä terve!

Kolme päivää viimekertaisesta kuntopäivityksestä. Ei ole mennyt ihan putkeen syömisten kanssa. Perhana ollut niin kiire että yksinkertaisesti osa ruuista jäänyt syömättä ja sitten korvattu jollain hätäratkaisulla. Ei todellakaan hyvä juttu. Treenit kulkeneet ihan hyvin, mutta vaikea mennä nyt sanomaan miten tässä oltaisiin edistytty kun ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Töitä on kuitenkin tehtävä ja asioita hoideltava, laskut maksettava. Olis kyllä muuten hieno juttu jos saisi tehdä tätäkin harrastusta ammatikseen, niin, että muuhun ei tarttis keskittyä kuin treenaamiseen ja syömiseen. Eipä se tässä maassa onnistu vaikka puhutaankin ihan täysverisestä urheilusta.

Paino nyt kuitenkin 80,2kg

Jaloista ei ole juurikaan kuvaa tullut otettua, joten korjataan asia.

Tässä aamukondista:

Eilen tein olkakivuista huolimatta rintatreeneissä penkkiä. Ei tällä kyllä mitään enkkoja lähdetä enää ikinä nostelemaan, vituttaa suoraansanottuna tällaiset vammat. Pelkästää telineestä nostaminen tuntuu eikä sen niin pidä olla. Kiukutti niin, että päätin siltikin tehdä sisulla niin kovan treenin kuin mahdollista.

Penkkkisarjat:

• 20x60kg
• 20x80kg
• 15x100kg
• 6x120kg
• 4x140kg
• 3x160kg
• 1x170kg
• 6x130kg (jalat ilmassa, heti 170kg jälkeen)

Olkapää lämpeni kyllä painojen noustessa, mutta illalla sitten taas kolotti. Mä kohta työnnän sinne jonkun puukon kahvaa myöten ja leikkaan sieltä kaiken paskan pois.  Vähintäänkin tekis mieli vasaralla lyödä tohon olkapäähän. Hakata koko paska tunnottomaksi. 😀

Okei jatketaan treeneistä: Vipuvarsivinopenaa sit tein varmaan 5 tai 6 sarjaa ja nousin muistaakseni jonnekin 75 kiloon, jolla tein vikat setit 15 toistoilla. Pec-decciä päälle neljä randomia sarjaa. Toi vipuvarsikojekin sattuu sinne olkapäähän. Mikä nyt ei sattuisi? Goddammit!

Juttelin yhden tutun kanssa jolla oli ollut sama vika olkapäässä. Se oli käynyt jokaisella mahdollisella lääkärillä. Mitään ei löytynyt, AC-nivel kunnossa vaikka kipu tuntuikin. Ei mullakaan ole turvotusta, ei mitään, mikä näyttäisi siltä että siellä olisi jotain vikaa. Ja kaverinkin kertomus juuri vahvisti sen, että vaikka kuinka sitä menis näyttämään jonnekin niin mitäänhän ne ei sille voi tehdä jos ei mitään siellä näytä olevan rikki. Ihan turhaan siis mennä lääkäriin, kun lääke tohon on lepo. Lepoahan mä en suostu suorittamaan. Treenataan sit kipulääkkeiden avulla niin että munuaiset sanoo pöks, jos tää pahenee. Enkä mä rupee sen enempää tästä itkemään, kunhan vaan ketuttaa. Mulla on ennenkin ollut ihan helvetinmoisia kipuja niin forkuissa, kyynärpäissä, polvissa, kiertäjäkalvosimissa yms. Aina ne on itsestään parantuneet vaikka vienytkin usein monta kuukautta, melkeinpä monta vuotta.

Pahimpia kipuja oli sellainen forkun ja haban välimaastossa oleva kipu joka tuli habaa tehdessä. Se sattu niin paljon, että ihan puristusvoima katos käsistä. Se kipu oli mulla varmaan vuoden päivät, kunnes yht äkkiä huomasin sen kadonneen. Siihen kipuun oli niin tottunut, että kun se sit hiljalleen hävisi, ei sitä edes huomannut. Joku päivä vaan tajusin, että perskules eihän noihin käsiin enää satu.

Tänään pidän lepopäivän ja chillailen! Mä meinaan lohduttaa itseäni ton olkapään takia kunnon sushibuffetilla. Nyt tankataan! Goddammit! 😀 Mä otan sen sushilaarin suoraan pöytään kuin Homer Simpson all-you-can-eat Frying Dutchman-ravintolassa!! Ne huutaa mulle: No sir! Don’t take the steam tray! Lol!

• That man ate all our shrimp! And two plastic lobsters!
• ’Tis no man. ’Tis a remorseless eatin’ machine!