Ajatus...

Yli 21 vuotta oon käyny salilla sitkeesti. Satoi tai paistoi, mä meen salille. Lyön malmia tankoon ja otan tiukan otteen raudasta. Periksi ei anneta koskaan. Selkä penkkiin ja tanko telineistä. Se on joko minä tai se rauta joka käskee. Pidän huolen siitä että minä käsken. Se on asenteesta kiinni. Jos annan periksi rauta ottaa yliotteen ja silloin se on menoa. Se on kylmä fakta. Se on verta, hikeä ja kipua. Sä vuodatat kaikkes sen eteen. Sä näytät, että susta on siihen. Sä elät ja hengität sitä.

Ajan kanssa tästä tulee tapa. Tunnetusti vanhat tavat kuolevat hitaasti ja tämä tapa kuolee minun kanssani. Kun on tarpeeksi sitkeä, tulee tästä osa elämää. Jos lopettaisin, olisi se sama kuin amputoisin raajani. Kun on tarpeeksi hullu, ei tätä osaa enää lopettaakaan. Sali ja treenaaminen. Kun on syntynyt kehoon, jossa on liikaa energiaa, on se energia kanavoitava johonkin. Jos en kanavoisi, hyppisin seinille. Salilla saa sen ylimääräisen energian purettua ja samalla koko kroppa kiittää.

Kun on tarpeeksi kauan tätä tehnyt, on sitä oppinut omista virheistään. Nyt sitä yrittää neuvoa, ettei toiset tee samoja virheitä kuin minä. Tämä blogi olkoon se keino ja jälki jonka jätän jälkeeni. Toivottavasti täältä edes joku löytää jotain itselleen. Siinä on palkintoa minulle tarpeeksi.