Koko eliniän mittainen omistautuminen

Moi!

Kuntosali lähti harrastuksesta. Harrastus kasvoi kilpakehonrakennukseksi ja tämä laji/harrastus loppujen lopuksi tulee aina olemaan elämäntapa.

Kuinka moni teistä lukijoista kokee, että kuntosali on sellainen harrastus, joka on jäädäkseen?

Syynkin voi päätellä hyvin, sillä lihaksen kasvatus ja punttien kolistelu on pitkäjänteistä hommaa. Jokainen meistä salilla jo muutamankin vuoden viettäneenä tietää, että homma vaatii omistautumista, kovaa työtä ja kärsivällisyyttä. Lihas kasvaa niin mahdottoman hitaasti.

Toki tuloksia tulee ja lihas kyllä suhteellisen rivakasti näyttää merkkejä kehityksestä ja se puolihan meitä motivoi jatkamaan. Mutta jos ajatellaan, että vaikka 1-2 kiloa keskimäärin vuodessa puhdasta lihasmassaa vaatii äärimmäisen säännöllistä treeniä, ravintoa ja lepoa, niin onhan se aika hidasta puuhaa. Jos 10-20 kiloa lihasmassaa saa kymmenessä vuodessa aikaseksi, niin pitää olla tyytyväinen tulokseen. Sellainen määrä on mielestäni erittäin hyvä. Pitää aina muistaa, että kehityskin hidastuu mitä pidemmälle mennään.

Vaikkei kiloja myöhemmässä vaiheessa tulisikaan paljoa lisää, liha kuitenkin jalostuu kivisemmäksi ja siihen syntyy syvempiä uria. Se näin saattaa jopa luoda illuusion, että olet isommassa kunnossa kuin ennen vaikka painaisitkin aivan saman verran. Jos ollaan vielä polteltu rasvoja pois dieeteillä, voidaan kehon rasvojen set pointtiin vaikuttaa niin, että kropan normaali rasvaprosentti ajan kanssa laskee alemmaksi mitä se on ennen ollut. Itselläni esim näin on käynyt vuosien dieettien ja kisaamisten vaikutuksesta. Normi rasvaprosentti offilla on ennen ollut paljon korkeammalla kuin mitä se on nykyisin. En syö kuitenkaan isoja määriä rasvaa ja hiilaria. Pyrin joko pysymään korkeissa hiilareissa ja matalissa rasvoissa tai sitten lasken hiilarin määrää jos haluan syödä proteiinia ja rasvaa. Tämä varmasti vaikuttaa siihen miten normaalitilassa keho kasvattaa rasvakudosta. Voisin kyllä siis lihottaakin itseni, jos jatkuvasti söisin paljon hiilaria ja rasvaa.

24 vuoden progressiota

Tekemistä riittää

Treenaaminen on raskasta ja se vaatii paljon päätä jaksaa mennä jumpille silloinkin, kun ei kauheasti huvittaisi. Ei pitäisi haitata, vaikka ulkona sataisi räntää, tai kaverit houkuttelisivat terassille perjantai bisselle. Salille on mentävä säännöllisesti, jos hommasta lipsutaan se jää helposti tavaksi. Kehityksen voi unohtaa, jos käyt silloin tällöin treenailemassa ja joudut joka kerta vähän kuin väkisin repimään itsesi sinne.

Oman harrastuksen alkuvuosina en koskaan joutunut hakemaan motivaatiota salille menemiseen. Joka kerta suorastaan juoksin salille ja halusin treenata. Viikonloput, jotka olivat vapaapäiviä salilta, saattoivat olla tuskaisia, sillä niin paljon sitä olisi halunnut mennä pumppailemaan. Ei malttanut edes levätä.

15-vuotiaana

40-vuotiaana

Ajan kanssa

Kun aikaa kuluu ja jaksaa painaa treeniä vuodesta toiseen, se tulee takuu varmasti näkymään kropassa. Se kova työ ja omistautuminen näkyy jokaisella punttiukolla, sen olen huomannut. Tunnen paljon myös noita veteraanitreenareita, jotka ovat 30-40 vuotta treenanneet ihan omaksi ilokseen salilla. Jokainen näistä on riskissä kunnossa ja huomattavasti nuoremman näköisiä ikäisekseen.

Comparison ?? #boom

A post shared by Mika Nyyssölä (@nyyssis) on Apr 8, 2017 at 2:25am PDT

En usko, että yksikään vaihtaisi päivääkään pois, vaikka monelle on loukkaantumisiakin tullut matkan varrella. Ajan kanssa tätä hommaa tehdään ja vain ajan kanssa saavutetaan tuloksia. Kun on sitten jo 20+ vuotta treenannut ja omistanut aikaansa raudan kolisteluun, ei vain osaa enää pysyä poissakaan. Se on siinä vaiheessa jo niin pinttynyt selkärankaan, että muutamankin välipäivän jälkeen sitä alkaa hyppiä seinille, jos ei puntille pääse.

Jotkuthan puhuvat jopa punttisalin vertaamista uskontoon. Että lihasten kasvatus, kehonrakennus olisi eräänlainen alakulttuurinsa, jossa on omat sääntönsä ja ajatusmaailmansa. Ehkä näin saattaa ollakin. Kuntosalit on kuitenkin nykyään niin täynnä kaikenlaista harrastajaa, etten usko treenaamisen enää olevan niin sellainen ”sulkeutunut” yhteisö vaan ennemminkin sosiaalinen paikka, jossa tavataan tuttuja ja samalla treenataan asenteella, miehet ja naiset sekaisin. Tämä on mielestäni hienoa, sillä treenaaminen ylipäätään on aina ihmiselle vain hyvästä. Peruskunto kohenee, lihasmassaa tulee lisää ja uskoisin, että monet perusvaivatkin lähtevät siinä samalla, kun saadaan esim tukilihaksiin vahvuutta lisää.

Kaikki mukaan

Kuka tahansa voi koska tahansa aloittaa oman kroppansa kuntoon laittamisen. Se ei ole ikäsidonnainen juttu. Olit sitten 40, 50 tai 60 vuotias, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Puhun myös usein siitä, että nuortenkin tulisi ehdottomasti harrastaa jotain. Oli se sitten punttisalia tai salibadya tai vaikka fudista, harrastaminen ja liikunta on hyväksi. Pahinta nuorille on tekemättömyys. Kun on tylsää, keksitään kolttosia. Ylimääräinen energia nuorilla kanavoituu aina jonnekin. Parasta olisi, että se kanavoituisi harrastuksiin, ei  pahan tekoon. Harrastuksissa saadaan hyviä roolimalleja, kaveripiiri esim on positiivisempaa ja kannustavampaa. Jopa koulun käynti maistuu paremmalta, kun yleiskunto kohenee. Harrastukset opettavat usein myös käytöstapoja, kärsivällisyyttä ja toisten huomioimista.

***

Jep, että tällaista pohdintaa tällä kertaa. 🙂 Uskon kyllä, että meitä punttiukkeleita ja -mimmejä on paljon, jotka yksinkertaisesti tykkäävät tehdä tätä hommaa. Hyvin samanhenkisiä moni meistä on.

Ja vielä on voimassa tuo Sweet Week, klikkaa kuvaa alla ja käy tilaamassa itsellesi herkkupatukoita.

Nämä patukat on minun suosikkini!