Alaston totuus dieetistä

Tevehdys kaikille.

Loma alkoi ja vettä rupesi satamaan. Toivottavasti ei ole enne tuo sade. Ulkona jopa hieman ukkostaa, kun kirjoittelen tässä päivitystä, joten tunnelmaa on. Neljä viikkoa olisi tarkoitus huilia ja latailla akkuja. Treenataan kroppa pari kolme kertaa viikossa läpi yksijakoisella ohjelmalla ja loppu aika pyhitetään kaikelle mukavalle! Jes!

Tässä valmentajan roolissa on ollut mahdollisuus seurata läheltä valmennettavien dieettejä, kuten esimerkiksi nyt syksyn kisoihin valmistautuvaa Peltomaan Harria.  Mielenkiintoista on ollut havaita kuinka useimmat ihmiset, jotka eivät ole koskaan ennen olleet dieetillä, ajattelevat dieetin olevan aika simppeli keissi, jossa ei nyt niin kauheasti joudu kärsimään. Pikkaisen lenkkiä sinne tänne ja ruokien perään katsomista.

Esim Harrillakaan ei ollut oikein mitään kokemuksia dieeteistä, kun hän hommaan lähti mukaan. Toki Harrin voimamiesaikoina oltiin painoa pudotettu jonkin verran, mutta tapa oli toisenlainen. Dieetin alku lähti Harrilla kepeästi korkeilla kaloreilla ja minimaalisella aerobisella. Homma kuitenkin kostautui hieman, sillä dieetti ei saanut kunnon starttia eikä kroppa lähtenyt kunnolla käyntiin.

Alaston ja raaka totuus tiukan ja rasvattoman kropan saavuttamiseksi on kova ja tinkimätön työ ja puhdas ruokavalio läpi lähes puolen vuoden diettaamisen. Totuus iski myös Harrillekin vasten naamaa. Kaloreita pudotettiin ja kulutusta lisättiin. Tällä kombinaatiolla paino lähti samantien putoamaan. Samalla toki väsymys alkoi painaa ja näläntunne hiipi ensimmäistä kertaa miehen vatsaan. Vaatii kovaa päätä mennä nälkäisenä nukkumaan ja herätä aamulla yhä vain nälkäisempänä aamulenkille tyhjällä vatsalla.

Dieetti vaatii kropalta paljon, mutta se mitä monet eivät ymmärrä on, että dieetti vaatii henkistä kestävyyttä. Vähäinen ravinto ja kova rasitus syö mieltä. Psyyke on todella kovilla loppua kohden mennessä. Tämä puoli tuleekin monille yllätyksenä. Jotkut eivät yksinkertaisesti koskaan pääse tavoitteisiinsa ja monet jättävät leikin kesken todeten dieetin olevan liian kova pala.

Lavoille asti päässeet ja siellä kunnossa olevat kilpailijat ovat harvinainen ryhmä yksilöitä, jotka ovat taistelleet todella kovan taistelun itsensä kanssa. Oikotietä onnistumiseen ei ole.

Kehonrakennus on brutaali ja nöyryyttävä laji, jossa arvostellaan kilpailijan työnäytettä, eli hänen vartaloansa. Jos työ on huolimatonta se näkyy kaikkialle ja häpeä on ilmeinen. Työnäytteitä vielä verrataan keskenään, jotta siinä vielä korostuisi se huonous verratessa toiseen. Kontrasti voittajaan ja viimeiseksi tulleeseen on yleensä varsin selkeä. Kilpailijan aikaisemmat saavutukset eivät siinä hetkessä merkitse mitään. Kilpakehonrakennus on arvostelulaji kauneimmillaan tai vastakohtaisesti rumimmillaan, sillä vain tässä lajissa kuulee yleisöstä lauseen ”toikin on ihan läski” vaikka kilpailija olisikin lihaksikas ja hoikka.