This is Mika

24.12.2009 13:52 2min luku 0

Joulun tunnelmissa ja Transatlanticin sävelissä

Jouluaatto.

Eilen käytiin vielä treenaamassa, jotta voi sitten hyvällä omallatunnolla tänään nauttia hyvästä ruoasta ystävien ja perheen kanssa. Otin selkää ja vatsoja lämppäreiksi. olkapäät ja kädet tehtiin joulutunnelmissa todella kovaa. Perhanan hyvältä on nyt tuntunut treenit ja tuntuu osuvan juuri sinne minne pitääkin. Paino on keikkunut siinä 80 kilon hujakoilla. Ei siis ole pudonnut vielä mitään suuria määriä, eikä pidäkään. En tuijota vaakaa vaan katson peiliin.

Suttuinen selkäkuvatus.

back

Transatlanticilta ilmestynyt uusi albumi lokakuussa, The Whirlwind!!

transatlantic whirlwind

Massivisella tupla-albumilla on materiaalia jopa 134 miuuttia!! Progefaneille tämä on pakkohankinta. Transatlantic on ollut minulle todella suuri vaikuttaja musiikissa. Levy ei yllä aivan Bridge Across Forever levyn eeppisyydelle, mutta hyvin läheltä mennään. Toki olen jäävi tässä asiassa, sillä Bridge Across Forever on niin lähellä sydäntäni, että tuskin mikään ikinä menee sen yli.

Ekalla levyllä mennään 12 raidan turvin progen ihmeellisissä kuvioissa ja syövereissä. Mielenraikastavaa progressiivista ”old fashion”-fiilistä puhkuava The Whirlwind on todella odotettu ja lupaukset lunastava teos. Tätä kuuntelen todella pitkään ja hartaasti. Tokalla levyllä saa nauttia Transatlanticin tulkintoja covereiden muodossa. Muun muassa Genesistä, The Beatlesia ja Santanaa on tiedossa.

Track List:

Disc 1: The Whirlwind (77:47)

  • i) Overture / Whirlwind (9:54)
  • ii) The Wind Blew Them All Away (6:10)
  • iii) On The Prowl (6:03)
  • iv) A Man Can Feel (6:35)
  • v) Out Of The Night (4:22)
  • vi) Rose Colored Glasses (7:54)
  • vii) Evermore (4:10)
  • viii) Set Us Free (5:03)
  • ix) Lay Down Your Life (5:11)
  • x) Pieces Of Heaven (2:17)
  • xi) Is It Really Happening? (8:11)
  • xii) Dancing With Eternal Glory / Whirlwind (Reprise) (12:04)

Disc 2 (56:27)

  • 1. Spinning (9:58)
  • 2. Lenny Johnson (4:20)
  • 3. For Such A Time (5:23)
  • 4. Lending A Hand (8:43)
  • 5. The Return Of The Giant Hogweed (Genesis) (8:26)
  • 6. A Salty Dog (Procol Harum) (4:59)
  • 7. I Need You (America / The Beatles) (4:39)
  • 8. Soul Sacrifice (Santana) (10:00)

Annan 5/5 TA:n The Whirlwindille. Materiaalia on niin paljon, että aivan hirvittää. Transatlanticin musiikki saa yksinkertaisesti hyvälle tuulelle. Suosittelen levyä kaikille progen ystäville todella lämpimästi!

Ei muuta kuin hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Kommentit (0)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.